KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 31.1.-1.2.2026

12199. IS Viikonloppu 31.1.-1.2.2026

Ylläpito30.1.2026 klo 08:41
Huomenna kolmetähtinen Kovis (Vuokila/Lavonius), futisaiheinen Pehmis (Pallonen/Lavonius) ja Piilis (Parkkinen).
2. eol31.1.2026 klo 16:18
Erittäin viihdyttävä kovis. Minusta tämä oli helpoimpia koviksia selvästi vaativampi, mutta ei kuitenkaan erityisen lähellä pahisluokkaa. Aika monen tietovihjeen vastauksen jouduin vielä jälkikäteen tarkistamaan nettilähteistä, mutta nämä tarkistukset eivät enää johtaneet muutoksiin.
3. pelaaja31.1.2026 klo 17:45
Onpa taas kiva kovis. En ole niin kyvykäs ratkoja, että olisin eolin lailla saanut valmiiksi ja sitten jälkikäteen tarkistanut netistä. Päinvastoin kävi jossakin kohtaa. Tietty piirre ristikossa sitten kyllä auttoi, ettei niitä kohtia ollut liikaa, vaan pääsin eteenpäin iha ite. Parhaita vihjeitä ei ole suotavaa luetella mutta en nyt voi vastustaa haluani kehua tuota RIKOSLEFFAT?-juttua. Sille pitkät aplodit.
4. Joutilas31.1.2026 klo 19:20
No eipä ollut tällaiselle tynnyrissä kasvaneelle tämä ristikko. Lähes kaikki oli minulle vierasta ja vaati ihan tolkuttomasti kuukkelointia. Täyteen sentään tuli. Vihjeistä "räksä" nauratti ratkettuaan eniten, koska olin pitkään ihan kuutamolla sen suhteen. Kiitokset vanhan homekorvan sivistämisestä, vaikka en huomenna enää mitään muistakkaan.
5. Jiikoo31.1.2026 klo 19:39
Ansiokas Kovis täyttyi tuossa iltapäivän puolella, kohtalaisen joutuisastikin, mutta ilman apuja olisi varmaan jäänyt minulla tykkänään täyttymättä. Tällainen ”ratkonta” ei tietenkään ole omiaan tuottamaan täyttä tyydytystä kaltaiselleni ”ratkojalle” saati arvostamaan laatija- ja toteuttajatahoa (sekä etevämpiä ratkojia!) ansaitulla tavalla. Ihanteellisempaa olisi ratkoa ”vähän” helpompia ihka omillaan.
6. isoäiti31.1.2026 klo 19:58
Pidin ristikosta kovasti. Sana, josta aloitin, vihjasi siitä, mitä on tulossa ja helpotti ratkontaa paljon. Eteni ylhäältä alas tasaisesti. Lopussa piti tarkistaa muutama ratkaisu ihan kirjoitusasun takia. Kun luin pari vihjettä väärin, meni ratkaisu niiden osalta mutkalle. Toinen väärin luettu oli räksä ja olin Joutilaan tavoin sen kanssa eksyksissä. Mukavia harhautuksiakin minulle siis riitti. Oikein kiva ratkottava!
7. Rampe31.1.2026 klo 21:06
En voi sanoa,että pidin. Ristikon ratkominen vaati käytännössä sitä, että istuin netin ääressä koko ajan.
Toki yksi teema ristikossa oli, mikä olisi auttanut toiseenkin ratkaisusanaan, mutta noista jutuista en muista 70-luvun jälkeen juuri kuulleeni, enkä tiennyt että niitä vieläkin on.
Ahaa-elämyksiä en juuri kokenut, mutta "pitää rokasta"-vihje oli loppujen lopuksi mukava piristys jonka tietämättömyyksissäni ehdin ennalta tuomita. Sitä en siis meinannut millään äkätä.
8. Mumma1.2.2026 klo 11:27
Täyttyi, mutta enpä tykännyt. Aivan liikaa vaati googlettamista. Vai onko minulla vain isoja aukkoja sivistyksessä!
9. Maikku1.2.2026 klo 11:49
Olihan tämä aivan liikaa Googlea vaativa ristikko minulle niinkuin Kummallekin.
10. Maikku1.2.2026 klo 11:50
Tarkoitin Mummallekin.
11. Jiikoo1.2.2026 klo 12:00
Jääkaappikuntamme pehmisspesialisti kauhisteli tehtäväänsä: mistä hän muka brittifutareita tuntisi? Eivät kuulu isommin minunkaan tuttavuuksiini. Tein kokeeksi Google-haun ”famous footballers england”. Tuli pätevä ja tehtävän kannalta kattava lista kuin tarjottimella, ei muuta kuin sijoittelemaan! Näyttää jopa toimivankin.
12. Kuju1.2.2026 klo 12:03
Juu, tämä oli tällainen sana toisensa perään lunttaamalla täytettävä. "TÄTÄ JOS KIIRE" -vihjeen ratkaisua en oikein ymmärrä, ellei sitten ole todella kaukaa haettu ja kyseenalainen.
13. iso S1.2.2026 klo 12:38
Yhdyn kuoroon, vaikka ei ole lauluääntä. Google oli ahkerassa käytössä ja sen avulla täyttyi jo lauantai-illan aikana. Sikäli ei kolmonen pahimmasta päästä, koska yleensä sellaisten kanssa minulle jää tekemistä vähintään toisellekin päivälle ja voi jäädä keskenkin. Olisi toki toivottavaa että omat tiedot ja hoksottimet riittäisivät, mutta tällä kertaa näin. Ei jäänyt hapan maku suuhun, kun ratkesi ja kohtuuajassa. Arvailun varaan jäi, olisiko ratkennut pitemmän ajan kanssa ilman apuja. Sopii epäillä.

Rokasta pitävään minulla oli heti mielessä kaksi ehdokasta. Arvaus ousui.

Räksän arvasin myös heti, mutta väärin. Ratkaisu syntyi poikittaisten avulla ja luulin että minulta puuttuu tarvittavaa tietoa. Ymmärrys tuli aamulla, ei puuttunutkaan.

Yksi tuplahämäys oli: ilmeinen ratkaisusana jos tuntee tapauksen; niin ilmeinen, että ratkaisun tätyy olla jotakin muuta, mutta ei ollutkaan.

Viimeisenä ennen nukahtamista pyristeli alue, jossa on mustaa jäätä, tukeva ja kierrättää. Luistelin ihan väärällä jäällä, mustaa jäätä on enemmän kuin luulisi. Oikea selvisi vasta kun ratkaisu syntyi. Siihen taas auttoi tietämättään vaimon sisko, joka on tukeva. Se auttoi kierrättämiseen ja kierrättäminen jäähän. Tukeva käly aukaisi myös vihjeen tätä nainen, vaikka ei itse olekaan.

Parissa kohdassa olin oikeilla jäljillä, mutta hahmottelin väärää muotoa. Sehän on omiaan jarruttamaan etenemistä.

Mahdollisesta teemasta ei minulle ollut apua, koska en sellaista huomannut. Kun joidenkin mielestä sellainen kuitenkin on, niin sovin itseni kanssa että arvaan mitä tarkoitetaan. Jos arvaan oikein, niin ei varsinaisesti mitään uutta auringon alla ja siksi en sitä huomannut. Laadidinnan vaikeutta lisäävä juttu, jos ja kun samalla haluaa pitää laadusta kiinni?
14. happonen1.2.2026 klo 13:54
Eipä juuri lisättävää edellisiin kirjoittajiin. Kryptotyylinen sanoitus on toki melko hankala vihjeyttää niin, että ratkojan silmät säihkyisivät positiivisten ahaa-elämyksien merkiksi.

Nöyrä pyyntöni taas kerran: Pidetään tietovisat jossain muualla kuin IS Plussan ristikkosivuilla.
15. Uki1.2.2026 klo 15:12
Pidin ristikosta, kiitos tekijälle. Apuja jouduin käyttämään kuten aina kolmosissa, huijatuksi tulin ja jotakin olin oppivinani. Oikein mukava viikonloppuaskare, vaikka ääneen nauraminen ei tällä kertaa onnistunutkaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *