KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 30.-31.5.2015

8455. IS-viikonloppu 30.-31.5.2015

Eki28.5.2015 klo 23:23
Pehmiksessä Pallonen/Manninen, koviksessa kolmen tähden Liljeroos/Kärkkäinen, taviksessa Kultti, piiliksessä Parkkinen...
2. Juha N30.5.2015 klo 15:09
Paitsi ettei koviksen vaikeusastetta kylläkään kiristetty täyskolmosen tasolle. Vaikeus jäi mielestäni jopa lähemmäksi kakspuolosta kuin kolmemiikkaa. Mutta en sano tätä moittimismielessä. Vaihteeksi näinkin päin. Ja erikoisesti sanastosta tykkäsin.

Vihjeistä kaksi huomautusta: puunpätkää esittävä kuvavihje ei minusta ole tässä muodossa kiva edes kovikseen, ja SOVITTIMIA olisi parempi muodossa SOVITIN.
3. Annaliisa30.5.2015 klo 18:45
Kysyisin näin aloittelijana, mitä ratkaisulaatikon yläpuolella ovat numerot ja kirjaimet merkitsevät. Todella on enigma. Eikö olisi selvempää, jos siinä olisi yksinkertaisesti vain ristikon numero?
4. O30.5.2015 klo 20:43
Annaliisa.
Onhan siinä selvästi näkyvissä ne oikeat ratkaisukirjaimet ja lisäksi alla kokonaan ristikon oikea vastaus.
5. Annaliisa31.5.2015 klo 01:12
O
Kiitos vastauksestasi. No niinpä on.
6. anna h31.5.2015 klo 14:02
Kyllä tämä minusta lähellä kolmosta vähintäänkin oli. En ymmärrä mitä Juha N tarkoitat että sovittimia olisi parempi sovitin -muodossa. Itse en ymmärrä koko ratkaisusanaa. Sain siihen siis ratkaisun vaakasanojen avulla, mutta täysmysteeri, en näe mitään yhtäläisyyttä. Onko jotain urbaanijargoonia? Samoin en ymmärrä vähemmän peetä, enemmän nimettyjä -juttua. Jos Juha N tarkoitat puunpätkä kuvalla Ennen ritarinaa -vihjeen alapuolella olevaa, 4 kirjainta vaakaan, niin minusta se olisi saanut olla lainausmerkeissä tai huutomerkillä merkittynä. Mutta olihan tätä ihan kiva ratkoa, kiitos Ilmo Juhani Liljeroos
7. Rampe31.5.2015 klo 17:32
Kyllä tämä minulle on aivan täyskolmonen. Itse asiassa olen edelleen jumissa pääkuvan alapuolen kanssa.
Ehkäpä nekin vihjeet kirkastuvat kun panen ristikon toistaiseksi pois silmistä.
8. Tulokas31.5.2015 klo 19:11
Kyllä minullakin teetti töitä ihan täyden kolmosen edestä. Pari piilokirjainta vieläkin hakusessa.
9. O31.5.2015 klo 19:46
Samaa mieltä, kuin Rampe ja Tulokas, että täysi kolmonen ja niinhän alussa Eki sen esittelikin.
SOVITTIMIA oli pahin kompastuskiveni. Yksi vaikeimmista ristikoista naismuistiin!

Kiitokset tekijöille.
10. Marco Poloinen31.5.2015 klo 22:28
Äejän olj tuasj etövästi viännätelty nuita puustaemiin olinpaekkoja ratkojapolo(i)sen kiusuuks! Melekosta tussaroentia olj niätsen tuo rustuu, mutta tuljpahan vihoviime valamista itelläkkii. Iha ilettää ku tekköö nii hyvvee, ku suap töytyyttee aekaansuannoksesa valamiihen pinkkaan!

Että joo. Näyttää vahvasti sille, että meillä on Juha N:n kanssa eri taulukot käytössä vaativuusarvioiden perustana (niinhän ne on aina ennenkin olleet, ihan niin kuin kuuluukin!). Eihän tämä varsinaisesti mikään pahis ollut, mutta mulle kyllä ihan täys kolmonen. Pääkuvan kuvetta ja oikeaa alanurkkaa piti ihmetellä vielä tovi täyttymisen jälkeen, mutta siitä kyssärit sitten kuitenkin hupenivat yhdettömiin.

Mukavata, kiitoksia!
11. Tarja2.6.2015 klo 20:18
Alapuoli ja reunat suhteellisen selkeitä, mutta yläosa takkuaa pahasti. Ehkä pitää odottaa apuja myöhemmin. Kovin on vaikea ainakin minun mittapuuni mukaan.
12. Rampe3.6.2015 klo 21:13
Ristikko oli muutaman päivän poissa silmistä ja näköjään se auttoi. Kuvan alapuoli aukesi lopulta aika helposti.
anna h, kyllä sovittimien ja ratkaisusanan välillä on selvä yhteys.
Tuntuu jopa lapsellisen helpolta kun sen on älynnyt.
Kuten Juha N sanoo, olisi parempi muodossa SOVITIN. Ei ole "urbaanijargoonia".
13. Tarja4.6.2015 klo 00:39
Täyteen tuli vihdoin täälläkin. Ja todellakin, kun sovittimia-vihjeen tajusi, alkoi naurattaa, kun se olikin niin helppo. Yksi vihje, jota en tajunnut, oli lipan pote, mutta hauskaa ( ja haastavaa) sanakikkailua kyllä ristikon täydeltä kokonaisuudessaan.
14. Ana Ristinen4.6.2015 klo 09:13
Vaihda Tarja vokaalien paikat kummassakin sanassa, niin vihjeen ja vastauksen yhteys aukeaa helpommin.
15. Tarja4.6.2015 klo 09:37
Kiitos tiedosta, nyt tajuan vihjeen. Ratkaisusana on kyllä aika harvoin käytetty, vaikka muistankin kuulleeni sen joskus. Mutta vihje sopii ehdottomasti tämän ristikon luonteeseen.
16. Tarja4.6.2015 klo 09:39
Tarkoitan harvoin käytetyllä arkikieltä. Ristikoissa lienee ollut ennenkin.
17. Hitsi.4.6.2015 klo 09:41
Ana Ristinen, miksi annoit vinkin, luin sen vahingossa ja mietinnän ilo katosi sen siliän tien!
18. Tarja4.6.2015 klo 09:46
Syy on minun, kun menin kysymään. Anteeksi, nimimerkki Hitsi! Mutta kai tässä ristikossa sentään muutakin mietinnän iloa on kuin tämä yksi vihje?
19. Tarja4.6.2015 klo 09:49
Pitäisiköhän vinkin antajan aloittaa teksti isoilla kirjaimilla "varoitus, sisältää juonen paljastuksia" ? Minulle nämä vinkit ovat kuitenkin tosi arvokkaita.
20. Rampe4.6.2015 klo 10:20
Tarja ja Ana Ristinen
IS-koviksissa on ollut tapana että vinkkejä annetaan palautusajan päätyttyä eli tässä ristikossa ensi viikon alkupuolella.
Hesarin ristikoiden säikeessä vinkataan jo ensimmäisestä päivästä lähtien, laittavatpa innokkaimmat suoria vastauksiakin.
21. Ana Ristinen4.6.2015 klo 10:58
Pahoitteluni. Satuin kerrankin ratkaisemaan ristikon jo pyhänä, ja ajatuksissani vihjeet olivat jo vapaata riistaa. Eikös tämmöisen vahinkomöläytyksen voisi poistaa täältä, ettei enää muiden ratkojien ilo pilaantuisi?
22. Marco Poloinen4.6.2015 klo 12:22
Lipsahduksia sattuu joskus systeemin sisäistäneillekin, eikä ristikko yhdestä ennenaikaisesta vinkistä vielä ihan pilalle mene. Pyritään kuitenkin itse kukin osaltamme huolehtimaan siitä, ettei vastausaikana helpotella eikä selitellä laatijan vihjeitä.

Nykyään IS-viikonlopun ristikkovastausten viimeinen palautuspäivä on vasta seuraavan viikon maanantai, joten tiistaina sitten on kysymys-vastausosasto selkosen selällään!
23. Marco Poloinen4.6.2015 klo 12:28
Hienoinen lapsus tuossa edellä olevassa sepustuksessa; "seuraavan viikon maanantai" po. 'seuraavan viikonvaihteen jälkeinen maanantai'!
24. Ana Ristinen4.6.2015 klo 13:50
Heh. Menee onneks muillakin kuin minulla viikot ja maanantait sekasin.
25. Jussi vain6.6.2015 klo 18:00
On ihmeellistä, jos että alitajunta tekee työtä ristikon kanssa vaikka ei sitä tiedostakaan. Minä olen usein huomannut asian. Parin päivän takainen ongelma ratkeaa pitämällä taukoa ja katsomalla myöhemmin uudestaan.
26. Jussi vain7.6.2015 klo 22:24
Kummallista on sekin, että näkee unta, jossa ratkoo ristikkoa, joka ei täyty. Olenkohan ratkonut jo liian paljon vaikeita ristikkoja?
27. Tarja7.6.2015 klo 22:43
Minulla on ihan sama juttu tuon alitajunnan kanssa. Kun ristikko on sivussa päivän, pari, tai joskus vain muutaman tunninkin, niin uudelleen sitä katsoessa ihmeellisesti alkaa ratkaisuja tulla.
28. Jussi vain8.6.2015 klo 23:48
Ihmeellistä on, mutta aina ei pääse näiden laatijoiden kanssa samalle aaltopituudelle. Tästä ristikosta olisi hyvä olemassa selitys ristikon anatomiassa. Minulla on monta sanaa vailla selvitystä.
29. Jaska8.6.2015 klo 23:53
Täyskolmonen oli. Lähes 200 minsaa joutui Liljeroosin knoppien ja muuten vain vaikeiden sanojen kanssa äheltämään ennen ristikon kukistumista. Vasta kun valaisevat kalat valaistuivat katseleviksi ja vino kihoksi, vyyhti alkoi purkautua. Miten pääsisin irti vinoutuneesta ratkontatavastani...

Knoppien kärki SOVITTIMIA, LIPAN POTE, HOHAAT, MIKAHAN SE SIINÄ! ja TAPPI kuvavihjeenä aatelisluokkaa eli hyvinkin hovikelpoisia. Ja valjettuaan myös huvi-! Vastapainoksi kehuja ei kirvoita ylipitkä ja -selittelevä USAN-käännös. Tuplatypisteet ovat laatijalle vähän niinkuin heikolla jäällä talsimista. KUUL ei kuitenkaan aiheuttanut Liljeroosille hyisiä seuraamuksia uhkaavasta rutinasta huolimatta...

Teknisesti kaksijakoisessa ristikossa kirjaimellisesti loistava pääkuvaidea toteutuksineen sekä kolme läpiristikonsanaa hyvittäköön nelikirjaimisten roimasti suosituksen ylittävän määrän, lähes puolet koko sanastosta. HANGAROUNDHENGAILIJA, IMAGONRAKENNUKSET, TANDOORIKANARUOKA (tuplaplussa!) ja IMAGINÄÄRIYKSIKKÖ ovat sitä luokkaa, että saattavat kalvastaa Pallosta ja Vuokilaakin!

Nelikirjaimisten ylitarjonnasta huolimatta Liljeroos melkeiin vältti kaikki kärkitriviaalit. Kauneuspilkuksi jääneen TUTAnkin olisi voinut likvidoida esim. kombinaatiolla TUMA/ELAM/VELI -kombinaatiolla. No, kaksikaan ei miinustuta, ja pitäähän koviksestakin helppo aloitussana löytyä...
30. Jaska9.6.2015 klo 00:03
(Sori, jäi laittoman puolelle, vaikka ei pitänyt.)
31. Jussi vain9.6.2015 klo 01:20
Minulle oli aivan outo ruokalaji, tandoorikanaruoka, voiko siitä lähettää linkin tälle säikeelle. Mitä järkeä on viljellä ruokailusanastoa, jokaselviää ainoastaa vaakasanojen kautta. Muutama vihje oli mielestäni hakemalla tehty, mutta tämä on vain minun mieipide.
32. --9.6.2015 klo 06:52
Linkin tälle säikeelle? Etkö osaa googlata tandoorikanaa?
33. anna h9.6.2015 klo 14:42
Saisko nyt jo kysyä sen SOVITTIMIA-jutun kun en vieläkään ole ymmärtänyt sitä
34. Rampe9.6.2015 klo 15:29
SO(V)ITTIMIA=UR(V)UT.
Mutta auttakaa minua vihjeissä PERUSVAATTEISSA ja LUPASI !
Jompikumpi menee vikaan yhteistä kirjainta vaihtamalla. Taitaa olla virheitä muuallakin?
35. anna h9.6.2015 klo 15:36
Kiitos Rampe, onhan tuo selvä nyt kun sen tietää. Mutta valitettavasti en voi auttaa sinua, lähetin koko ristikon, koska mielestäni olin sen oikein ratkonut, enkä muista enää noita kohtia.
36. Marco Poloinen9.6.2015 klo 16:57
Rampe, se yhteinen kirjain on S . PERUSVAATTEISSA on kyllä aika juoni vihje...
37. Masi9.6.2015 klo 17:45
Miksi LUPASI on se mikä on?
38. Mettalo9.6.2015 klo 18:13
PERUSVAATTEISSA - kaasuinen
LUPASI-sisar

Hoksaatte varmaan itsekin...
39. Jaska9.6.2015 klo 18:21
Nunnaksi eli sisareksi pääsyä edeltää nunnalupaus.

Marco Poloisen ilmeisesti tarkoittama juonikkuus piili lyhenteessä ka. Aika yleinen koviskikka.
40. jussi vain9.6.2015 klo 19:08
Onko ylärivi LOISTAVAT LOISTAVAT? Vähän epäilyttää onko oikein, harvemmin tulee eteen tällaista?
41. Jussi vain9.6.2015 klo 19:12
LIPAN POTE on myös minulle hoksaamaton. Ratkaisuun tuli ASMO? Jos on oikein, mikä on selitys?
42. Tarja9.6.2015 klo 19:21
Tuohon asmoon sain vinkin jo aiemmin, josta Hitsi silloin pahoitti mielensä, eli katsopa ylempää. Voisiko joku selittää sen puupalikan.
43. O9.6.2015 klo 20:05
Tarja.
TAPPI - KIHO, POMO ym.
44. Mettalo9.6.2015 klo 20:44
Jussi vain: OSMA on ahman toinen nimi.
45. Jaska9.6.2015 klo 21:58
Loistavat loistavat yksikössä loistava loistapa (= loisimistapa). Tässä tapauksessa kaksi samaa sanaa ristikossa siis hyväksytään ja vieläpä kehujen kera.
46. Rampe9.6.2015 klo 22:25
Marco Poloinen,
yhteisenä kirjaimena minullakin oli S jolloin ajattelin nunnalupausta. Kaasuista en vain älynnyt keskiarvo-asuiseksi vaan yrittelin kaapuakin perusvaatteisen pukineeksi.
Ei ollut tuokaan kovin paha, mutta kun ei hoksaa niin ei hoksaa.
47. Marco Poloinen9.6.2015 klo 23:59
Yleinen koviskikkahan tuo, ihan niin kuin Jaska sanoi, mutta tuontapaisena yhdistelmäsanana ei ratkaisu minullekaan suoraan silmille hypännyt.
48. Jussi vain10.6.2015 klo 00:34
Ok, hyväksytään sitten, mutta pitkin hampain.

ASMOa minä vielä ihmettelen, miten selittyy lipan poteen?

Pystysana on pehmeämpi tavut vaihtaen. Eli LASER ja SERLA.
49. Jussi vain10.6.2015 klo 00:42
Mikähän se siinä, SOMALI ? Miksi? Kyllä Jaska ymmärsin LOISTAVAN ja LOISTAVAN eron.
50. Marco Poloinen10.6.2015 klo 01:19
Vihje onkin MIKAHAN SE SIINÄ ja vastaus S(e)O(n)MALI
ASMOnhan selitti jo Mettalo aiemmin, mutta vaihtele nyt vaan niitä vokaaleita niin vihjeestä kuin ratkaisustakin...
51. Tarja10.6.2015 klo 09:58
Tappi=pomo? En ole koskaan kuullut kyseistä sanaa käytettävän, siis tappia, tuossa yhteydessä. Mistähän se on peräisin, tietääkö kukaan sanan käyttöhistoriaa. Lipan pote on siis Lapin peto, ja asmo on siis osma, mikä on ahmasta käytetty toinen nimi.
52. Tarja10.6.2015 klo 10:00
Jos joku ei tunne Mika Malia, hän on toinen Forssalaisista veljeksistä, Mika ja Turkka Mali, jotka lauloivat ronkelista pumpulienkelistä joskus 80-luvullakohan se oli.
53. iso S10.6.2015 klo 10:22
Tarja: minulle ainakin tappi on tuttu jo lapsuudesta (eli lähes ennen ajanlaskun alkua) pomon merkityksessä. Siihen liittyi usein sellainen sivumaku että kyseinen kiho luulee olevansa mahtavampi kuin onkaan.

Nykänenkin tuntee merkityksen: Eversti on jo iso tappi. (ark.) 'kiho, pomo'.

Hauskasti sanottu: "Jos joku ei tunne Mika Malia, hän on toinen Forssalaisista veljeksistä." Tuon mukaan joko Mika ei tunne itseään tai Turkka ei tunne veljeään. Tulee mieleen vitsi kahdesta ruotsalaisesta. Toinen menee vaatekaappiin piiloon ja toinen arvailee kumpi siellä on!
54. Jaska10.6.2015 klo 11:26
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu ei tunne yhtäkään Forssalaista. Sitä vastoin se tietää 537 Turkulaisia. Siitä voisi päätellä, että Turku on merkittävämpi kaupunki kuin Forssa. Totta onkin, että Turku on saanut kaksi merkintää ristikonratkonnan suomenmestarien listaan: Päivi Sailola ja Tuomas Lähteenmäki. Forssan ainokainen on Seppo Rosenberg, jolla kuitenkin on riittävästi muita meriittejä nostamaan Forssan Turun rinnalle merkittävyydessä, ellei ohikin.

Vaikka ainuttakaan virallista Forssalaista ei ole, se sopisi lisä- tai taiteilijanimeksi erittäin ansioituneelle forssalaiselle. Siis Seppo Rosenbergille, joka on kovempi sälli kuin Malin veljekset yhteensä.
55. Tarja10.6.2015 klo 13:19
Huomasin kyllä, että tuli kirjoitettua vahingossa forssalainen isolla kirjaimella, kun ajatukset olivat niin vahvasti Forssan kaupungissa sillä hetkellä.
56. Tarja10.6.2015 klo 13:22
Huolimattoman äidinkielen käytön lisäksi osoitan tyhmyyteni kysymällä, mikä (teos?) on Nykänen, johon täällä usein viitataan.
57. Ana Ristinen10.6.2015 klo 15:30
Se on Nykysuomen Sanakirja. Nimestään huolimatta se ei edusta ihan nykykieltämme. Liekö päivitetty v 1961 jälkeen?
58. iso S11.6.2015 klo 09:15
_http://www.kotus.fi/sanakirjat/kielitoimiston_san akirja/mika_on_kielitoimiston_sanakirja/kielitoimi ston_sanakirjan_taustaa/nykysuomen_sanakirja

"Ensimmäinen kattava esitys suomen kielen keskeisestä sanastosta on vuosina 1951–1961 ilmestynyt kuusiosainen Nykysuomen sanakirja, jonka on toimittanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja julkaissut WSOY. Nykysuomen sanakirja kuvaa viime vuosisadan alkupuolen kielenkäyttöä ja sisältää yleiskielen sanojen lisäksi runsaasti myös vanhaa ja murteellista sanastoa. Nykysuomen sanakirjasta puuttuu paljon nykysanastoa, ja esimerkiksi käsitykset siitä, mikä on arkikieltä ja mikä yleiskieltä, poikkeavat paljon nykyisestä."

Myöhemmin siitä on tehty uusia painoksia joissa osien lukumäärä vaihtelee, mutta sisältö on kaikissa sama tuttu ja turvallinen.
59. Eki13.6.2015 klo 17:46
Ilokseni Ilmo lähetti anatomiatekstin ja se on nyt luettavissa.
60. iso S13.6.2015 klo 18:07
Ennenkin olen kiitellyt anatomioita enkä ole mieltäni muuttanut. Hyvä kun saadaan myös "mitä se on" eikä vain ratkaisu.

Koviksissa haetaan usein vaikeutusta sillä, että vihjeen ja ratkaisun välinen yhteys ei ole ensimmäisenä eikä toisenakaan mieleen tuleva. Joskus tuo yhteys on hyvinkin harvinaisessa tilanteessa totta, joskus (ratkojan mielestä) jopa kyseenalainen. Tässä ristikossa kulmakarvojani kohotti pohjaton astia > tratti. Pohjattomuuden myönnän, onhan tratissa anatomian mukaisesti pohjassa reikä, mutta:

_http://fi.wiktionary.org/wiki/astia

1. kuljettamiseen ja säilyttämiseen käytettävä esine, jonka sisälle voidaan laittaa asioita; tyypillisesti siinä on pohja ja reunat, mutta se on jostain suunnasta avonainen tai aukeava, voi sisältää myös kannen.

2. (kotitalous) ruoan käsittelyyn tai syömiseen käytettävä esine, jossa on pohja ja reunat ja ylhäältä avonainen.

Jos ei "tyypillisesti" pelastaisi laatijaa, pohjaton astia olisi rikkinäinen astia. Siksi mahdollinen vihje ja ratkaisu olisi tpohjaton astia > trikki.

Uusi rotu > tour ei mielestäni ollut ristikon hehkeimpiä hetkiä, ellei tour satu todella olemaan jokin rotu. Jos on, niin sitten vihje on hieno. Muuten se jää minun makuuni latteaksi lääpäisyksi, kun vihjeen ja ratkaisun välillä ei ole asiallista yhteyttä eikä se ole yksikäsitteinen. Yhtä hyvin tai paremmin anagrammista olisi voinut syntyä turo, jolloin ei olisi tarvinnut turvautua lainasanaa. Se ei tietysti olisi sopinut tuohon paikkaan poikittaisia muuttamatta.

No, loistavimmastakin ristikosta löytyy aina se vähiten kiiltävä kohta.
61. ++juh13.6.2015 klo 18:56
Kielitoimiston sanakirja:

tratti 5*C
ark. suppilo, (2.) ratti.

suppilo 2
toisesta päästään avarasuinen, toisesta (putkimaiseksi) kapeneva pohjaton astia, - -

uusi = uudista
62. iso S14.6.2015 klo 17:12
Juuri tuohon viittasin sillä että "tyypillisesti" -sanan kautta laatija pelastui. Virhettä ei ollut, vaan kyseessä oli harvinaisessa tilanteessa vallitseva totuus. Tratti on epätyypillinen astia; maun mukaan voi sanoa että siinä ei ole pohjaa tai että pohjassa on reikä. Lisäksi se ei ole "jostain suunnasta avonainen" vaan kahdesta suunnasta avonainen. Toisesta enemmän kuin toisesta.
63. Kaarina O23.6.2015 klo 11:26
Aikaisemmin jo kysyttiin HOHAAT ja mikäs tuo AKMOLU on?
Pitääkö taas pudotella tai lisätä kirjaimia tai vaihtaa tavuja? Vähän liikaa alkaa nykyään olla näitä kikkailuja.
64. Tarja23.6.2015 klo 11:37
Hohtaa=kuultaa, josta hohaat ja kuulaat siirtämällä t loppuun.
65. Jaska23.6.2015 klo 11:41
Myös AKMOLU ristikon anatomiassa. Kikkailuja ei ole koviksissa yhtään liikaa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *