KESKUSTELUT > RISTIKOT > SANASEPOT UUDESSAKAUPUNGISSA

6998. Sanasepot Uudessakaupungissa

Eki27.7.2012 klo 00:54
Sanaseppojen kesäpäivät pidetään tänä viikonloppuna Uudessakaupungissa, Hotelli Aquariuksessa. Ohjelmaa on perjantaista sunnuntaihin.

Piilosanan SM-kilpailu pidetään lauantaina klo 9:45 alkaen.

Olet tervetullut kilpailemaan tai koska tahansa tulemaan paikalle ja tapaamaan laatijoita ja ratkojia kepeän merellisissä tunnelmissa. Ilmoittautuneitakin on ennätysmäärä, mutta ei paikalla piipahtaminen ole siis mitenkään kiellettyä, päinvastoin.
2. Eki27.7.2012 klo 12:57
Tänään tavataan porukalla ensimmäisen kerran järjestävän osapuolen organisoimana klo 17.

Kohta polkaistaan matkaan.
3. t27.7.2012 klo 17:43
Mikä ihmeen Sanaseppojen mainoskana tämä on? Eihän täällä saa muutkaan lehdet kokoontumisiaan mainostaa?
4. Tiedoksi27.7.2012 klo 17:52
Sanasepoilla on oikeasti omat sivut, mutta aikoinaan Sanaris (lue Vuokila) kaappasii nämä sivustot Ja perusti omat, kun sillä oli rahaa ja mainetta.
Sittemmin sanasepot-sivusto vajosi siihen alhoon, josta ei taida olla nousua.
5. h27.7.2012 klo 18:25
Taidanpa tulla kattomaan kun Eki vetää väkeä.
6. Äijä X27.7.2012 klo 19:49
Voi kun motkottajat menis sinne ukon sivuille jos tämä sivusto ei miellytä.
7. Äijä Y28.7.2012 klo 02:31
Jokos Hannes sieltä Porista on ehtinyt ääneen? Lyhyt kotimatka sillä ainakin on.
8. Äijä Z29.7.2012 klo 02:01
Kansanradioon soittelee eräs Tampereen puolessa oleva rouva.
Antaa olla. Mutta Hannes Porista oli se, jonka takia sanasepot sai funut radiosta.
9. Satu29.7.2012 klo 19:42
Mites viikonloppu Uudessakaupungissa meni?
10. Satu29.7.2012 klo 19:42
Mites viikonloppu Uudessakaupungissa meni?
11. RA29.7.2012 klo 20:17
[Lähettäjä: t 27.7.2012 klo 17:43:
Mikä ihmeen Sanaseppojen mainoskana tämä on? Eihän täällä saa muutkaan lehdet kokoontumisiaan mainostaa?
---
Kyllähän saa mainostaa ja mainostettu on. Jääkiekkofoorumeita myöten. Seinät ovat tunnetusti leveällä ja katto korkealla.

Eki on Sanaseppojen perustajajäsen, ollut Sanaseppojen hallituksessa 30 vuotta ja Sanaseppo-lehden toimittaja. Tämä sanaristikot.net-sivusto on Ekin Sanaris Oy:n ylläpitämä. Josko nyt sentään sallittaisiin myös isännälle vapaus valita, mistä HÄN haluaa täällä kirjoittaa.]
12. Eki29.7.2012 klo 21:39
Kiitos Tainalle ja muille organisaattoreille hienosti järjestetystä viikonlopusta. Paikka oli ihan paras.
13. arjatuula29.7.2012 klo 21:45
Kiitos kiitos Tainalle ja koko porukalle. Kaikki meni nappiin ilmoja myöten, vaikka eipä säät ole ennenkään tunnelmaa pilanneet olivat sitten olleet minkälaiset tahansa.
14. Eki30.7.2012 klo 09:27
Paikalla olleiden - ja toki muidenkin - kannattaa tsekata huominen IS-uutisristikko.
15. jenisei30.7.2012 klo 10:43
Kiitokset minultakin! Hotelli oli hieno, palvelu aivan superia ja kaikkein parasta tietenkin seura!
16. Pauli30.7.2012 klo 15:08
Kiitokset myös minulta.
Ainoa mieleen tuleva moitittava asia reissulta on tien n:o 210 huono kunto.
Millainen eläin on mainoskana?
17. Marco Poloinen30.7.2012 klo 15:26
Mahottoman mukavat pilleet! Tervetulohalauksesta lähtien kaikk' niin lämmintä ja lempeää.

Tietysti tiedollista/taidollista tiukkuuttakin tuotettiin/ tarvittiin - todella!

Nuoren henkilökunnan ammattitaitoista ja ripeää palvelua oli ilo saada osakseen ja sivustakin seurata. Terassin knoptikotkin näyttivät kohdanneen vertaisensa :-)

Kiitos Taina ja kumppanit, jotka teitte kaiken mahdolliseksi. Ja kiitos kaikille "seurankipeille", jotka tulitte ja piditte seuraa!
18. Tuomo, Riikka ja Urho-Samuli30.7.2012 klo 22:05
Kiitoksia myös meiltä Tainalle ja muille hyvistä järjestelyistä, ja paikka oli tosiaan upea, henkilökunta reipasta ja välitöntä jne jne. Kiitoksia myös Antille taidokkaasti juonnetusta tietokilpailusta, tämä ohjelmanumero on selvästi sanasepoille mieleen. Samaa herkkua on luvassa myös ensi keväänä risteilyllä, joten muistakaa katsoa ilmoitus joulun Sanaseposta ja tulla mukaan!

Perheemme on myös todella otettu siitä kuinka paljon 1,5-vuotias juniorimme sai porukaltamme todella positiivista huomiota ja löysi koko ajan hymyileviä iloisia ihmisiä aina kun oli mukana tapahtumissa. Kiitos!
19. AV30.7.2012 klo 23:00
Tosi kiva kokemus ensikertalaiselle - kaikille järjestelytehtävissä olleille kaunis kiitos ja tunnustus hyvinsujuneista kesäpäivistä! Paikka oli kaunis ja säätkin suosivat, kisat mukavia ja ihmiset - jos mahdollista - vielä mukavampia... Ruokaa sopivasti, syötyä tuli aivan liikaa (siis makkaraa grillikatoksessa :D ).

Yksi huono puoli täytyy mainita, ettei mene pelkäksi kehumiseksi: päivät kuluivat turhan nopeasti ja loppuivat aivan liian pian!
20. Tainan kaima31.7.2012 klo 08:14
Yksi huono puoli: Tuosta paremmaksi on vaikea pistää! Melkoiset paineet seuraaville.
21. Maikki13.8.2012 klo 18:44
Eikö näistä Kesäpäivistä tule juttua etusivulle?
22. Eki13.8.2012 klo 18:47
Tulee kunhan saan aikaiseksi.
23. Maikki13.8.2012 klo 18:49
Siispä odotellaan...
24. Tuulia22.8.2012 klo 18:09
Sanasepot ovat edelleen Runnilla ! Päivittäkää Uusikaupunki pikaisesti etusivulle !
25. Eki22.8.2012 klo 18:17
Huomenna, uskoisin.
26. Eki23.8.2012 klo 16:04
Usko siirtää vuoria, ainakin jo on räätälin opissa.
27. usko/toivo23.8.2012 klo 16:18
Uskolla ongelma mahassa, miksi ?. Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato. Toivon kuoltua lapamato tuli Uskoon
28. Eki23.8.2012 klo 18:19
Piilosanakisan tulokset ovat näemmä alkuerästä. Korjatut tulokset huomenna.
29. Eki24.8.2012 klo 22:10
Sori, tulokset vasta sunnuntai-iltana.
30. RA24.8.2012 klo 22:26
Tässä SM Piilosanan tulokset jo tänne:

Finaali
----------------------------------------
1. 6.08 Jyrki Hentunen
2. 7.39 Antti Skyttä
3. 9.52 Jorma Tuovinen
4. 13.50 Marianna Tudeer-Niemistö
5. 15.21 Arto Sahamies
6. 20.08 Aune Vesto
31. JTak25.8.2012 klo 07:27
Oliko tällä kertaa niin, että finaalitehtävä olikin helpompi kuin karsintatehtävä, kun muistaakseni joskus aikaisempina vuosina on ollut juuri päinvastoin?
32. RA25.8.2012 klo 08:44
Kuvalkadin finaalikuvissa on Aune (ei Aino).
33. Jyssäys31.8.2012 klo 00:05
JTakille: Kyllä, vuoden 2012 piilosanan SM:n loppukilpailu-tehtävä on iisimpi kuin alkuerätehtävä. Edellisvuoden SM- piilosanojen osalta asia on juuri toisin päin, kuten myös vuoden 2010 (muistaakseni ko. vuoden finaalissa eritoten yläosa kimurantti...tehtävä laadittu / ruudukko koottu häijysti, sillä pieninumeroiset sana-arvoitukset hankalimpia tapauksia
ja monet lähtevät pieninumeroisista liikkeelle ratkonnassa...).
Mielestäni kumpi tahansa viime vuoden kilpailun piilosanoista on
kinkkisempi kuin kumpikin tämänkertaisista.

Mainittakoon vielä, että Uudenkaupungin Sanomissa la 4.8. sivulla 16 on juttu kesäpäivistä. Harmillisesti siihen on lipsahtanut virhe: piilosanaskaban voittajalla väärä nimi.
Lehteä pääsee lukemaan Lehtiluukku-palvelussa (vaatii sisäänkirjautumisen, yhden US-irtonumeron hinta 1,60 e).
34. RA31.8.2012 klo 00:14
SM-piilosanaristikot tulevat itse kenenkin ratkottaviksi Sanaseppoon 3/2012. Ilmestyy syyskuun lopussa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *