KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2688

6759. HS 2688

-13.4.2012 klo 08:22
Avaus.
2. arja13.4.2012 klo 09:28
valmis on.
3. helepohko13.4.2012 klo 09:34
Nytpä taisi olla monen toiveiden mukainen: vain pari kookelitarkistusta ja valmis. Vieläköhän pilkkijäät kestää satakiloisen?
4. no513.4.2012 klo 09:40
helepohko

kalajuttuja lasettelet! ;)
5. anni13.4.2012 klo 10:03
En sano muuta kuin: voi ei, kun katson lopputulosta. Minä ainakin kävin useammin kuin kerran googlessa, mutta haittaaks´ se. Olipa mukava ristikko ja harmaitten lauseet, jep!
(Meilläpäin jäät kestävät vielä satakiloisenkin. Rannasta 1,6 km pikkuisen oikealle kohti Kraaselia, kipaiseppa sinne! Ahti antaa ahvenia.)
6. hesarittomille13.4.2012 klo 10:06
Pääajatuksena ristikossa on sana TARJANNE pystyyn kirjoitettuna vasempaan laitaan. Siitä lähtee 6 lausetta vaakasuoraan läpi ristikon. Mielenkiintoa herättä alkuasetelma ja tyhjä ristikko suorastaan tempoo täyttämään ruutuja.
7. onnellinen espoosta13.4.2012 klo 10:24
toivuin melko pian säihkähdyksestå, kun varhain aammulla näin ristikon kaksoiskuvina. Ajatteli jo, että silmissä tai päässä on jotain vialla. Onneksi se oli vain printin vika. Tuntui tosi kivalta parantua näin pian. Nyt on jännää arvailla harmaita ruutuja ja tirkistellä suurennuslasilla sanavihjeitä.

a
8. helepohko13.4.2012 klo 10:43
no5: no joo, en itse asiassa kalasta lainkaan, siis puhun totta.
anni: täältä keskustasta niin pitkä Kello Kraaseliin, mutta jos pilkkisin, niin Kuusisaareen.
9. no513.4.2012 klo 10:47
helepohko,

mulla jo t:t paikoillaan, nyt Ratkojista nimet. Sitten voikin alkaa - vähän niin kuin kryptomaisesti.
10. Potter13.4.2012 klo 11:41
Ei helepohko, mutta kovan rutistuksen jälkeen kuitenkin täynnä. Menihän tuossa jonkin aikaa ennenkuin jutun juoni kunnolla selvisi.
Minä kun en noita urheilijoita kummemmin seuraa enkä tunne, niin se aina tuottaa pikku hankaluutta.
no5, noista t-kirjaimista ja nimistähän onkin hyvä alkaa, ja tietenkin muutamista vakiosanoista.
11. otv-a13.4.2012 klo 12:10
älkää kriittiset hermostuko! veikkaan, että tästä ristikosta tulee kehuja muiltakin kuin minulta.
12. -13.4.2012 klo 13:55
ainakin nolla kehuu
13. O13.4.2012 klo 15:05
Perjantaita kaikille!

Tämä oli todellakin erinomainen ristikko. Uutta Aulista.
Juju oli onnistunut.

[Viiva, nollasta en tiedä, mutta minä kehuin.:)]
14. Potter13.4.2012 klo 15:26
Minä myös, oli taas jotakin uutta.
15. Masa I13.4.2012 klo 15:54
Morjens !
Yes, tosi hieno juju ja muutenkin mukava ristikko. HYVÄ !!
Vaikka joku nim.merkki ottaa nokkiinsa ,niin 2 kupillista kahvia just riitti leipomokahvilassa. Hyvää viikonloppua kaikille ! [harmi ku sataa,ei viitsi mennä kentälle otv-a ja O ]
16. Maria13.4.2012 klo 16:01
En muista aikaisemmin olleen tällaista ristikkoa,olipahan tosi mukava!Viimeistä edellinen harmaa ruudukko oli hankalin ja vieläkin mietin onko se edes oikein ratkennut!
17. Anneli13.4.2012 klo 16:45
Minäkin tykkäsin.Mukavaa vaihtelua Aulikselta.
18. 13.4.2012 klo 16:55
Onkohan aamunvirkku nukkunut rokuliin?
19. O13.4.2012 klo 17:46
Morjens Masa I!
Aika moni on tykännyt mm Potter ja otv-a.

[Sunnutaina]
20. [O]13.4.2012 klo 18:05
[korjaus Sunnuntaina]
21. SMH13.4.2012 klo 18:34
Minäkin tykkäsin. Kaksi kirjainta kuitenkin puuttuu koska en tunnistanut kasvoja. Keskipisteestä koilliseen, nuori mies ja keskipisteestä länsi-lounaaseen rillipäinen mies.
22. ps13.4.2012 klo 19:04
smh
nuori mies itäsuomalaisesta kodinkoneliikeestä tuttu. Molemmat saman alan miehiä...
23. työmies13.4.2012 klo 22:33
Ehtoota.
Mielenkiintoista.
Tässä ei ole mitään järkeä, ajattelin, kun
kaksi harmaata oli valmiina.
Kolmannen kehityttyä Auliksen
punainen lanka löytyi.
24. O13.4.2012 klo 23:38
Tiedoksi.
"Onkohan aamunvirkku nukkunut rokuliin?"
Ei ole minulta!
25. Hedvig14.4.2012 klo 08:54
Kuka jeesaisi vihjeellä miehestä J ja A kirjaimien välillä n. 9 ruutua itään päin avoimen kirjan ja "eläimistöä" välissä. Minulle täysin tuntematon.
26. maatu14.4.2012 klo 09:11
Tosi kiva ristikko!
Viimeinen harmaa kummastuttaa: keskimmäinen sana, voiko se olla kys henkilön firman nimi? Minusta se on perin outo. Onkohan jotain väärin? Help!
27. Hessu Ho(o)po14.4.2012 klo 09:26
Hedvig: En tunne miestä, mutta piilokirjain helposti arvattava?
maatu: Ei ole firman nimi. Sinulla lienee korjattavaa siinä ympäristössä.
28. otv-a14.4.2012 klo 09:27
maatu,
tarkistapa MAASTA (4).
29. Aksu14.4.2012 klo 09:31
Ja vielä yksi vihje, maatu!
Mieti viimeinen piilokirjain uudelleen.
30. Potter14.4.2012 klo 09:39
Hedvig, etsi miestä musiikkipuolelta.
31. aawee14.4.2012 klo 10:53
Huomenta kaikille! Muutama kirjain puuttuu, tällä kertaa aika epäselviä kuvia ristikossa paljon. Yhtä kysyn, siinä tunnetun maisemateoksen (ylin rivi) alapuolella ETAPISTA TOISEEN sanojen alla oleva "töhry", onko se kartta vai mikä, en saa suurennuslasillakaan siitä selvää.. Ja siinä samassa tilassa EILA, en löydä saamaani vastausta mistään.
32. tuffa Porist14.4.2012 klo 11:05
aawee
"Töhty" vois olla vaikka neulasia...
33. aawee14.4.2012 klo 11:17
tuffa,

kiitos, minulla on se vastaussana ollutkin mihin vihjeesi viittaa. Miten tunnettu tuo EILA on, itse en häntä netistä löydä tai löytyy toki joku sellainen, mutta ei kait niin kuuluisa?
34. Seitenvitonen14.4.2012 klo 11:42
[Tänään on kulunut 100 vuotta kuuluisan ranskalaisen valokuvaajan Robert Doisneaun syntymästä. Päivän Google-tunnus viittaa k.o. tapahtumaan. Vuosia sitten Pariisista ostin julisteen: Jacques Prevert Paris 1955, tietämättä, että kuvassa on kuuluisa runoilija. Kannattaa tutustua mestarin muuhunkin tuotantoon! Kuva on minulla"Kiireelliset asiat"-kaapin ovessa.]
35. hosuja14.4.2012 klo 11:56
pääkallovilsahattumies????
36. hosuja14.4.2012 klo 11:57
kovakin luu luulee olevansa?
37. hosuja14.4.2012 klo 12:00
aawee

lie tuo nainen niitä matkamammoja...
38. aawee14.4.2012 klo 12:03
hosuja,
kiitos, lienee sitten oikein...
39. hosuja14.4.2012 klo 12:04
aawee

kuittaa toinen harmaa rivi: onko siellä runoilijanaista lopussa?
40. aawee14.4.2012 klo 12:09
hosuja,

kyllä minulla ainakin...

On se ihmeellistä, että olen tuijottanut ihan ylhäällä olevia -IKKA-sanan yläpuolella olevia viivoja eilisestä lähtien ja nyt sitten vasta osasin nähdä ne oikein. KIITOS auttajille tuffa ja hosuja!
41. Hessu Ho(o)po14.4.2012 klo 13:08
[Seitenvitonen: Doisneau on huippuhyvä, pari vuotta sitten Helsingin Tennispalatsissa oli hänen näyttelynsä.]
42. maatu14.4.2012 klo 14:15
Kiitos kaikille, erityisesti Aksulle! Se oli se viimeinen piilokirjain päin p:ttä!
43. aloittelijatar14.4.2012 klo 14:44
Kiva ristikko! Plussana kuvat, jotka vaihteeksi edustavat vähän nuorempaa polvea, vain viisikymppisiä muusikoita :)

Päätin, että alan sitten lähettää vastauksia, kun osaan itse tehdä ristikot. Nyt olen lähetetellyt niitä puoli vuotta, muttei ei ole vielä tärpännyt. Jotkut ovat onnekkaita, muutama on voittanut jo kaksi kertaa vuoden alusta alkaen. Joku jopa peräkkäisinä kertoina. No, en ole koskaan voittanut mitään muutenkaan, joten eipä tämä ole yllätys. Eikä näitä muutenkaan palkinnon toivossa tehdä ;)
44. Ludvik14.4.2012 klo 15:44
aloittelijatar
Enpä ole lähettänyt vielä yhtään ristikkoa vaikka valmista on syntynyt. Ehkä joskus.
45. Tamara14.4.2012 klo 16:19
aloittelijatar
Voi, voi, minulla menee välillä muutama vuosikin niin etten voita mitään, mutta aina silti lähetän vastaukset - paitsi ellen saa valmiiksi!
46. aloittelijatar14.4.2012 klo 16:47
Tamara
Ihanko totta, et taida sitten sinäkään olla onnettaren suosikki! Todella hyvä tuuri joillakin, kun voittavat useita kertoja lyhyellä aika väliillä.
47. ukki14.4.2012 klo 16:55
Moi,

hauska ristikko. Oikean yläkulman virnuilijaa en ymmärrä. Mikä on tämä tyyppi?
48. Potter14.4.2012 klo 16:58
ukki, sehän vain virnuilee ääneen.
49. V-tyyli14.4.2012 klo 17:00
Ei sanottavaa
50. Mjoo14.4.2012 klo 17:41
Muuten hyvä mutta nimiosasto tökkii yhä. Hedvigin herrasmies minullekin outo, ja hosujan runoilijatar edelleen haussa. Entä mistä yhteydestä alhaalta lukien toisen harmaan subjekti pitäisi tuntea?
51. Mjoo14.4.2012 klo 17:46
Heh, kannatti näemmä avautua kirjallisesti: runoilijatar kirkastui siltä istumalta sijamuotoineen tai siitä huolimatta. Mutta se herra ja harmaa?
52. sulo14.4.2012 klo 18:10
Mjoo
Toinen harmaa on katsojan silmissä? Miten sen kukin näkee.
53. O14.4.2012 klo 19:07
aloittelijatar.
Hei taas!
Oliko ristikossa mielestäsi vain nuoria muusikoita?
54. [O]14.4.2012 klo 19:15
[Siis vain viisikyppisiä.]
55. Heppu14.4.2012 klo 19:40
Onnittelut Aulikselle uudesta teemavihjetyypistä. Toivottavasti näitä nähdään jatkossakin. Tosin harmaat lausahdukset eivät tällä kertaa ihan vekkuleinta Aulista olleet, mutta enpä niitä kököksikään hauku.
Joku muukin tuntui valittavan painojäljestä. Minulla oli jopa vihjesanojen lukemisessa vaikeuksia ja ylhäällä keskellä olevasta kuvasta en ole vieläkään saanut selvää, mutta ratkaisuni ei ole sukupuolineutraali. Tuo alue tuosta ja Eilasta johtuen ainoa vaikeampi paikka minulle tällä kertaa.
56. O14.4.2012 klo 19:41
+m
57. mooses14.4.2012 klo 19:51
Moro !

Onko tuo bussin vieressä oleva mies lehtialalla?
En vieläkään tunnista hedvikin kysymää avoimen kirjan vieressä olevaa miestä. Muistuttaa paljon entistä "Minä juon nyt kahvia "-miestä.
Kiitokset vihjeistä jo etukäteen.
58. O14.4.2012 klo 20:55
mooses.
On.
Ei ole "Minä juon nyt kahvia"-mies.
59. [aloittelijatar]14.4.2012 klo 21:15
[O, Hei vaan!

Muusikkokuvat olivat Auliksen mittapuun mukaan nuoria. Yleensä vihjekuvat ovat erittäin iäkkäistä tai edesmenneistä henkilöistä, joita on vaikea tunnistaa, jos ei ole lainkaan aikalainen. Nämä muusikot olivat minullekin tuttuja, mutta vanhemmalle väelle ei ilmeisesti ollut. Hyvä joskus näinkin päin. Harrastatko golfia, olin ymmärtävinäni tuolta ylempää?]
60. no514.4.2012 klo 21:27
Miten yleensäkin kuvia tunnistatte?
Ei voi googlata kuten sanoja.
61. Juho14.4.2012 klo 22:21
noviisi, eikös kuukkelin kuvahaku toimi sinunkin koneellasi? Siitä eturivistä Auliskin ne kuvansa on löytänyt, nimellä pitää tosin kysyä.
62. [O]14.4.2012 klo 22:21
[aloittelijatar.
Muusikot olivat minulle tuttuja.

Mieheni on pelannut jo kauan golfia. Minä olen enemmänkin
"caddiena" mukana. Tulee ulkoiltua nelisen tuntia ja katsastan
samalla sieniä. Golfkärpänen ei ole saanut minusta otetta. :)
63. [aloittelijatar]14.4.2012 klo 22:37
[O,
Sinä tunnut tietävät paljon asioita :) Mukavaa liikuntaa ja ulkoilua tuo mailapoikana olo. ]

no5
Henkilökuvat ovatkin hankalia, jos naama on ihan tuntematon. Pitää vaan yrittää ratkoa ympäröivää ja syöttää sitten eri variaatioita googleen ja toivoa, että jossain vaiheessa tärppää.
64. O14.4.2012 klo 23:39
no5.
Mitä kuvia tarkoitat?
65. 15.4.2012 klo 00:03
jaahas lihava nolla auttaa
66. Yhteensattuma15.4.2012 klo 08:06
Tuntui karmivalta, kun ristikossa olleen Eilan kuolinilmoitus oli tämän päivän lehdessä ja juuri olin saanut viimeiset sanat täytetyksi ristikkoon.
67. Rapu15.4.2012 klo 10:41
Aikas kinkkinen ristikko tällä kertaa.
Pahiten olin jumissa niiden kahden herran kanssa (4.harmaan ensimmäisen sanan ylä- ja alapuolella). Olin tunnistavani sen yläpuolisen Väinö Linnaksi!

Ylimmän harmaan 3. sanan piilo on kuitenkin vielä tyhjillään. Mikään kirjain ei siihen tunnu istuvan... Kysynkin; mahtaako se risteävä KAUPUNKI (4 pystyyn) löytyä Suomesta?
68. Potter15.4.2012 klo 10:59
Rapu, löytyy kyllä
69. tarjanne15.4.2012 klo 11:05
Onkohan 5. harmaan toinen sana sukunimi vai jotain muuta?
70. tuffa Porist15.4.2012 klo 11:11
Rapu
"Yläherra" aivan Erik Lindströmin näköinen, mutta on vielä vanhempi virkaveli. "Alaherra" bladimiehiä...
71. sirtermar15.4.2012 klo 11:30
Tunnistusvaikeuksia minullakin: "Väinö Linnaa" en tunnista. Kaksi ekaa sanaa toiseksi alimmalla harmaalla löytämättä
72. tarjanne15.4.2012 klo 11:40
Jos ratkaisuni on oikea, niin toiseksi alimman harmaan ekat sanat ovat sydämellisen laulajattaren nimi.

Samasta kohdasta on silti vielä auki lehtimiehen viereinen pyyhe ja sen kanssa risteävä hiihtelijä. Olisiko näihin vihjeitä? Onkohan samassa syssyssä oleva Leo TV-alalla?
73. tarjanne15.4.2012 klo 11:40
Jos ratkaisuni on oikea, niin toiseksi alimman harmaan ekat sanat ovat sydämellisen laulajattaren nimi.

Samasta kohdasta on silti vielä auki lehtimiehen viereinen pyyhe ja sen kanssa risteävä hiihtelijä. Olisiko näihin vihjeitä? Onkohan samassa syssyssä oleva Leo TV-alalla?
74. tarjanne15.4.2012 klo 11:40
Jos ratkaisuni on oikea, niin toiseksi alimman harmaan ekat sanat ovat sydämellisen laulajattaren nimi.

Samasta kohdasta on silti vielä auki lehtimiehen viereinen pyyhe ja sen kanssa risteävä hiihtelijä. Olisiko näihin vihjeitä? Onkohan samassa syssyssä oleva Leo TV-alalla?
75. sirtermar15.4.2012 klo 12:00
Tarjanne
Kiitos, ehkä lyösin oikean ratkaisun. Pyyhe- juttu selvisi samlla; näyttäiskö putipuhtaalta?
76. tarjanne15.4.2012 klo 12:08
Kiitos sirtermar! Nyt loksahtivat palaset kohdalleen. Olin laittanut kansikuvatytöksi väärän vaaleaverikön. Puhtaan pyyhkeen vaihtaminen korjasi tämänkin.
77. Mjaa15.4.2012 klo 12:16
Sydämellistähän se siihen tarjoaa joo, risteävä väinölinna vaan jää vielä senkin jälkeen piilokirjainta vailla. Minkä
alan miehiä ko. herra mahtaa olla?
78. Rapu15.4.2012 klo 12:21
Kiitos, Potter ja tuffa!
Herrat olinkin jo tunnistanut, mutta se ylempi, Linnaa muistuttava, piti vaihtaa säveltäjään ennen kuin alapuolinen herra alkoi hahmottua.

Yläharmaan 3.sanan piilo löytyi kokeilemalla kirjain kirjaimelta.(Vasta kun Potter oli vahvistanut kaupunkini) Ihan piti ääneen hymähtää lopputulokselle! Miten niin ilmiselvää vastausta ei ollut aikaisemmin hoksannut.=)

Jotenkin tuli mieleen, ett Aulis olisi laatinut tämän ikään kuin Titanicin muistolle. Tarjanne tosin taitaa puksutella edelleen Sisä-Suomen vesillä.
79. no515.4.2012 klo 12:47
Juho/aloittelijatar/0

valokuvia valokuvia, noista joistakin muista kuvista ei ota pirukaan selvää.

Sepä se kun pitäs nimi tietää eikä harmainta aaavistusta!

RAPU
Väinö Linnaksi minäkin ensin ukkelia luulin. Ja eikös jo se onkin säveltäjämies, pitäs lopussa olla kaks ässää?
80. pelaaja15.4.2012 klo 13:02
no5,
ei tällä herralla. Esim. Ristikkorenki vahvistaa sulle nimen ja sitten kuvahausta löydät tuon naaman.
81. työmies15.4.2012 klo 13:06
Tarkistin myös tuon miehen googlesta, eikä
ole valssisäveltäjille sukua.
82. aloittelijatar15.4.2012 klo 13:46
no5
Tämä Oscar kirjoittaa nimensä vain kahdella ässällä.
83. ukki15.4.2012 klo 17:43
Moi,

vielä jäi vaivaamaan tuo otus oikeassa laidassa keskellä. Mielestäni ei yhtään muistuta elukkaa joka siihen väkisin tulee!?
84. Poh15.4.2012 klo 17:54
otus oikeassa laidassa keskellä ?
Google kuvahaun toinen kuva otuksen nimellä haettuna.
85. Hemppa15.4.2012 klo 19:01
Ristikko täynnä, mutta pari epävarmaa kohtaa. Ylimmän harmaan lauseen kolmas sana. Onko kyseessä "hoksaamisverbi", vai pääsanan herran etunimi?
Toinen epävarma on neljännen harmaan lauseen neljäs sana. Tuleeko piilokirjaimeksi sellainen vokaali, josta muodostuu monikkomuodossa oleva sana?
86. Juho15.4.2012 klo 19:14
Hemppa, samaa ylärivin kohtaa kääntelin minäkin päätyen lopulta etunimeen, toinen pohdintasi saa saman vastauksen täälläkin.
Eipä sitten muuta kuin arpajaisiin vaan, postihan kulkee kuin Tarjanteen ajatus, eiköhän vastausaikaa ole riittävästi.
87. Rapu15.4.2012 klo 19:30
Hemppa,
minulla se 4. harmaan 4. sana ei ole monikossa... jos nyt oikein ymmärsin kysymyksesi. Mitä siihen kumollaan olevaan pulloon olet laittanut? En tosin ole sata varma omasta vastauksestani.
88. Hemppa15.4.2012 klo 20:04
Rapu.
Pullossa notkeaa ainetta. Mielestäni siihen neljännen piilokirjaimeksi sopii paremmin monikkoon viittaava vokaali.
89. ukki15.4.2012 klo 20:25
Kiitos Poh,

ylävitoset sulle! Sehän se on. On vaan niin oudon näköinen.
Kuukkeliin turvaudun vasta viime hädässä.
90. Rapu15.4.2012 klo 20:32
Hemppa,
oikeassa olet. Nyt vasta tajusin, mitä haet takaa "monikkomuodolla". Vaihdanpa omani, joka tuntuukin tosi ontuvalta.
91. jykä15.4.2012 klo 22:31
onko emoöön ratkaisu typerä vai ovela?
92. minni16.4.2012 klo 00:25
mulla on tekeillä yks toinen ristikko ja siinä on vihje johon en oo ikinä törmännyt, enkä löydä mistään minkäänlaista vastausta. täällä on paljon viisaita joten tulin siksi täältä kysymään. vihjesana on HEVOSKARTANO. vastaussana viisikirjaiminen.
93. irene16.4.2012 klo 02:20
Olen näitä "jorinoita" lukenut mutta nyt pyydän eka kertaa apua kun kismittää etten itse tajua .Konekaupan miehen oikella puolella joku ylpyrä josta lähtee säteitä. en edes suurennuslasilla saa siitä tolkkua. Ja toinen on alhaalta toka harmaa . tuleeko siihen naisen sukunimi. jos ja kun niin kenestä on kysymys koska siihen ylhäältä tuleva rillipää on aivan outo
94. tuffa Porist16.4.2012 klo 04:53
irene
Eivät ole säteitä, pikemmin jotain metallisia. Naisen sukunimi
siihen tulee, etunimi Ann ...
95. no516.4.2012 klo 08:01
irene
se on taivasrojua, sinne kuulumatonta.
96. Ramses16.4.2012 klo 09:17
jykä,

enpä tiedä typerä vai ovela, mutta liittyy vanhojen vinyylien tekoon.
97. apua16.4.2012 klo 11:21
minni 16.4.2012 klo 00:25 :

Kysymäsi hevoskartano saattaisi olla YPÄJÄ.
98. Ludvik16.4.2012 klo 11:41
minni
tai OSARA, riippuu mitä on ympärillä
99. jykä16.4.2012 klo 13:42
Kiitos Ramses,
oli ovela koska vastaussanan pitää aina tarkoittaa jotakin
100. irene16.4.2012 klo 13:53
kiitos. "taivaankappale" selkis. Ann on minulla etunimenä ja sukunimi alkaa V:llä. eikös niin, mutta piilot ja 4. kirjain puuttuu. Minkäalan mestari Ann lienee . En saa apua ylhäältä tulevasta herrasta. jota en tunnista, neljänteen kirjaimeen
101. no516.4.2012 klo 14:08
irene

kattelepa tuolta seuduin: 15.4.2012 klo 12:47
102. mattia16.4.2012 klo 14:17
irene
mulla on jotain muuta kuin V ja se nimi löytyy Googlesta
103. tuffa Porist16.4.2012 klo 14:18
irene
Ann on tosiaan valittu "mestariksi" laulualalla.
104. Hessu Ho(o)po16.4.2012 klo 16:03
irene: Ann ei ala V:llä - viilaa!
105. minni16.4.2012 klo 21:19
kiitos apua ja Ludvik. tuo osara siihen sopii. puuttui tuo s-kirjain. etsin kaikilla mahdollisilla kirjaimilla vastausta, myös tuolla ässällä, enkä löytänyt. tiedätkö Ludvik onko se paikannimi vai mikä. miten tiedät sen? mielenkiintoista vain, siksi kysyn...
106. Ludvik17.4.2012 klo 09:36
minni
osara oli arvaus näillä lähtötiedoilla, se on silloin tällöin esiintynyt, en tunne paikkaa mutta Hämeenkyrössä on, netistä löytyy
107. irene17.4.2012 klo 12:00
Kiitos no 5, HessuHo(o)po ja tuffa, valmista tuli
108. irene17.4.2012 klo 12:00
Kiitos no 5, HessuHo(o)po ja tuffa, valmista tuli
109. Johanna17.4.2012 klo 15:42
Ihmettelette taas kummallisia asioita ;)

Miksi ette ihmettele "kaviaareissa maistuvia"? Uusiosana...
110. POH17.4.2012 klo 17:57
Kuteeko kalat merivedessä.
111. Juho17.4.2012 klo 18:36
POH ja Johanna,
ei kai kaviaariakaan sentään veteen lasketusta kudusta koota.
112. POH17.4.2012 klo 19:00
[Hauskaa ja iloista. O):
Ainahan täällä voi lypsää tai ehdotella vaikka millaisia miellekuvia viimehetken ratkaisuiksi.
Erilaiset näkemykset ratkaisusanoiksi näissä "helpohkoissa" ristikoissa antavat pippuria miettijöille?]
Vaikkakin ristikkoon liittyvää silti [ ], koska en tätä haluaisi turhana löpinänä lähettää.
113. Uudehko17.4.2012 klo 21:39
Puuttuu piilokirjain tuosta polkupyörävihjeestä ja samoin kaljatuopeista. Saisikohan pientä apua.
114. tuffa Porist18.4.2012 klo 04:36
Uudehko
Helppo nakki, ellei puutu kuin yksi kirjain, sovittele!
115. uudehko18.4.2012 klo 10:15
mites se menikään se poistulo sieltä joulujuhlista tai olo joulujuhlissa ylipäätään???
116. no518.4.2012 klo 10:15
uudehko
lipsahti nimmarisi väärään lokeroon
117. no518.4.2012 klo 10:16
pah!
ei kovin jalo olo nyt mokan jälkeen. :(
118. Uudehko18.4.2012 klo 14:52
Kyllä minulla tuo no5:n tarkoittama sana on ollut kirjoitettuna mutta en ymmärrä miten se tulee alkuosaksi yhdyssanaan. Fillarin edessähän on viiva. Kaljatuoppien tuottama sana on näköjään ennenkin esiintynyt ristikoissa mutta enpä ole tätä muotoa ennen nähnyt.
119. no518.4.2012 klo 15:12
uudehko

se on vauhtiviiva.
120. hölömö18.4.2012 klo 17:12
Kukas se "väinölinna" nyt sitten on? Ei näistä ota erkkikään selvää.
121. Juho18.4.2012 klo 18:26
hölömö, koetapa lukaista 15.4.iltapäivän alun tekstejä, siellä on käyty melkein riitaa jopa oikeinkirjoitustavasta tämän sukunimen kohdalla.
122. pelaaja18.4.2012 klo 19:32
No jaa. Ei siitä "väinölinnasta" nyt sentään mitään 'melkein riitaa' tainnut kuitenkaan tulla. Hessu Ho(o)po sanoi jo 14.04. klo 9:26, että "piilokirjain helposti arvattava?"
Sitten no5 ihmetteli 15.04. että eikö siinä pitäisi olla 2 ässää. Siihen minä, että ei ko. henkilöllä jne. (ristikkorenki!). Ja sitten aloittelijatar kertoi etunimen. Kyllä noilla tiedoilla erkki selvittää.
123. Keno18.4.2012 klo 21:22
Jos mulla on oikein tuo kolmas harmaa, niin en ymmärrä mulle syntynyttä vertailua lainkaan ( täysin eri tyyli ja täysin eri saavutukset).
124. hölömö18.4.2012 klo 21:22
Kiitos kiitos, kiltit lapset. Kuvan herra näyttää silti enemmän Väinöltä kuin Oskulta, siksi epäröin.
125. O18.4.2012 klo 21:36
Keno.
Olet oikeassa tuosta vertailusta, joten sinulle tuli samoin,
kuin minulle.
Oikeasti ei olisi vertailukelpoisia.
126. yhtä vaille19.4.2012 klo 12:15
Mistä sais selville huonekalukauppiaan piilokirjaimen?
127. eka vinkkini ?19.4.2012 klo 13:38
Harkitsen vielä, alanko antaa vihjeitä täällä, enpä taida ;)
128. Juho19.4.2012 klo 14:07
yhtä vaille, voisitko sanoa vähän paikkaa, ei muuten löydy.
129. eka vinkkini ?19.4.2012 klo 14:36
Juho ja yhtä vaille.
Oletin, että kyseessä on kuva, jota ps kommentoinut 13.4.2012 klo 19:04, rivi 7 ylhäältä, sarake 13 oikeasta reunasta. Kyse siis kodinkone- eikä huonekalukauppiaasta. Vai olenko väärässä kuvassa? Unohdin mainita klo 13:38, että viestini oli erityisesti tarkoitettu nikille "yhtä vaille".
130. no519.4.2012 klo 15:30
yhtä vaille

on muuten ompelukonemiehiä
131. eka vinkkini ?20.4.2012 klo 19:11
yhtä vaille,
olisi kiva tietää, oletko saanut piilokirjaimen selville. Nyt asiaa harkittuani olisin valmis antamaan vihjeen, jos on vielä tarpeen.
132. kaplas21.4.2012 klo 20:41
Mukava ristikko! Pääsin vasta nyt tekemään..
Lisää tällaisia!
133. Ananias23.4.2012 klo 14:29
Kylläpä on taas pienestä kiinni! Mikä se on tämä toisen harmaan Arja-tädin viimeisen sanan piilokirjain, kun ei mallaa ei sitten millään?
134. tuffa Porist23.4.2012 klo 14:57
Ananias
Piilokirjain aivan looginen, jos Sulla muut sanat oikein!
135. Waari23.4.2012 klo 18:20
Alhaalla kesk. silmälasipäinen mies ja tähään liittyvä pystysana, ilkkumista sanan alapuolella oleva kartta tms. ovat vielä selvittämättä. Eimillään tahdo aueta. Vieläkö löytyy vihjeitä?
136. tuffa Porist23.4.2012 klo 18:41
Waari
Ei kartta vaan eläimiä! Silmälasimiehestä ei lähde pystysanaa.
137. Waari24.4.2012 klo 11:14
tuffa Porist, eläimiä ne tosin olivatkin, kiitos vihjeestä. Silmälasimies on vielä tunnistamatta. Minkä alan miehiä?
Voisko joku vielä antaa vinkkiä.
138. EJlo24.4.2012 klo 11:20
Waari

Täällä toinen vaari kertoo että silmälasipäinen herra on irlantilainen ja nimeltään Paul David Hewson. Taitaa olla tunnetuin musiikista.
139. ep24.4.2012 klo 12:15
Nyt en pääse eteenpäin olen päiväkaudet miettinyt ja kumittanut
tuooikealla alhaalla oleva "pääkallo" lierihattu
140. no524.4.2012 klo 12:20
verbi siihen, luulen ma.
141. miisu24.4.2012 klo 12:46
Oikea kulma alhaalla minullakin auki , kun en keksi mitä SA on,miuku on
kyllä tuttu jos sekään tähän sopii

En ole myöskään maistanut kaviaaria tiedän, että ilmeisesti kalliille maistuu mutta mitä ruutuihin tulee??????
142. tuffa Porist24.4.2012 klo 12:51
miisu
Miuku se on vähän toisin, tavallisesta mausteesa on mädissä kysymys
143. miisu24.4.2012 klo 14:05
Kiitos tuffa Porist
144. ep24.4.2012 klo 14:06
no5 kiitos yritän pakertaa.
145. Waari24.4.2012 klo 15:02
Kiitos EJlo
146. ep24.4.2012 klo 16:29
koputa puuta eli päätä ja sitten luule!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *