KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2684

6698. HS 2684

no516.3.2012 klo 07:14
Aamu jo pitkällä - eikä kahvikupillisen ryystäjillä vieläkään ristikko täynnä! ;)
2. aamuvirkku16.3.2012 klo 08:24
Puolet tehty, loppu näyttää vaikealta. Taas hyvä nimi, kun vihje löytyy ristikosta..
3. no516.3.2012 klo 08:36
mie vasta saanut kaikki t-kirjaimet monikkoloppuihin.
4. Ukuli16.3.2012 klo 09:29
Omani jumiutui yhteen sanaan, keskimmäisten harmaiden viimeisen nuolen alta alas tulevaan sanaan. En saanut siihen mielestäni mitään ymmärrettävää. Katselin välillä formuloita, mutta ei auennut sen jälkeenkään.
5. putko16.3.2012 klo 10:02
Ukuli

Minä saain. Ei tavllinen, mutta ei omituinenkaan. Ellei aukea, palataan sunnuntaina!
6. Ukuli16.3.2012 klo 11:14
Nuolivihje ei vaan aukea. Kahden piilokirjaimen lisäksi myös Meghanin viimeinen kirjain pimennossa. En löytänyt Googlestakaan.
7. Hessu Ho(o)po16.3.2012 klo 11:45
Ukuli: Googlesta löytyy. Mieti loppuvokaalia.
8. Hiski16.3.2012 klo 12:08
Käytän laseja sekä tavallisia että luku-. Lisäksi tarvitsen suurennuslasia apuna tihratessani arvoituksellisia kuvia.

Pitääpä todeta oikein sydämen pohjasta, että kaksi ei petä: Hesarin kuvat ja Ikea.

Rauhaa ja pitkämielisyyttä ristikkoväelle!!!?
9. -16.3.2012 klo 12:23
toki lehdessä on ihan moitteettomia kuvia, paitsi ristikossa. Ehkä tarkoituksella.
Olen kerran kysynyt toimitukselta ja vastasivat, että eivät tahallaan tätä tee.
Mistä sitten on kysymys? Ainakin minun lehdessä lähes kaikki kuvat ovat mustan ja harmaan muodostamaa tuhrua.

Voiko laatija antaa ohjeistuksen, että laitetaan huonoja kuvia, tulee vähän vaikeampi kun nuo nimetkin alkaa allakasta loppua.
10. Juho16.3.2012 klo 12:28
PÄÄSTÄÄ ULOS, sen ylä- ja alapuoleinen kuva, en tunnista, en edes kategoriaa arvaa, samoin se oik. nuolikuva vielä piilokirjainten osalta arvaamatta.
11. ieva16.3.2012 klo 12:54
Nuoli ei taidakaan olla sen pystysanan vihje. Löytynee siitä oikealta puolelta.
Vaan en sittenkään saa järkevää sanaa siihen.
Tyhjänä myös keskimmäisen tikkukuvan alla olevat neljä pysty- (ja tietysti myös vaaka)riviä.
12. otv-a16.3.2012 klo 12:55
samat nuolen piilokirjaimet + pillo noiden kahden naisen välista puuttuu, naiset kyllä tunnistin.
(viime viikon ristikko täysin koskematta, suosittelen taukoa muillekin vakioratkojille, tämä uusi tuntui taas tosi piristävältä.)
13. otv-a16.3.2012 klo 12:56
ieva,
noin kun sanoit, tuleehan siihen nuolen alle ihan järkevää.
14. no516.3.2012 klo 13:10
no nyt on loppu-t-kirjainten lisäksi haettu ratkosta etunimet noille sukunimille.
Eli kohta päästään eteenpäin.
Kryptoa tämä on!
15. O16.3.2012 klo 13:27
Mukavaa perjantaita!

Tykkäsin tästä ristikosta. Laatija antoi itse muutamia
vastauksia.
16. Johanna16.3.2012 klo 13:27
Jos yläreunassa saamani sana on oikein on Cris kirjoitettu
väärin vai mitä?
17. Vaikee16.3.2012 klo 13:30
Ei tule mitään tällä kertaa. Keskikohta tikun alapuolella on täysin pimennossa.
18. Ukuli16.3.2012 klo 13:46
Vaikee,
Jos tunnistat ne kaksi valokuvaa niin aukeaa helposti.
Oma probleemani ei selviä, joten tällä kertaa jäi kolmea kirjainta vajaaksi.
19. Juho16.3.2012 klo 14:16
Johanna, kyllä se tulee aivan kotimaisilla kirjaimilla, nim. se Cris.
20. Anne16.3.2012 klo 14:35
Noita tikun viereisiä kasvoja en tunnista, joten alue jää kai ratkomatta. Ja minäkin mietin, että Cris olisi väärin kirjoitettu. Enpä sitten tiedä.
21. O16.3.2012 klo 15:11
Johanna ja Anne.
Olette oikeassa. Etunimessä pitäisi olla, vastauksesta päätellen,
yksi kirjain enemmän.
22. joskus16.3.2012 klo 15:23
Osa kuvista liian hämäriä, kuten päivämäärän 13.3. vieressä. Väkisin tuli kuntoon(?) kuitenkin
23. Maria16.3.2012 klo 16:05
Nyt kyllä ärsytti nuo hämärät kuvat!Päivämäärän 13.3. vieressä olevan kuvan ratkaisu tuli muiden sanojen avulla (yksi piilokirjain oli helppo arvata) ja kiitos googlen löytyi sama kuva!Cris lienee ilman yhtä kirjainta kuten täällä on jo todettu!
24. O16.3.2012 klo 16:43
Hei Maria.
Sieltä minäkin sen saman kuvan sain. :)
25. keke16.3.2012 klo 17:11
En tunnista tikun lähellä olevia naisia, muuten täynnä ruudukko. Vihjaisko joku ystävällisesti heistä jotain?
26. O16.3.2012 klo 17:23
Ylin on suomalainen radiotoimittaja ym.
27. Aksu16.3.2012 klo 17:25
ja alempi nainen tuttu suomalainen näyttelijä.
28. ukki16.3.2012 klo 17:48
Jopas jotain! Vanhuus taitaa viisastaa. Ei ollut isompia ongelmia.
Kyllä kelpaa saunaan mennä. Ehkä pari punssia päälle.

Iloitaan keväästä!
29. 0:-)16.3.2012 klo 17:50
Iloista kevättä kaikille!
30. O16.3.2012 klo 18:06
ukki.
Iloitaan tietenkin!
31. Tamara16.3.2012 klo 18:23
Muuten ristikko tehty - vain 13.3. vieressä oleva hämärä kuva askarruttaa! En erota kuvasta muuta kuin auton pyörän.
32. helepohko16.3.2012 klo 18:27
Kiitokset avuista nokkelammille!
Ukuli: Meghan lienee yleisurheilija rapakon takaa.

Nuolen alle tulevan pystysanan vihjeen sijoitus epäortodoksinen, kai?

Otv-a: naisten välissä taitaa jäkälänsyöjä lisääntyä.
33. O16.3.2012 klo 18:28
Tamara.
Mikäli sinulla on kaikki muut kirjaimet paitsi se piilo,
niin se on helppo arvata.
Kirjoita googleen se sana, niin kuva tulee heti oikealle.
34. Tamara16.3.2012 klo 18:33
Heti selvisi kun tajusin, ettei ollutkaan auto...
35. Viljami16.3.2012 klo 18:35
Tämä ristikko ei minua oikein sytyttäny. Jotenkin turhauttavaa ratkoa kaiken maailman mitäänsanomattomia nimivihjeitä, jotka avautuvat ainoastaan risteävien sanojen avulla. Tässäkin ristikossa niitä oli minulle aivan turhan paljon. Knoppeja en juurikaan löytänyt.

Mikähän järki on tuossa laatijan tavassa antaa ratkaisusana aina silloin tällöin aivan suoraan.
36. Joutilas16.3.2012 klo 18:41
Kyllä en tykännyt tästäkään Hesarin ristikosta.Ei paljon älliä vaatinut.Aulis joutaa nimiensä kanssa jo eläkkeelle.On se kumma,ettei nykytekniikalla saada parempia kuvia.Valtaosa ratkojista lienee kokeneempaa polvea,joten näkö jo vähän hämärtää.Minä kaipaan älynystyröiden hierontaa,enkä kuukkelin
pläräämistä.Kiitos ja hyvää kevättä kaikille ristikon ystäville.
37. Viljami16.3.2012 klo 18:54
Taso kyllä vaihtelee melkoisesti näissä HS-ristikoissa. Viimeviikkoinen oli minusta kerrassaan mainio.

Todella ärsyttäviä nuo epäselvät kuvat.
38. Hiski16.3.2012 klo 19:35
Joka ruudussa on kirjain. Optimisti minussa sanoo ristikon olevan valmis, pessimisti kehottaa pitämään jalat maassa.

Jostakin syystä ristikosta jäi kummallisen epävarma ja tyhjä tunne. Lieneekö taustalla se, että tuli joitakin erikoisia sanoja, joista ei oikein vakuutu. Totta on JOUTILAAN huomio kuukkelissa roikkumisesta.

Katsotaan yön yli. Menestystä kaikille!
39. 0:-)16.3.2012 klo 20:29
Menestystä kaikille täältäkin!
40. putko16.3.2012 klo 20:38
kaikille

keskivaikea minusta.

salo loistava.

vähän puuttuu, mutta se ok
41. Anneli16.3.2012 klo 20:55
Vasen alakulma täyttyi viimeisenä,kun poistin ekan ratkaisuni PLARATA sanalle.Pidin siitä kauan kiinni ja se jumitti koko kulman.
LATINAN LUUT,sitä en muistanut,joten vanhalle anatomian kirjallekin löytyi käyttöä.Hyvää aivovoimistelua taas kerran.
42. Anne16.3.2012 klo 21:09
Mua ei nyt tuo tikun viereinen näyttelijä raksuta. Onko vanhempi , vai onko kuva nykypäivää. Joku vinkki, please..
43. O16.3.2012 klo 21:27
Anne.
Tikun alapuolella oleva nainen (5) on jo edesmennyt näyttelijä.
Tikun vieressä oleva nainen (4) on mm.radiotoimittaja.
44. Potter17.3.2012 klo 10:11
Tikut ja Takut jäävät nyt selvittämättä, kun täällä etelän mailla ei Hesaria näy eikä kuulu. Onpahan kyllä muutakin tekemistä ihan riittämiin.
Hauskaa viikonloppua kaikille ristikoista höyrähtäneille!
45. ieva17.3.2012 klo 10:25
Selvisihän se nuolen alle tuleva pystysanakin vihdoin, kun olin korjannut alimmaisen vaakasanan. Tikun alla olevatkin ratkesivat.
Sellaista olen miettinyt, että kun joskus lähetän kahden peräkkäisen viikon ratkaisut samassa kuoressa, niin pääsevätköhän molemmat omiin arvontoihinsa, kun varmaan arvonta suoritetaan yleensä avaamatta ensin kuoria.
Ei sen puoleen, että se nyt olisi maailman isoin asia, mutta kiinnostaa...
46. anna h17.3.2012 klo 10:59
jämähdin siihen tikun alapuoliseen alueeseen. en tunnista valokuvien henkilöitä, no heistä on jo tullut vinkkiä. onko ne ELÄNEITÄ siinä vähän alempana samasta valtakunnasta?
47. -17.3.2012 klo 11:01
ievalle:

Lähettäjä: Vili 15.1.2010 klo 08:05

Hei kaikille ratkojille!

Tällä palstalla on joskus ollut keskustelua kahden ratkaisun lähettämisestä samassa kuoressa, kysyin asiaa hs:lta ja sain tämän vastauksen.

Hei, lähetit meille kyselyn kahden ristikon lähettämisestä samassa kuoressa. Meillä ei avata kuoria ennen kuin arvottaessa. Jos kuoressa on seuraavan viikon ratkaisu niin tietysti se laitetaan laatikkoon missä sen viikon ratkaisut odottavat arpomista. Kehottaisin lähettämään jokaisen ratkaisun omassa kuoressa niin kuin tekstissä pyydämmekin.

Terveisin

Elise Virta
Helsingin Sanomat
48. scorpio17.3.2012 klo 11:01
löytyiskö apuja. ne kaksi naista tikun alapuolella, ei sitten millään löydy, ei mielestä ei googlesta. keitähän lienevät. muuten ristikko tehty.
49. pölkyllä päähän17.3.2012 klo 11:13
<anna h ja scorpio>

Itsellänikin ristikko auki tikun alapuolisesta kohdasta. Vihjeitä on aikaisemmin jo annettu, mutta eipä niistä mitään apua...
Luulenpa että tuo alemman kuvan näyttelijä on tunnetuimman roolinsa esittänyt elokuvassa pohjalaisia!!!???

Ylempää hahmoa en edes naiseksi mieltänyt..muistutti enemmänkin wallu valpiota tai ozzy osbournea:):)
Lisää vinkkejä tuohon radiotoimittajaan kiitos!...missä vaikuttanut esim.?
50. työmies17.3.2012 klo 11:20
pölkyllä päähän,
nainen vaikuttanut Rockradiossa ja Seura-lehdessä.
51. pölkyllä päähän17.3.2012 klo 11:25
< työmies >

ISO KIITOS! Heti löytyi...pelastit meikäläisen viikonlopun..ei ollut sitten minkäänlaisessa muistissa tuo aikanaan varsinkin paljon äänessä ollut musiikin asiantuntija!
52. scorpio17.3.2012 klo 11:25
työmies ja pölkyllä päähän, olitte molemmat oikeassa. thanks!
53. -17.3.2012 klo 11:26
on se pölkky osunut päähän. Outi Ahola tuo NAINEN on
54. krtek17.3.2012 klo 11:31
työmies,
kiitokset sinulle!
55. anna h17.3.2012 klo 11:35
joo, henkilöt löytyivät jo ilma - :n suoraa vinkkiäkin, ja alue valmis. vaikeimmaksi muodostui sana joka tuli sotamuseoissa-vihjeestä. piti tarkistaa sanan loppu nykäsestä, ono sellaista, kai se sitten on hyväksyttävä sana, minkä laitoin siihen. ainakin pystysanat ovat kaikki nyt ihan ok-sanoja, ja liittyvät pääkuvaan
56. -17.3.2012 klo 11:53
anna h, miks sä sitten kyselet?
57. ieva17.3.2012 klo 13:41
Kiitos palautteesta.
Vastedes siis joka ratkaisu omassa kuoressaan ja toivomaan silloin tällöin osumia, että pysyy postimerkeissä.
58. 17.3.2012 klo 14:36
Lähettäjä:- anna h kysyi jo 10.59 ja sä annoit suoran vastauksen
11.26 työmies antoi hyvän vihjeen jo 11.20 ja se riitti. olisit
antanu olla
59. sofia17.3.2012 klo 17:10
Aika mukavasti sain täytettyä, vielä se setelinippu kiikastaa. Ympärillä ok, mutta piilokirjain puuttuu ja ei siitä sittenkään oikein järkevää muodostu. Löytyisikö vihjettä?
60. Aksu17.3.2012 klo 17:17
sofia,
setelinippu (7) on helppo juttu, jos ympäristö on kunnossa. Tutkipa vielä!
61. arvid17.3.2012 klo 20:29
Sain täytettyä lauantai-iltaan mennessä kysymättä keneltäkään. Henkilöiden kuvat olivat aluksi outoja, mutta risteävien sanojen avulla onnistuin päättelemään ja kuva-googlesta varmistamaan. Sopivan vaikea. Sofialle vinkiksi; ei ristikoiden palkintorahoilla "ratkaisusanaa" pysty keräämään vaikka voittaisi joka kerta.
62. 17.3.2012 klo 22:08
sofia siihen sopiva substantiivi
63. sofia17.3.2012 klo 22:31
Kun yksi vokaali puuttuu jos määrästä on kyse. Ei auta kun kumittaa, harmi niin osuvia sanoja - kuitenkin väärin.
64. O17.3.2012 klo 22:36
sofia.
Se on maallista...!
65. sofia17.3.2012 klo 22:44
oi -o :) Kiitos!!
Selkis. Nyt voin hyvin mielin mennä nukkumaan.Kauniita unia!
66. llaffer17.3.2012 klo 22:54
Olen vuosikymmeniä täyttänyt satunnaisesti HS ristikoita, saanut jopa täyteen. Aulis Lehdon tekemät ovat hyviä - ei jouda vielä eläkkeelle. Hänen ristikkonsa antavat sopivasti pähkäilyä ja miettimistä. Viikko sitten olin yllättynyt kun sain ristikon täyteen ilman suurempia ongelmia. Ei tarvinnut katsoa tänne.

Se oli silloin, mutta nyt on nyt.

Perjantain ristikon puolikkaan tulitikun kolmas pystyyn sana ei aukene millään, mikä taas johtuu ilmeisesti PÄÄSTÄÄ ULOS sanan ratkeamattomuudesta. Apuja?

Tällä palstalla on välillä värikästäkin keskustelua, mutta siitä toteaisin, että usein itselleni oudot sanat ovat teille helppoja. Joskus taas teidän kyselemät sanat ovat mulle selviä. Esimerkiksi tämän viikon ristikon keskusteltu sana "maantyöstökoneen" kansanomaisemmasta nimestä oli tuttu jo lapsuuden ajeluista.

Tarkoitan siis, että sanan keksiminen riippuu hoksaamisesta, joka taas perustuu moneen eri asiaan. Mulle vaikea on sulle helppo ja päinvastoin.

Yrittäkäämme siis auttaa toinen toistamme nöyrin mielin.
67. O17.3.2012 klo 22:59
llaffer.
Ei ole ovesta kysymys tms.
68. Taata17.3.2012 klo 23:02
Sain ristikon ratkaistua ansat välttäen. Välillä ratkon näitä, mutta en koskaan lähetä.
69. O17.3.2012 klo 23:13
Taata.
Tämä on mukava harrastus. Minä kyllä lähetän ja aina otan kopion
ja kolmen viikon kuluttua tarkastan joka sanan rivi riviltä, sillä
on kiva tietää, että onko oikein tullut täytettyä.
70. llaffer17.3.2012 klo 23:15
O.
Taisi ratketa. Ajattelin laveammin. Kiitos.

Taata.
Sama juttu, en ole tainnut koskaan lähettää.

Mutta nyt aloin verkostoitumaan :))
71. pekka17.3.2012 klo 23:49
27vuotiaana joutaa eläkkeelle, kuten muutkin.
paras eläkeikä novellisteille on 17 vuotiaana.
72. saara18.3.2012 klo 08:47

Hei Ilaffer!

Toivottovasti kokemuksesi verkostoitumisesta tulee jatkossakin olemaan myönteinen.

Käyn katsomassa täällä satunnaisesti apuja ja vihjeitä, olen muutaman kerran kysynyt ja vastannutkin toisten kysymyksiin.

Joudun (tarkoitsn todella joudun) työssäni käyttämään paljon sähköistä maailmaa, vapaa-ajalla rajoitan sen hakukokeen käyttöön. Sitä kautta tämänkin löysin.

Täällä olen tutustunut verkostoitumisen laitailmiöihin. Tällä kertaa = tämän ristikon suhteen laitailmiö ei näyttäytynuyt suuremmin. Toivon hartaasti, että sinä ja me kaikki muut täällä piipahtavat (tai ahkerasti vierailevat) siltä vältymme.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että tärkein taito on osata kohdata ihmiset silmästä silmään ja keskustelutaito on maailman tärkein taito, samoin taito tulla toimeen toisten ihmisten kanssa arkielävässä, elävässä elämässä. Nämä tällaiset verkostoitumkset olkoot vain yksi elämänkirjallisuuden muoto.
73. Heppu18.3.2012 klo 10:49
Olipas epätasainen ristikko. Pääosa pinta-alasta ihan simppeliä, mutta sitten muutama pläntti tosi kryptistä. Hankalin tuo tikun alaosa noiden kahden vaikean naisen vuoksi. Ylemmän tunnistin pikku hiljaa, mutta alempaa en tunnista, vaikka siihen suomalaisen naisennimen sainkin.
74. tuffa Porist18.3.2012 klo 10:55
Heppu
Katso "pölkyllä päähän" 17.3. 11:13!
75. no518.3.2012 klo 12:00
heppu

17.3.2012 klo 11:13 vihjeen avulla itse löysin alanaisen, ylänaista luulin mieheksi.
76. SMH18.3.2012 klo 13:35
Yli kolmen viikon ulkomaanmatkan jälkeen minulla oli näitä auliksia odottamassa neljä HS ja yksi kk-liite.
Selvisin hyvin kaikista muista mutta tässä viimeisessä (2684) juutuin keskimmäisen harmaan kolmannesta nuolesta lähtevään sanaan. Olen lukenut kaikki edelläolevat lisävihjeet mutta ei ole "välähtänyt".
Meghanissa minulla on juoksija. Nuolesta lähtevän sanan viimeistä kirjainta pähkäilen, koska siihen vaakasanaan minulla on kaksi vaihtoehtoa joko se tavallinen tai sitten Kippari Kallen erikoinen.
Onko muilla samoja pulmia?
77. Juho18.3.2012 klo 13:42
SMH, nuolesta lähtevän vihje on siinä oik. ruudussa, a niinkuin areaali, joten unohda se kipparikalle ja ota se tavallinen viherrehu.
78. arvid18.3.2012 klo 15:26
Kauan minäkin ihmettelin "nuolesta lähtevää" vihjettä, kunnes tajusin, että sehän on siinä oikella olevassa ruudussa. Vähän erikoinen paikka tosiaan. Silloin vaihdoin myös Kippari Kallen rehun tavallisemmaksi.
79. siru18.3.2012 klo 19:16
Kovin monta kertaa en ole saanut täyteen Hesarin ristikkoa, mutta nyt näyttäisi olevan "melkein". Yksi juttu ihmetyttää..ELÄNEITÄ vaakasuoraan.Outo nimi tulee..kukahan tuokin mahtaa olla?Voiskos joku viisata?:D
80. arvid18.3.2012 klo 19:20
Raamatun (VT) henkilö. Googlesta löytyy.
81. Juho18.3.2012 klo 20:05
siru, pitää palata aivan Ukko-Nooan aikoihin saakka.
82. ep18.3.2012 klo 20:51
Viikon loppu mennyt kumitellessa- nyt kysyisin yläkeskellä
Patrician kanssa samassa ruudussa hahmo- onko joku sarja-
kuvaolio- ei ole oikein vahva alueeni.
83. arvid18.3.2012 klo 21:04
Ep
Sarjakuvahahmo on. Jos vaakasanat ovat paikallaan, kuten varmaakin on, niin puuttuu vain yksi piilokirjain. Ei pitäisi olla vaikea.
84. O18.3.2012 klo 21:39
ep.
Eikö Walt Disney ole tuttu? :)
85. ep19.3.2012 klo 10:05
Kiitos arvid ja O olihan se helppo kun sain Teiltä apuja on
vaan aikaa vierähtänyt sarjisajoista.
86. liisa19.3.2012 klo 10:32
Alarivin puukosta ei aukene oikein mitään; mitähän siinä ajetaan takaa?
87. otv-a19.3.2012 klo 10:52
liisa,
minusta se näyttää varsin tyylikkäältä.
88. liisa19.3.2012 klo 11:11
otv-a,
kyllä sitäkin mietittiin, mutta onko tässä puukossa tyyliä, ja mitä nuolella ajetaan takaa?
89. arvid19.3.2012 klo 11:39
Selitys löytyy Sivistyssanakirja Suomi-sanakirjasta, joka taas löytyy esim. googlaamalla. Ratkaisusana on tässä tapauksessa enemmänkin slangia kuin tyylikkyyttä, vaikka sana on sama.
90. Pähkinänsärkijä19.3.2012 klo 11:40
"liisa", varmaankin sen katkoviivalla jaetun teräaseen alkupäätä.
91. arto19.3.2012 klo 11:41
HYVÄT TAVAT, voi tavaton, ei ala aueta järjellistä sanaa tästä vihjeestä. Piilokirjaimet puuttuvat.
92. arvid19.3.2012 klo 11:44
Todellista aulismia sanoisin. Hauska vihje, jota kannattaa miettiä, niin kyllä sen keksii ja saa ahaa-elämyksen.
93. liisa19.3.2012 klo 12:47
Nyt kun -- aukeni niin tuli oikeanlainen sana
94. siru19.3.2012 klo 12:53
Kiitos arvid ja Juho! Ukkeli Nooan ajoilta selvisi Googlettamalla! Se selvitti koko jutun tikun alla!!
95. Sami Kuupas19.3.2012 klo 15:08
Voisko joku vielä vinkata tuosta pääkuvasta kolmas nuoli alaspäin? En ymmärrä minkälainen tuo on - samoin risteävä "päästää ulos" ei aukea. Muuten olis jo valmis!
96. otv-a19.3.2012 klo 15:16
Sami Kuupas,
16.3. 18:27 sain avun ulospäästöön.
97. Hml19.3.2012 klo 17:53
Toiseksi alimmaisella rivillä ratkaisun vieressä KASVEJA.
Minulla tulee siihen väärä vokaali tai sitten pystysuoran ELÄIMIÄ on väärin.
Mites teillä ?
98. POH19.3.2012 klo 18:04
pystysuoran ELÄIMIÄ luultavasti väärin
99. Uudehko19.3.2012 klo 18:47
Minullakin olisi valmis lukuunottamatta noita hyviä tapoja. Viittaako eläinlääkäri isoon vai pieneen eläimeen (toista kirjainta vaihtamalla voisi vaihtaa potilasta)?
TAOTTAVA ylärivillä tuotti loppuosasta oudon sanan.
100. tuffa Porist19.3.2012 klo 18:58
Uudehko
Älä ota kirjaimellisesti "HYVÄT TAVAT"-vihjettä, eläin on iso
ja "TAOTTAVAN" loppuosa löytyy Nykäsestä.
101. Juho19.3.2012 klo 19:04
Uudehko, kyllä siihen paremmin hevosiin erikoistunut lääkäri sopii, tulee sitten paremmin NE HYVÄT TAVATkin esiin.
hml, ELÄIMIÄ ei ole nautaeläimiin kuuluva.
102. Hml19.3.2012 klo 19:16
Kiitos POH ja Juho.
Kävin kaikki aakkoset läpi, enkä huomannut.
103. arvid19.3.2012 klo 19:34
Arto, Uudehko ja muut, jotka ette ole "hokanneet" HYVÄT TAVAT-vihjettä. Kun keksitte sen, huomaatte, kuinka ovela vihje, mutta ratkaisu yksinkertainen. Kyllä se hoksaa ainakin jos yön yli miettii; ei siihen voi enempää vinkkiä antaa, koska silloin sen keksii heti ja jää ilman ahaa-elämystä.
104. Uudehko19.3.2012 klo 19:50
Eipä tarvinnut miettiä enää ensi yön yli. Kyllä minulla se sana oli monta kertaa mielessä mutta kun ei hoksaa jujua niin sitten ei.
105. pappa19.3.2012 klo 20:06
Hoi, Juho! Miksei "eläimiä" vihjeen vastaus voisi olla nautakarjaa. Jos nyt ei ihan iäkkäimpiä, niin silti... Perustele!
Mutta ihan hämärää on, mikä vimpain on siinä hämärässä kuvassa, mistä erottuu vain m-ajoneuvon pyörä siellä vasemman yläneljänneksen vaiheilla. Mikä, mikä? Jelppikää vanhaa äijää.
106. Juho19.3.2012 klo 20:17
pappa, voisihan se ollakin, mutta vaakasanat ei sovi. Paremmin sopisi vaikka sukellusvenekin. Maatalousaiheessa pysyäkseni voisin sanoa sen moottoriajoneuvon edustavan Case - traktorin esivanhempia sukupolvia.
107. O19.3.2012 klo 22:54
pappa.
Jos laitat nautakarjaa, niin KASVEJA (6) vaakaan tulee silloin
väärin.
108. EJlo20.3.2012 klo 11:31
Aluksi olin sitä mieltä että KASVEJA-vinkin piilokirjaimeksi olisi kaksi eri mahdollisuutta, mutta tarkistus varmisti että Cicuta-nimisiä on vain yksi eli se virosa. Valitsin siis sen toisen, joita ainakin kolmea lajia kasvaa Suomessa ja joihin perunakin kuuluu. Se viimeistään syrjäyttää nautaeläimiin kuuluvan.

Entisen Suomen kunnan vaakuna löytyi Googlella !
109. POH20.3.2012 klo 16:08
EJlo
Historian siivet havisevat.
Arvelen sinun tietävän oikean ratkaisun, mutta viittauksesi melkein samaan on oivallus.
"Vihreällä kilvellä kaksi viisikielistä kannelta pystyssä seläkkäin kantohihnat toisiinsa punoutuen välissään ortodoksinen risti, kaikki kultaa." => Suistamo
Muutoin ristikon vaakuna lähes sama, mutta ortodoksinen risti jne. puuttuvat.
110. EJlo20.3.2012 klo 18:39
POH

Taidamme tarkoittaa eri vaakunoita. Kävin uteliaisuuttani vilkaisemassa tuota Suistamon entistä vaakunaa ja se on hyvinkin samanlainen erään etelä-Pohjanmaan vaakunan kanssa. Sehän esiintyy kokonaisena tässä ristikossa.
Tarkoittamani kuva vaakunasta on vain puolikkaana.
111. EJlo20.3.2012 klo 19:35
Olen lukenut kyselyjä ns kolmannesta nuolesta alaspäin lähtevästä sanasta (7) ja ihmetellyt kun sain siihen näsäviisaalta kuulostavan sanan. Nyt alan itsekin ihmetellä luettuani vinkkejä ettei kyseinen sana tule suinkaan nuolesta vaan vieressä olevasta ruudusta. Tutkin ja huomasin että olen jättänyt täysin huomiotta UUSI a -vinkin. Mihin ihmeeseen sille tarkoitetun sanan sais sijoitettua ?
112. otv-a20.3.2012 klo 20:02
EJlo,
keskiharmaan kolmannesta nuolesta alaspäin, ieva siitä minuakin valisti.
113. arvid20.3.2012 klo 20:55
EJlo
Tuo ongelma jo käsiteltiin ja siihen annettiin vastaus aiemmissa viesteissä; esim. 18.3 Juho klo 13.42 ja arvid klo 15.26. Ei se tietenkään nuolesta tule vaikka siltä näyttäisikin.
114. EJlo20.3.2012 klo 21:07
otv-a
Kyllä minä ievan ihmettelyn luin. Hän totesi että pystysana nuolesta alas tuleekin ilmeisesti viereisestä ruudukosta. Olen huomannut että itselläni on jäänyt se UUSI a noteeraamatta, kuten yllä kirjoitin. Tietenkin on helppo sijoittaa se pikku a sinne kolmeksi viimeiseksi kirjaimeksi, mutta miten ihmeessä se uusi vastaa niitä neljää ekaa kirjainta (3 + piilo). En saa siis kaikkia 7 kirjainta mitenkään mielekkääseen asuun ja nyt se "ulokkeeseen" viittaava ilmaisu on ainoa suomeksi siihen sopiva kunnes toisin todistetaan. Viimeinen ievan kirjoitus oli että se hänelle selvisi ja se ei meikäläistä paljon auttanut.
115. EJlo20.3.2012 klo 21:09
Jaha , nyt kerkisi arvid antamaan lisää toivon kipinää. Käynpä lukaisemassa ne mainitut kohdat. Kiitos !
116. EJlo20.3.2012 klo 21:33
Olen nyt miettimässä josko Espoon kaupungin osa on niin uutta seutua että vinkistä saatu sana viittaisi siihen. Se oli siis ainoa muutos tuon areaalin vuoksi. Toistaiseksi !
Johonkinhan se vihje siitä viereisestä ruudukosta pitää sijoittaa ja tämä tällä hetkellä oleva ylimielinen sanani olkoon osa Espoota.
Yön yli mietintään jää siis sanan 4. kirjain, joka on myös piilo sellainen ja helposti vaihdettavissa kun ja jos ahaa-elämys pöllähtää mieleen.
117. pekka20.3.2012 klo 21:34
minuakin ihmetyttää kyseinen nok-a-a kohta.
voiko kukaan muu kuin laatija aulis tehdä kyseisiä harakanvarpaita, tai voi vain aulis, vihjeet ja vastaukset monesti ihan sieltä viidakon syövereistä josTa hänen apupoikansa tulevat.
O:lle terveisiä, onko virtaa?
118. pekka20.3.2012 klo 22:56
missä ne auliksen unienselittäjät ovat?
O kerro lisää!
119. pekka20.3.2012 klo 23:09
hienoa, kaikki ovat samaa mieltä kanssani, että aulis on sotkeutunut apulaisiinsa totaalisesti.
odotetaan uutta laatijaa innolla.
120. zumbaopettaja21.3.2012 klo 02:01
Pientä kyllästymistä havaittavissa laatijassa? Ei enää ajatusleikkejä tai aulismeja, vaan suuri määrä googlattavia sanoja ja pariin vastaussanaan jo valmiina vastaus muualla ristikossa. Tämä ristikko ei suuria elämyksiä tarjonnut. Elikoiden kuvat olivat hyvin epäselviä, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että ensin piti saada sana oikein ja sitten vasta pystyi googlesta tarkastamaan, löytyykö kuva sieltäkin.
121. Viljami21.3.2012 klo 07:58
Pitkään olin sitä mieltä, että tuossa kolmannen vaakaharmaan viimeisen nuolen alapuolella on yksi vihje liikaa. Oleellista siinä on havaita, että nuolen alapuolella ei ole viivaa, eli se ei ole erillinen ruutu. Erittäin hämäävästi rakennettu vihjealue.
122. pelaaja21.3.2012 klo 15:39
EJlo,
otahan mietintään myös se 2. kirjain (liittyy Hessu Ho(o)pon vinkkiin 16.3. 11:45). Ei kannata olla liian 'ylimielinen' tällä kertaa.
123. EJlo21.3.2012 klo 21:00
pelaaja
Kiitos neuvosta. Olin tietenkin tuonkin HH:n opasteen aikanaan lukaissut, mutta siinä vaiheessa en ollut vielä huomannut tuota yhtä vinkkiä (UUSI a). Pidin pitkään sitä "ylimielisyyttä" nuolen kärkiosaan sopivana.
Tuo neuvosi eli eka todellinen apu saada oikea sana "kopean" tilalle. Heti ensimmäinen kokeilemani ääntiö nollaa korvaamaan antoi tyydyttävän tuloksen ja joka sopi myös 4. kirjaimeksi. Aittäh !
124. Masa I21.3.2012 klo 21:21
Morjens !
Täältä vielä tullaan. Tikusta tehty mulle tuttuakin asiaa, mutta 4 pystysanaa siitä vielä puuttuu, jäikö järki Madeiralle ?
Ylempi nainen kai tuttu, mutta alempi näyttelijä ei, etunimeäkö siihen ?
Päästää ulos ? Vieläkö täällä joku päivystää, O ?????????? Help !
125. Aksu21.3.2012 klo 21:26
Masa I,
luepa nimimerkin "pölkyllä päähän" vihje.
126. EJlo21.3.2012 klo 21:59
Masa I

Ulos päästöön oli ylhäällä erikoisen tarkka vinkki, joka ulkomuistista kuului suunnilleen niin että asia liittyy jäkälän purijoitten lisääntymiseen.
RILLIPÄISESTÄ TYTÖSTÄKIN JOKU MUISTI ETTÄ TOIMI AIKANAAN MM SEURA-LEHDEN KOLUMNISTINA.
Näyttelijättärestä tosiaan kelpaa etunimi. Hänhän on jokaiselle Suomi-filmien katsojalle tuttuakin tutumpi näky, tosin yleensä sivuosissa. Kerran esim kaksoisroolissa !
Koitapa näillä lähteä alkuun !
127. Masa I22.3.2012 klo 00:09
Morjens ! Kiitos Aksu ja EJlo, tämä selvä.
Ylempää naista luulin 'sorsalinnuksi', siks takkusi.
Ensi perjantainin !
128. Ananias23.3.2012 klo 08:28
Kuka on tämä teräsmiehen kanssa kuolleeksi todettu kansalainen, jolle minä sain nimeksi kirjainta vaille sitrushedelmän enklanniksi?
Entäpä, löytyykö "Intian kylä" ihan kartalta?
129. Ananias23.3.2012 klo 09:06
Sitäkin jäin miettimään, mitähän tämä pikkulapsen kuvan alla olevan nuolen vastaukseksi tuleva kielikuva oikeastaan tarkoittaa?
130. -23.3.2012 klo 09:48
Ananias,

Kuollut kansalainen: on vihjattu jo muutamaan kertaan. Poikkeaa sitrushedelmästä enemmänkin kuin yhden kirjaimen osalta.

Intian kylä: ainakin Wikipedia tuntee. Parituhatta asukasta.
131. Ananias23.3.2012 klo 13:51
Nimimerkitön lähettäjä:
Kiitos selventävästä vastauksestasi.
Totta sitä tuon nuolikuvionkin voi moderniksi tulkita, vaikka vähän kampurajalka-vertaukseltahan se tuntuu.
132. --23.3.2012 klo 15:17
Ihanko tosissaan Ananias ihmettelee nyt tuota nuolta, vaikka asiaa on puitu tässä säikeessä aikamoisen paljon tuolla ylempänä? Edelleenkään se EI ole siinä vihjeenä.
133. pekka23.3.2012 klo 22:06
kerro O ihmeessä miten se nykyala tulee ja mitä se tarkoitaa?
134. pekka23.3.2012 klo 22:09
tarkoittaa??????
135. pekka24.3.2012 klo 00:24
O
kerro, avaudu, kun sinä olet auliksen paras kaveri.
136. A Pontti26.3.2012 klo 12:01
Ristikossa olevat Hannus ja Kasvi, Kasvin etunimi kirjoitetaan kahdella vokaalilla. Siä näkee virheellisesti kirjoitettavan yhdellä.
137. Ramses26.3.2012 klo 16:42
A Pontti,
Kyllä Kasvi taitaa itse käyttää yhden vokaalin muotoa etunimessään (kts. Wikipedia ja A. Kasvin kirjallinen tuotanto).
138. A Pontti28.3.2012 klo 15:39
Lehdissä hän kirjoittaa kuitenkin sen kahdella AA:lla. Ja wikipedia nyt on mitä on :)
139. iso S28.3.2012 klo 16:54
Niin onkin, mutta Wikipediakin myöntää että Kasvi tunnetaan sekä lyhyempänä että pitempänä. "Kasvin etunimi on kirjoissa 1234, mutta Turun yliopiston tiedoissa 11234" (kirjaimet kryptattu). Kirjojen osalta voi vahvistuksen hakea Googlen kuvahausta.

Olisikohan nimi lyhentynyt Ruotsissa vietettyjen vuosien aikana?
140. Juho6.4.2012 klo 08:41
Nyt, kun taas on saatu ratkaisu, voin vain todeta tuloksesta selvän
virheen: Ratkaisuruudun vas. yläkulman tienoilla on vihje BONET vaakaan ja RISA pystyyn, vastauksessa on LOSA ja ROSA. Kuinkahan monella arpavoittajalla oli näin?
141. -6.4.2012 klo 09:56
Eipä tuo ole ensimmäinen kerta, kun tämä laatija sekoilee ratkaisua tekstatessaan. Jos tarkastajat perustavat työnsä noihin virheellisiin kohtiin eli seuraavat orjallisesti laatijan ajatuksenjuoksua, ratkaisijoille tehdään kovasti vääryyttä.
142. hesariton6.4.2012 klo 10:01
Voi jopa sanoa, että jos tuo on mallivastaus, ei löydy yhtään voittajaa, jos ristikot tarkastetaan.
143. +6.4.2012 klo 10:05
Tarkennus: Tuo Juhon esiinottaman kohdan vihjeet olivat BONET ja RIKKI.
144. Juho6.4.2012 klo 10:25
+, tosi on, mutta tulipahan otetuksi esiin.
145. +6.4.2012 klo 10:31
Ja aiheesta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *