KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN -146

5424. Kirjailijat ketjuun -146

Maikki18.3.2010 klo 12:32
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 18.3.2010 klo 12:25

Rowe, Mike (Chicago Breakdown)
2. Maikki18.3.2010 klo 12:33
Kristian Gottlieb Barth (Haikaran kynä)
3. Eki18.3.2010 klo 12:54
Holly George-Warren (The Rolling Stone Illustrated History of Rock & Roll; yksi tekijöistä)


(Peter Toshhhhhh...)
4. Marita18.3.2010 klo 13:45
Rauni Partanen (Suomen tunturikasvio; toinen tekijöistä)
5. Maikki18.3.2010 klo 14:09
Tapio Horila (1800-luvun uudissanat Antero Vareliuksen kielessä)
alkuopetuksesta)

:-0
6. Eki18.3.2010 klo 14:28
Lesser, Beth (King Jammy's)
7. Maikki18.3.2010 klo 14:41
Hylander, Hilmer (Metallien värittäminen)
8. Eki18.3.2010 klo 15:08
Ray Hurford (More Axe; toim.)
9. Pauli18.3.2010 klo 17:00
Robin Pascoe (Amsterdam; 1/2)
10. Eki18.3.2010 klo 17:30
Ewen, David (Panorama of American Popular Music)
11. Maikki18.3.2010 klo 20:14
Dmitri Merezkovski (Ylosnousseet jumalat. Kertomus Leonardo da Vincista)
12. Eki18.3.2010 klo 20:15
Kantonen, Jussi (Saturday Night Forever: The Story of Disco; toinen tekijöistä)
13. Maikki18.3.2010 klo 20:32
Schulberg, Budd (Alaston satama; se elokuvakäsis.)
14. Eki18.3.2010 klo 21:16
Dicaire, David (Blues Singers: Biographies of 50 Legendary Artists of the Early 20th Century)
15. Maikki18.3.2010 klo 21:30
Detlev von Liliencron (Knut, der Herr)

(D:t käytännössä lopussa)
16. Eki18.3.2010 klo 22:02
Oakley, Giles (The Devil's Music: a History of the Blues)


(Yritetäänpä sitten vältellä...)
17. Maikki18.3.2010 klo 22:12
Stig Claesson (Knut K Selma Johansson med rätt att leva)


(Tack!)
18. Eki18.3.2010 klo 22:15
Oliver, Paul (The Story of the Blues)
19. Maikki18.3.2010 klo 22:38
Leisler Kiep (Saksan laivaston toiminta Suomen vapausodassa keväällä 1918)
20. Eki18.3.2010 klo 22:42
Pawlowski, Gareth L. (How They Became The Beatles: A Definitive History of the Early Years, 1960–1964)
21. Maikki18.3.2010 klo 22:44
Hyytiäinen, Heikki (Pientalon tulisijat)
22. Eki18.3.2010 klo 23:01
Kahn-Harris, Keith (Extreme metal: Music and culture on the edge)
23. Maikki18.3.2010 klo 23:02
Heikki Perho (Pannaas sillai si)
24. Eki18.3.2010 klo 23:02
Heatley, Michael (Neil Young: In His Own Words)
25. Maikki18.3.2010 klo 23:55
Lernet-Holenia, Alexander (Sydän ja lippu)

(Hitsi, olet nopea!)
26. Eki19.3.2010 klo 00:30
Rickey Vincent (Funk: The Music, The People, and The Rhythm of The One)


(Vanha kunnon II-sormijärjestelmä on tehokas...)
27. Maikki19.3.2010 klo 00:45
Nils Henrik Pinello (En Nylands dragon)

(Eki, jos laitan sen uutisristikon avainsanan tässä tulemaan, niin saisinko kuulla, oliko se oikein, ja jos ei, niin mitä oli väärin?)
28. Eki19.3.2010 klo 00:47
Lewis, Jel (Michael Jackson, the King of Pop: The Big Picture : the Music! the Man! the Legend! the Interviews!)


(Jos laitat niin älä sitä tässä kaikelle kansalle kailota... Ai niin, kailotit jo...)
29. Maikki19.3.2010 klo 00:59
Lauri Simola (Kertomus Vanajan suojeluskunnan vaiheista)


(Enhän sitä toki tehnyt. Saat postina)
30. Eki19.3.2010 klo 01:03
Adrian Grant (Michael Jackson: The Visual Documentary)



(Eikäkömeinasin vaan että lähetät etkä turhia kysele...)
31. Maikki19.3.2010 klo 01:19
Thiel, Rudolf (Ja valkeus tuli)

(...Ja monessakin mielessä. Hyvää yötä!)
32. Eki19.3.2010 klo 01:37
Furek, Maxim W. (The Death Proclamation of Generation X: A Self-Fulfilling Prophesy of Goth, Grunge and Heroin.)

(Yo!)
33. PP19.3.2010 klo 07:45
Wright, Michelle M. (Becoming Black)
34. Eki19.3.2010 klo 09:22
Mercer, Mick (Gothic Rock Black Book)
35. PP19.3.2010 klo 09:46
Kiiskilä, Esa (Päiväkirjastani; Esa on lapsuuden naapurini)
36. Eki19.3.2010 klo 09:53
Simon Reynolds (Rip It Up and Start Again: Postpunk 1978–1984)
37. PP19.3.2010 klo 10:22
Sari Hakala (Kari Kokko's New York; 1/3)
38. Eki19.3.2010 klo 10:30
Alexix Maryon (The Rough Guide to Drum 'n' Bass; toinen tekijöistä)
39. PP19.3.2010 klo 10:38
Noah Feldman (The Fall and Rise of Islamic State)
40. Eki19.3.2010 klo 10:41
Apter, Jeff (Never Enough: The Story of the Cure)
41. Hugo19.3.2010 klo 11:32
Fredrik Hertzberg (Biografiskt lexikon för Finland 2 - Ryska tiden; red.)
42. Eki19.3.2010 klo 11:33
Guterman, Jimmy (Runaway American Dream: Listening to Bruce Springsteen)
43. Pauli19.3.2010 klo 11:38
Miikka Kärki (Sosiaalipalvelujen ja -etuuksien lainsäädäntö 2009)
44. Eki19.3.2010 klo 11:38
Kirsti Kehusmaa (Strategiatyö - organisaation voimanlähde)
45. Maikki19.3.2010 klo 12:18
Martyn, Wyndham (Viidennen avenuen erakko)
46. Eki19.3.2010 klo 12:22
Martin James (State of Bass: Jungle - The Story So Far)
47. Maikki19.3.2010 klo 12:34
Svanljung, Johan Kristian (Uusi käsikirja lainopissa kaikille kansaluokille Suomessa)
48. Eki19.3.2010 klo 12:53
Alan Parker (Vicious: Too Fast to Live)
49. Maikki19.3.2010 klo 14:23
Robert Trapp (Asianajaja eli lainopillinen käsikirja Suomen kansalle)
50. Eki19.3.2010 klo 14:25
Park, Jennifer (Gothic: Dark Glamour; toinen tekijöistä)
51. Maikki19.3.2010 klo 15:25
Relander, Oskar (Vankilasta ja Siperiasta)
52. Eki19.3.2010 klo 15:34
Robert Palmer (Deep Blues)
53. Maikki19.3.2010 klo 15:43
Ritvala, M. (oik. Mika Waltari) (Ihmeellinen Josef. Julkaistu myöh. Waltarin omallakin nimellä, mutta ensip. 1938 tällä nimellä)

(Onko tuo Palmer Uriah Heep-Palmer?)
54. (Maikki)19.3.2010 klo 15:54
(Huomasinkin jo sotkeneeni. Ei ole.)
55. Eki19.3.2010 klo 16:00
Morrow, Chris (Reggae Cover Art)


(Robert Palmer on laulaja, tuskin kuitenkaan tämä sama mies)
56. Maikki19.3.2010 klo 16:05
Siro, Viktor (Selvä tie)

(Näyttivät olevan kaksi eri henkilöä)
57. Eki19.3.2010 klo 16:13
Roby, Steven (Black Gold – The Lost Archives of Jimi Hendrix)
58. Maikki19.3.2010 klo 16:20
Vuorela, Vilho (Raamatun hakusanakirja 1-2)
59. Eki19.3.2010 klo 16:24
Hannaham, James (God Says No)
60. Martta19.3.2010 klo 17:16
Sanna Höglund (Torikadun talo; toinen tekijöistä)
61. Eki19.3.2010 klo 17:18
Donald Clarke (The Rise and Fall of Popular Music)
62. Martta19.3.2010 klo 17:30
Komulainen, Jyri (Luterilaisen Suomen loppu?; toinen toimittajista)
63. Eki19.3.2010 klo 17:41
Russell Mills (More Dark Than Shark; yksi tekijöistä)
64. Martta19.3.2010 klo 17:42
Sirpa Paimio (Suuronnettomuustilanteiden kriisityö; 1/3)
65. Eki19.3.2010 klo 17:52
O'Brien, Ray (The Beatles' Early Venues in and around Merseyside. There Are Places I'll Remember. 1. Wallasey, Merseyside)
66. Maikki19.3.2010 klo 17:59
Ahonen, Markku (Poliittinen väkivalta Suomessa)
67. Eki19.3.2010 klo 18:09
Katherine Charlton (Rock Music Styles)
68. Martta19.3.2010 klo 18:09
Konu, Mia (Costa del Solin helmet; toinen toimittajista)
69. Maikki19.3.2010 klo 18:10
Aune Kivioja (Krenatööri "88")
70. [Martta]19.3.2010 klo 18:13
[Maikki, Ekin Katherine oli nopeampi.]
71. Maikki19.3.2010 klo 18:27
Nordahl Grieg (Spansk sommer)
72. Eki19.3.2010 klo 18:30
Gill, Julian (Kiss & Related Recordings Focus: Music! the Songs, the Demo, the Lyrics And Stories!)
73. Maikki19.3.2010 klo 22:02
Aune Kivioja (Krenatööri "88"; aik. väär.)
74. Eki19.3.2010 klo 22:03
Jerry Prochnicky (Break on Through: The Life and Death of Jim Morrison; toinen tekijöistä)
75. Pauli19.3.2010 klo 22:05
Kyntäjä, Juho (Lehmähavaintoja; yksi toimittajista)
76. Maikki19.3.2010 klo 22:06
Heinonen, Juhani (Puhallinmusiikkia Loimaalla sata vuotta 1885-1985)
77. Eki19.3.2010 klo 22:07
Hedegard, Hans (Dancehall Explosion - Reggae Music Into the Next Millennium; toinen tekijöistä)
78. Eki19.3.2010 klo 22:09
Norman C. Stolzoff (Wake The Town And Tell The People)
79. Martta19.3.2010 klo 22:11
Frida Ponten (Virkkauksen ilo)
80. Eki19.3.2010 klo 22:12
Thompson, Dave (Funk)
81. Pauli19.3.2010 klo 22:15
Virve Riikonen (Työkalu putkiremonttiin - opas taloyhtiöille; yksi tekijöistä)
82. Maikki19.3.2010 klo 22:23
Nilus, S. (Juutalaisten salainen ohjelma nyk. sivistysmaailman hävittämiseksi)
83. Eki19.3.2010 klo 22:41
Scaruffi, Piero (A History of Rock Music, 1951-2000)
84. Pauli19.3.2010 klo 22:43
Ron Sirak (Joka lyönnillä tulee olla tarkoitus; 1/3)
85. Eki19.3.2010 klo 22:44
Kunzler, Martin (Jazz Lexikon)
86. Maikki19.3.2010 klo 23:55
Nestor Järvinen (Rippikouluopetus. Opettajajille ja oppiville ohjeita...)
87. Eki19.3.2010 klo 23:58
Neil Slaven (Electric Don Quixote: The Definitive Story of Frank Zappa)
88. Maikki20.3.2010 klo 00:04
Väinö Vehanen (Loimaan osuusmeijeri 1905-1955)
89. Eki20.3.2010 klo 00:06
Hedegard, Hans (Dancehall Explosion - Reggae Music Into the Next Millennium; toinen tekijöistä)
90. Maikki20.3.2010 klo 00:10
Sadelin, Petrus Ulricus Ferdinandus (Vanhemmat, kasvattakaa lapsenne kurissa ja Herran manauksessa!)
91. Eki20.3.2010 klo 00:17
Shapiro, Peter (The Rough Guide to Drum 'n' Bass; toinen tekijöistä)
92. Maikki20.3.2010 klo 00:32
Rhodes, Kathlyn (Kohtalokas laukaus)
93. Eki20.3.2010 klo 00:52
Nicholas Schaffner (The Beatles Forever)
94. Maikki20.3.2010 klo 00:56
Eneroth, Olof (Kaswutarha-kirja)
95. Eki20.3.2010 klo 01:03
Fisher, Marc (Something in the Air)
96. Maikki20.3.2010 klo 01:06
Chrissie Callagher-Mundy (Kuntonyrkkeily)

(Saa kääntääkin)
97. Eki20.3.2010 klo 01:08
Dennis Morris (Destroy: Sex Pistols 1977)
98. Maikki20.3.2010 klo 01:10
Salomon Lilja (Punakapina Pirkkalassa)
99. Eki20.3.2010 klo 01:14
J. Douglas Waterman (The World's Best Songwriters on Creating the Music that Moves Us; toim.)
100. Maikki20.3.2010 klo 01:19
Alexander Gustaf Julius Hallstén (Maantieto)
101. Eki20.3.2010 klo 01:23
Sid Smith (In the Court of King Crimson)
102. Maikki20.3.2010 klo 01:28
Hamilton Basso (Tällainen oli kaupunkini 1-2)
103. Eki20.3.2010 klo 01:31
Seabrook, Thomas Jerome (Bowie in Berlin: A New Career in a New Town)
104. Maikki20.3.2010 klo 01:38
Mäkimattila, Jaakko (Alastarolaisia)
105. Eki20.3.2010 klo 01:43
Kenneth Bilby (Caribbean Currents: Caribbean Music from Rumba to Reggae; yksi tekijöistä)
106. Maikki20.3.2010 klo 01:49
Brady, Cyrus Townsend (Sankaritytön rakkaus)

(Vois lopettaa, Ötyä!)
107. Eki20.3.2010 klo 01:54
Dayal, Geeta (Brian Eno's Another Green World)

(Oukhei...)
108. Maikki20.3.2010 klo 03:21
Arthur Feller (Kommunistinen talousjärjestelmä käytännössä)
109. Marita20.3.2010 klo 07:50
Riikonen, Hannu (Kulttuuri antiikin maailmassa; yksi useista tekijöistä)
110. Eki20.3.2010 klo 09:56
Nolan, David (I Swear I Was There: The Gig That Changed the World)
111. Martta20.3.2010 klo 10:19
Duquennay, Jacques (Pikkuhaamu opintiellä - haamuilun lyhyt oppimäärä)
112. Eki20.3.2010 klo 10:36
Steven Quinn (Rumble in the Jungle: The Invisible History of Drum and Bass)
113. Maikki20.3.2010 klo 13:15
Nieminen, Syke (Käännöstekstejä ranskasta suomeksi; toinen tekijä)
114. Matta20.3.2010 klo 13:37
Kaija Määttä (Jori ja jännittävät tähtikuviot)
115. Maikki20.3.2010 klo 14:15
Thompson, Thomas (Bonanza. Mies jolla on rohkeutta)
116. Eki20.3.2010 klo 18:05
Simon, Peter (Reggae Bloodlines: In Search of the Music and Culture of Jamaica; toinen tekijöistä)
117. Pauli20.3.2010 klo 19:08
Ruth Sheppard (Aleksanteri Suuren sotaretket; toim.)
118. Eki20.3.2010 klo 19:36
David Stubbs (Jimi Hendrix: Voodoo Child: The Stories Behind Every Song)
119. Maikki20.3.2010 klo 19:42
Bailey, Vanessa (Korttitemput)
120. Eki20.3.2010 klo 20:15
Sherman, Dale (Black Diamond: The Unauthorized Biography of Kiss)
121. Pauli20.3.2010 klo 20:17
Leena Vähäkylä (Työtä tehden)
122. Eki20.3.2010 klo 20:19
Lendt, C. K. (Kiss and Sell: The Making of a Supergroup)
123. Maikki20.3.2010 klo 20:40
Churchill, Stacy (Itä-Karjalan kohtalo 1917-1922)
124. Martta20.3.2010 klo 21:00
Cathy Hopkins (Frendejä, kundeja & irtiottoja)
125. Eki20.3.2010 klo 21:03
Steele, Valerie (Gothic: Dark Glamour; toinen tekijöistä)
126. Maikki20.3.2010 klo 22:33
Einari Heistola (Menneisyyttä paossa. Näytelmä)
127. Eki20.3.2010 klo 22:35
Lewisohn, Mark (The Beatles: Recording Sessions)
128. Maikki20.3.2010 klo 22:42
Korpilinna, Toivo (Kenraaliprikaati. Näytelmä)
129. Eki20.3.2010 klo 22:51
Ventham, Maxine (Spike Milligan: His Part In Our Lives)
130. Maikki20.3.2010 klo 22:57
E. Thaulow (Mitä jokaisen moottorinomistajan tulee tietää)
131. Eki20.3.2010 klo 23:00
Wermelinger, Peter (Funky & Groovy Music Records Lexicon)
132. Marita20.3.2010 klo 23:03
E. H. Winfield (The Quartrains of Omar Khayyám)
133. Eki20.3.2010 klo 23:15
Lewis, Roger (The Life and Death of Peter Sellers)
134. PP21.3.2010 klo 09:06
Runa Islam (Visages and voyages)
135. Eki21.3.2010 klo 09:07
Martyn Hanson (Hang On To A Dream - The Story Of The Nice)
136. PP21.3.2010 klo 09:31
Nedko S. Etinoff (Thirty Years in Lebanon and the Middle East)
137. Eki21.3.2010 klo 09:33
Friskics-Warren, Bill (I'll Take You There: Pop Music and the Urge for Transcendence)
138. PP21.3.2010 klo 09:52
Leino, Katariina (Tivolilapset)
139. Hesarinlukija21.3.2010 klo 09:56
Alex Butterworth (The World That Never Was)
140. PP21.3.2010 klo 10:12
Hermann-Josef Udelhoven (Maailmanhistoria; 1/3)
141. Martta21.3.2010 klo 10:39
Frank Wildman (Feldenkrais-menetelmä)
142. [Martta]21.3.2010 klo 10:42
[Virheellisesti katsottu, anteeksi! Eikä ole tarjota oikeaa jatkoakaan.]
143. Maikki21.3.2010 klo 14:02
Ville Heinämaa (oik. Veikko Korhonen) (Karjassa talon turva; näytelmä)
144. Pauli21.3.2010 klo 15:20
Minna Halonen (Homehelvetti; yksi kolmesta tekijästä
145. Maikki21.3.2010 klo 16:00
Lilja, Väinö (Lappajärveläiset vapaussodassa)
146. Marita21.3.2010 klo 17:55
Nicolas, J. B. (Omar Kheyam: Quartrains, Texte, Traduction)
147. Eki21.3.2010 klo 21:20
Jérémie Kroubo Dagnini (Les origines du reggae: retour aux sources. Mento, ska, rocksteady, early reggae)
148. Maikki21.3.2010 klo 23:13
Irene Vilvas (oik. Aino Pekkarinen) (Kevätihme. Runoja)
149. Eki21.3.2010 klo 23:13
Steve Barrow (The Rough Guide to Reggae; toinen tekijöistä)
150. Martta21.3.2010 klo 23:16
Watt, Melanie (Aaro-urava uimarannalla)
151. Eki21.3.2010 klo 23:31
Emerson, Keith (Pictures of an Exhibitionist)
152. Maikki21.3.2010 klo 23:45
Heininen, Jukka (Loimaan säästöpankki 75 vuotta nuori)
153. Martta21.3.2010 klo 23:50
Konu, Mia (Costa del Solin helmet; toinen toimittajista)
154. Maikki21.3.2010 klo 23:52
Aino Pekkarinen (Rakas Eemeli, näyt.)
155. Eki21.3.2010 klo 23:52
Ari Berk (Salaista väkeä - Kookas kansa)
156. Eki21.3.2010 klo 23:52
Rupert Sheldrake (Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin)
157. Martta21.3.2010 klo 23:55
Koskinen, Markku ((Seurakunnan kiinteistö- ja sijoitustoimi)
158. Eki21.3.2010 klo 23:57
Ken Matesich (Jimi Hendrix: A Discography)
159. Martta21.3.2010 klo 23:59
Hiltunen, Juha (Valokuva Jeesuksesta?)
160. Maikki22.3.2010 klo 00:01
Höytämö, V. J. (Jokamiehen suksenteko-opas)
161. Eki22.3.2010 klo 00:01
Herzhaft, Gérard (Encyclopedia of the Blues; yksi tekijöistä)
162. Eki22.3.2010 klo 00:03
Jean Ferris (America's Musical Landscape)
163. Martta22.3.2010 klo 00:09
Suhonen, Janne (Sukellus pimeyteen; 1/2)
164. Eki22.3.2010 klo 00:10
Eno, Brian (A Year with Swollen Appendices: Brian Eno's Diary)
165. Marita22.3.2010 klo 00:12
Ali Dashti (In Search of Omar Khayyam)
166. Maikki22.3.2010 klo 00:14
Th. von Blankensee (Kuolleet vaikenevat; myöh. aik.)
167. Eki22.3.2010 klo 00:17
St. Michael, Mick (Madonna talking: Madonna in Her Own Words)
168. Maikki22.3.2010 klo 00:18
Cannelin, Gustaf (Maunulan Matti ja hänen viimeinen markkinaretkensä)
169. Martta22.3.2010 klo 00:23
Frank Wildman (Feldenkrais-menetelmä)
170. Maikki22.3.2010 klo 00:24
Arthur Duke Coleridge (Eton in the forties)
171. Eki22.3.2010 klo 00:24
Ari Berk (Salaista väkeä - Kookas kansa; kerran myöhässä)
172. Eki22.3.2010 klo 00:25
Gordon G.G. Gebert (Kiss & Tell More!)
173. Maikki22.3.2010 klo 00:27
Robin Lubbock (Memories of Eton and Etonians; toinen tekijä)
174. Eki22.3.2010 klo 00:32
Cummings, Brad (Autiotalo; yksi tekijöistä)
175. Maikki22.3.2010 klo 02:43
Delory, Marc (Harha-askel Espanjassa)
176. PP22.3.2010 klo 07:48
Christian, Glynn (How to Cook Without Recipes)
177. Eki22.3.2010 klo 09:37
Nuzum, Eric (Parental Advisory: Music Censorship in America)
178. PP22.3.2010 klo 09:45
Cliver, Sean (A History of Skateboard Art)
179. Eki22.3.2010 klo 09:47
Ari Berk (Salaista väkeä - Kookas kansa; kahdesti myöhässä)
180. PP22.3.2010 klo 09:51
King, Jason (Cannabible Deluxe)
181. Eki22.3.2010 klo 09:53
O'Brien Chang, Kevin (Reggae Routes: The Story of Jamaican Music; toinen tekijöistä)
182. PP22.3.2010 klo 10:01
Nancy Kilpatrick (The Goth Bible)
183. Eki22.3.2010 klo 10:06
Cesar Glebbeek (Jimi Hendrix – Electric Gypsy; toinen tekijöistä)
184. PP22.3.2010 klo 10:22
Kaarina Järventaus (Maailmanpolitiikan Atlas; yksi tek.)
185. Eki22.3.2010 klo 10:29
Stan Drake (Juliet Jonesin sydän)
186. PP22.3.2010 klo 10:39
Erik A. Frandsen (Det dubbelte rum - The Double Space)
187. Maikki22.3.2010 klo 11:34
Selkirk, George H. (Guide to the cricket ground)
188. Eki22.3.2010 klo 11:36
Herzhaft, Gérard (Encyclopedia of the Blues; yksi tekijöistä; kerran myöhässä)
189. Maikki22.3.2010 klo 12:08
Demarest, Phyllis Gordon (Enkelten kaupunki)
190. Eki22.3.2010 klo 13:03
Nelson George (Hip-Hop America)
191. Maikki22.3.2010 klo 13:08
Grace, William Gilbert (Cricket)

(Ihq se kullanmurujen paikka!)
192. Eki22.3.2010 klo 13:10
Rick Poynor (More Dark Than Shark; yksi tekijöistä)

(Missäs semmoinen olikaan?)
193. Maikki22.3.2010 klo 13:16
Raitakari, V. (Aineiden järjestely maalaiskansakouluissa. Opas nuorille opettajille)

(Viimeisimmän Passelin eka ristikko)
194. Eki22.3.2010 klo 13:20
Victor, Barbara (Goddess, Inside Madonna)

(Aivan, juu, kyllä...)
195. Maikki22.3.2010 klo 13:34
Raymond Cartier (Maailmamme - Ihminen ja minä)
196. Eki22.3.2010 klo 13:39
Rikky Rooksby (The Complete Guide to the Music of Madonna)
197. Maikki22.3.2010 klo 14:08
Bonner, Paul Hyde (Alppien varjossa)
198. Eki22.3.2010 klo 15:01
Debord, Brigitte (Encyclopedia of the Blues; yksi tekijöistä)
199. PP22.3.2010 klo 15:31
Elmer L. Towns (Theology for Today)
200. Eki22.3.2010 klo 15:45
Sexton, Adam (Desperately Seeking Madonna: In Search of the Meaning of the World's Most Famous Woman)
201. PP22.3.2010 klo 15:56
Muhonen, Anne (Ystäväni varjo)

[Säikeessä 4904 on virheellisesti Anneli Muhonen, jolle on merkitty Annen kirja Sydänääniä.]
202. Eki22.3.2010 klo 16:45
Eric Tamm (Robert Fripp: From King Crimson to Guitar Craft)
203. PP22.3.2010 klo 16:54
Mark Crispin Miller (The Bush Dyslexikon)
204. Eki22.3.2010 klo 16:56
Rikard Drakenlordh (Toisen maailmansodan avainhenkilöt)
205. Maikki22.3.2010 klo 17:27
Holsti, Rudolf (The Relation of War to the Origin of the State)
206. Eki22.3.2010 klo 17:30
Freya Jarman-Ivens (Madonna's Drowned Worlds; toinen tekijöistä)
207. PP22.3.2010 klo 18:08
Svennevig Ulfstein, Minna (Rajamaan mysteeri)
208. Eki22.3.2010 klo 18:16
Allen Metz (The Madonna Companion: Two Decades of Commentary; toinen tekijöistä)
209. Maikki22.3.2010 klo 18:27
Zsirai, Miklós (Finnugor rokonságunk)

(En olisi uskonut voivani tätä laittaa koskaan näin päin! Enempiä ei tähän hätään ole.)
210. PP22.3.2010 klo 18:40
Sakari Viika (Heavy Light - Musta valo)
211. Eki22.3.2010 klo 18:44
Kramarae, Cheris (Routledge International Encyclopedia of Women: Global Women's Issues and Knowledge; toinen tekijöistä)
212. Maikki22.3.2010 klo 18:52
Sairanen, Pekka (Avaa suusi, Eurooppa. Runoja)
213. Eki22.3.2010 klo 19:02
Kehew, Brian (Recording The Beatles; toinen tekijöistä)
214. Maikki22.3.2010 klo 19:04
Alfred Lubbock (Memories of Eton and Etonians; toinen tekijä)
215. Eki22.3.2010 klo 19:11
Carol Clerk (Madonnastyle)
216. Maikki22.3.2010 klo 19:18
Kauhanen, Hellevi (Hyvän onnen talo. Satuja)

(Kymmenkunta vielä)
217. Eki22.3.2010 klo 19:22
Voorman, Klaus (Hamburg Days; toinen tekijöistä)
218. Maikki22.3.2010 klo 20:10
Stenberg, Birgitta (Kenties)
219. Eki22.3.2010 klo 20:11
Tolinski, Brad (Classic Hendrix: The Ultimate Hendrix Experience; toinen tekijöistä)
220. Maikki22.3.2010 klo 20:16
Driscoll, Peter (Suuri silmukka)
221. Eki22.3.2010 klo 20:18
Robertson, Pamela (Guilty Pleasures: Feminist Camp From Mae West to Madonna)
222. Maikki22.3.2010 klo 20:21
Alkman (Antiikin kreikkalainen runoilija. Eli 600-luvulla eaa. Kerrotaan kirjoittaneen kuusi runokirjaa. Papyruslöytöjä 1800-luvulla)
223. Eki22.3.2010 klo 20:22
Astrid Kirchherr (Hamburg Days; toinen tekijöistä)
224. Maikki22.3.2010 klo 20:49
Robinson, Robert (Kuolleet kirjatoukat)

(Ankea kohtalo meillekin;-D)
225. turutar22.3.2010 klo 21:17
Robert Robinson Kuolleine kirjatoukkineen löytyy säikeestä 4891 (99).
226. Maikki22.3.2010 klo 21:37
(Jostain syystä tiedosto ei ollut latautunut kokonaisena koneeseen. Pahoittelen ja korjaan. Ihmettelin kyllä itsekin näin tunnetun kirjailijan puuttumista.)

Ronald, James (Kaksi kostajaa matkustaa Chicagoon)
227. Eki22.3.2010 klo 21:38
Spender, Dale (Routledge International Encyclopedia of Women: Global Women's Issues and Knowledge; toinen tekijöistä)
228. Maikki22.3.2010 klo 21:50
Lindau, Paul (Kieltäymys. Ja kiitokset tututtarelle!)
229. Eki22.3.2010 klo 21:52
Largey, Michael (Caribbean Currents: Caribbean Music from Rumba to Reggae; yksi tekijöistä)
230. Maikki22.3.2010 klo 21:54
Nyt riitti. Vaihdan säikeen. Ja niiden kiitosten piti mennä tuRuttarelle!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *