KESKUSTELUT > RISTIKOT > JOULUKUUN IISAKKI

5211. Joulukuun Iisakki

Pertsa1.12.2009 klo 14:20
Näkyi olevan myynnissä paikallisessa marketissa. Saa nähdä koska se tilaajille saapuu?
2. Anneli1.12.2009 klo 14:57
Piti tulla tänään.Ei tullut!Toivottavasti huomenna.
3. Kata1.12.2009 klo 15:19
Näyttää kuuluvan Iisakin tapoihin,että tilaajat saavat myöhemmin kuin irtonumeron ostajat.Pitäisköhän sanoa tilaus irti, harkittiin sitä jo kerran porukalla.
4. -3.12.2009 klo 19:03
-
5. mor4.12.2009 klo 10:53
Taas yksi Iisakki ilman Heikki Lavoniuksen ristikoita. Mihin hän on kadonnut?
6. Aurooran pappa4.12.2009 klo 12:51
Samaa olen kaivannut minäkin, siis Lavoniuksen tosi kinkkisiä ristikoita.
Eihän tää lehti viel valmis ole , mutta mitkä olen lopusta päin tehnyt ja muutama alkupäästä enää tekemättä, niin tuntuu aika lailla läpihuutojuttuja olevan.Noita Kaivosojan tulkitsemia piirroksia pitää vielä tutkia, ovat vähän oudompia kuin aikanaan Erkki Kiiskin, ja taas Alfin piirrokset.Olis ne näin Joulu numerossa saaneet olla vähän visaisempiakin!
7. ,-viilari8.12.2009 klo 20:09
Jäi vähän pikkuista enemmän ihmetyttämään s. 22 tikkaristikon vihje "löytyy pitkällä ja lyhyellä korolla". Tähänastisen käsitykseni mukaan korot ovat joko matalia tai korkeita, varsinkin, kun on sijoittamisesta kyse. Korko juoksee tasan koko sitoumuksen ajan, eli pituuseroja ei ole.
8. Jukkis8.12.2009 klo 20:25
Sanoja nyt vaan käytetään joskus eri lailla kun haluaisimme.

_http://www.investori.com/b/index.php/2009/10/26/l yhyet_ja_pitkat_korot
9. PS11.12.2009 klo 22:09
,-viilari
Minua jäi ihmetyttämään sinun Iisakkisi tikkaristikko, sivulla 22.
Minulle tulleessa lehdessä on tuolla sivulla ristikon nimenä: NÄLKÄISET, eikä siinä puhuta koroista mitään. Pääkuvassakin on ihan muita eläimiä, kuin lintuja.
10. Pertsa12.12.2009 klo 05:42
Puheena oleva ns. tikkaristikko löytyy Iisakin Talvi-Albumista.
11. Aurooran pappa17.12.2009 klo 13:38
Nyt pappa ei saa Alf Simbergin aukeaman 12-13 sivujen oikean yläkulman
ruutu rouvan kuvasta tulevaa pysty sanaa ja ylimmän harmaan toista vaakasanaa synkkaamaan keskenään.Kyllähän ne rouvat voisivat tällaisiakin olla ,mikä sana siihen väkisin tulee koska sen yläpuolella oleva putoava lehti ei muuten sovi siihen. Onko toisilla samoja ongelmia, vai onko pappa nyt jotenkin hakoteillä?
12. mor17.12.2009 klo 13:56
Vastaussanan ja kortin "kutsumanimen" välille voitaneen, ainakin joissain tapauksissa, vetää yhtäläisyysmerkit.
13. Aurooran pappa17.12.2009 klo 20:07
mor
Kiitos "uskoni" vahvistamisesta. Kyllä se pappalla on nyt se sana siinä mikä näillä vihjeillä siihen tulee. Mut se nimi Talvikin jäljessä on pappan allakassa ennen Talvikkia. Siis Talvikki on tään nimen jäljessä.
Tost ruuturouvast vielä , niin mielestäni siin pitäs olla ainakin sitaatit.
Ei niit ihan uskaltas noilla nimillä mainita.
14. mummo20.12.2009 klo 10:45
tavuristikon vannovat väärin askarruttaa...
15. Jukkis20.12.2009 klo 14:58
Erityisesti siinä askarruttaa se, kun sellaista ei edes ole joulukuun Iisakin tavuristikossa.
16. mummo21.12.2009 klo 15:12
vannoo väärin
17. Jukkis21.12.2009 klo 15:27
No jos sitä vannomaan rupeaa, nin tosiaan väärin se menee, koska joulukuun Iisakista ei moista löydy.
18. mummo21.12.2009 klo 17:21
sivu 15 vasen alakulma...
19. Jukkis21.12.2009 klo 17:33
Nyt pitää pyytää mummolta anteeksi vänkäämiseni. Siinähän se vihje tosiaan on. Menin ristikon läpi useita kertoja, ja joka kerta tuo vihje jäi huomaamatta. Aika hämmentävää.

No, jos se askarruttaa, niin sitten se tekee juuri sen, mitä ristikkovihjeen pitääkin.
20. kse26.12.2009 klo 14:32
Kuukauden Auliksen oikea alakulma: ????
Löytyisikö apuja?
21. Jukkis26.12.2009 klo 15:56
Ei siinä mitään apuja tarvita. Ihan ristikossa näkyvissä olevan perusteella ratkeaa.
22. kse26.12.2009 klo 16:19
hianoo jukkis,
tommosta apua just tarvitsin...
23. Jukkis26.12.2009 klo 17:25
Kiva kun sain olla avuksi.

Kummallinen ilmiö tämä, kun ihmiset ei ole oivaltaneet, että ristikko ratkaistaan siinä olevien vihjeiden avulla. Kaikenlaisia "saisko vihjeitä" -tyyppejä täällä eri säikeissä käy kyselemässä. Nyt heitä on yksi vähemmän, kun myös kse avustuksellani oivalsi, mistä tässä ristikkohommassa on kyse.
24. kse26.12.2009 klo 17:39
juuri näin "jukkis" -
aika hämmentävää että itse roikut näillä säikeillä ...
mutta mukavaa loppuvuotta kuitenkin, myös sinulle
25. Jukkis26.12.2009 klo 18:37
Kiva kun sain hämmentää.

Tosin en ihan keksi mitä ihmeellistä on siinä kun joku ristikkoja harrastava osallistuu maailman ainoan kunnollisen asiaan liittyvän keskustelupaikan keskusteluihin.

Mutta kyllä se Aulis siitä ratkeaa, kun jaksaa miettiä. Ja jos ei ratkeakaan, niin mitäs siitä. Sitten se selkiää, kun ratkaisu julkaistaan. Ja jos ei silloinkaan, niin sitten täältä voi kysellä selityksiä.
26. Jaska26.12.2009 klo 23:02
Auliksissa on se ikävä puoli, että joskus ristikko ei ratkea kuin epäsanalla, vaikka kuinka hartaasti miettisi. Se on minusta perin väärin sellaista ratkojaa kohtaan, joka ei entuudestaan tiedä aulisten tästä ominaisuudesta. Mutta ehkäpä tosi Aulis-fanit eivät moisista pikkuseikoista piittaa. Tuore esimerkki jouluristikon neljännessä yläharmaassa, minkä Jukkiskin lienee havainnut.
27. tuleva harrastaja?27.12.2009 klo 23:13
Nimimerkki Jukkiksella on aina pipa yhtä kireällä vihjeiden pyytäjille, oletko ajatellut, että tuollaisilla vastauksilla saatat häätää pois jonkun tulevan ristikkoharrastajan? Kaikki eivät tietenkään ole Sinun kanssasi samalla älykkyystasolla, joten he voivat kaivata vinkkiapua, mutta suosittelen Sinulle silti pientä asenteiden tarkistusta ja anna ylläpidon hoitaa nuo rajoitukset siitä, mistä asioista täällä voidaan keskustella. Toivotan parempaa uutta vuotta Sinullekin!
28. Jukkis28.12.2009 klo 10:40
En ole ajatellut. Jotenkin ei mielikuvitus riitä.

"Taidanpa ryhtyä tulevaksi ristikkoharrastajaksi. Mutta enpäs ryhdykään, kun tuolla tuo yksi on sitä mieltä, että vaikeiden palkintoristikoiden ratkaisusanoja ei pidä paljastella, kun ratkaisusanojen kyselijät niitä tänne palautuspäivän lähestyessä ilmestyvät kyselemään."
29. RA28.12.2009 klo 15:35
[Ei Jukkis ole ainoa, joka narisee liian aikaisesta lisävihjailusta ja siihen helposti liittyvästä ratkaisusanojen paljastamisesta. Minäkin narisen ja on meitä paljon muitakin.

Kysymys ei ole mistään jostain tietyllä älykkyystasolla olosta tms. ylivoimaisuuden kokemuksesta ja 'itselle pihtaamisesta'.

Kysymys on ajattelutavasta, että KUN joku ristikko on laitettu palkintoristikoksi, on reilua kunnioittaa sitä ihan samalla tavalla kuin muissakin kisoissa. Vai? Mitä sanotte tietokilpailusta, jossa muutamalle syötetään vastauksia sivusta. Tai hiihtokisasta, jossa osaa kilpailijoista vedetään ja työnnetään. Vertauskuva ontuu vain siltä osin, että ristikoita ratkoessahan kotiväkeä ja aputeoksia ei kukaan estä käyttämästä. Julkinen vastausten paljastaminen vain on vastoin reiluuden periaatteita.

Kysymys on myös siitä, että en usko yhdenkään (vaikean)
ristikon laatijan haluavan ristikolleen julkista pikastrippausta. Laatija miettii vihjeitä joskus tuntikausia ja on helppo kuvitella, ettei niiden nopea paljastaminen yksi kerrallaan tunnu 'oikealta' eikä ole ollut laatijan tarkoitus. Ristikothan tehdään mietittäviksi ja keksittäviksi. Ei kopioitaviksi.

Jopa huippuratkojilla jää välillä tyhjää. He suostuvat miettimään ja miettimään. Ja jos ei sittenkään ratkea, odottamaan ratkaisun ja miettimään vielä sittenkin ihan itse, miksi vihjeestä tuli mitä tuli.

Muuten: Tuo Jukkishan on itse palstan ahkerimpia selitysten kyselijöitä. Tosin hän tekee sen vasta ratkaisuajan tai jopa ratkaisunkin julkaisun jälkeen.]
30. Pertsa28.12.2009 klo 16:36
RA,
laatijan visioima ratkaisu ei ole absoluuttinen totuus, vaan
se on hänen näkemys ko. totuudesta, johon meidät ratkoja-
rukat on liekanarun rajulla otteella vyötetty. Ratkojat visoivat
omia vaihtoehtojaan, mitkä voivat olla monissa tapauksissa
virheellisiä, ja näitä he parat syöttävät hyvässä uskossa olevien sisarien ja veljien ruodittaviksi, ilman minkäänlaista
laillista edesvastuuta.
31. Ylläpito28.12.2009 klo 16:53
Jospa tämä keskustelu löytyisi ensi vuonnakin paremmin esim. seuraavasta paikasta:

5258. Vihjeiden valaisun mielekkyys
32. Ratkoja.2.1.2010 klo 12:02
Hyvää uutta Vuotta 2010 kaikille Iisakin Ristikoiden ystäville. Kuumana on käynyt keskustelu vihjeiden antamisesta, eikä se minun mielestäni ole yhtään väärin. Itse olen saanut apua kinkkisten tehtävien ratkaisuun, eikä kukaan ole koskaan antanut valmiita vastauksia. Joulukuun Aulis taitaa jäädä nyt ratkomatta joulukiireiden ja älyn vähyyden vuoksi, koska en ymmärrä mitä aihetta mustat ja harmaat ruudukot esittävät. Ei hätää, helmikuun iisakissa se ratkeaa.
33. Taata2.1.2010 klo 12:14
Joulukuun Aulis ei mielestäni ollut kovinkaan kinkkinen, jos on viime aikoina ratkonut Hesarin Auliksia. Joissain muissa ristikoissa minulle löytyi hankalia kohtia.
34. niinpä8.1.2010 klo 22:27
Nyt varmaan joku uskaltaa paljastaa minulle mikä tuli Simbergin aukeaman ristikon (s. 12-13) oikeaan yläkulmaan avainsanaksi harmaalle pohjalle. Alun kaksi kirjainta luullakseni oikein ja nurkassa pitäisi olla kolme varmaa sanaa mutta siltikään kulma ei auennut millään :(

Jospa se tuolla yhdellä paljastuksella selviäisi minullekin.
35. Lauri Kultti9.1.2010 klo 09:37
niinpä: KAPPALE. Tarkoittanet pääkuvasta tulevan lauseen jälkimmäistä sanaa
36. niinpä9.1.2010 klo 11:20
Kiitos vahvistuksesta Lauri.

Kappalettakin siihen monta kertaa mallailin... Kaikki viritelmät kaatuvat lopulta tuohon nelikirjaimiseen laskevaan lehteen joka loppuu joko m,n,l (tai jollain kumman logiikalla s) -kirjaimeen. Kyllähän siihen sain hyviä ristikkosanoja mutta yhteys laskevaan lehteen jää hämärään... Mutta elintä siinää kai ajateltiin ja taitaahan se lehti sitä ollakin, kun laveammin ajattelee ja irtautuu ajatuksellisesti omasta ruumiista.

Samaten epäilytti tuon laitasanan tuplamahdollisuus (aste tai aate) tuolla vihjeellä (valitan hoviin: puhekuplassa), jos siis nurkan oikein ratkoin.

Ruuturouvankin vastaussana tuntuu hieman kyseenalaiselta yhteydeltä (raukat?) ja näytti auroran pappa siitä jo aiemmin purnanneenkin... Akkarukka olisi tuttu sanonta, mutta akkaraukka, rouvaraukka?

Nurkan osalta kävi siis kumma tilanne, että nurkkaan oli kaikki sanat selvillä (tai ehkei voi sanoa selvillä mutta "mahdollisuuksien laarissa") mutta etsin parempaa/oikeampaa ratkaisua. Omasta mielestäni epäjohdonmukaisuuksien takia.
37. mor9.1.2010 klo 12:02
niinpä> Ruuturouvan vastaussana johtuu varmaankin ajatuksesta akka(mainen) = raukka(mainen).
38. niinpä9.1.2010 klo 14:16
Kuullostaa ihan järkeenkäyvältä perustelulta.

Itse ajattelin tosiaankin lapsusta (/erimurrealuetta) akkarukka / akkaraukka sanonnan väliltä.
39. Jukkis9.1.2010 klo 14:33
Simberg, s. 2: Jos vihje on JOULULAHJAPAKKAUKSIA, niin mikä on piilokirjain ratkaisusanassa TÖTS-T?

Eikös vastaus riipu hiukka esim. siitä, onko lahjan saaja narkomaani vai ei?
40. Lauri Kultti9.1.2010 klo 15:17
Jukkis: hyvä! Pääsi lukiessa pieni naurunpoikanen.
41. Taata9.1.2010 klo 15:37
Minullakin on vaikeuksia monesti noiden Simbergin vihjeiden sopivuudesta saamaani vastaussanaan. Johtuneekohan eri murteesta vai äidinkielestä?
42. Eki9.1.2010 klo 15:56
Kielosesta löytyy.
43. Jukkis9.1.2010 klo 16:18
Siis mitä sieltä tarkkaan ottaen löytyy?
44. Alf Simberg9.1.2010 klo 16:39
Suomen kielen perussanakirja:
akka 1. kuv. pelkurista
raukka 2. pelkuri

Olin tietoinen että tämä nimenomainen yksi vihje olisi ns. riskirajoilla aukeamassani. Vihjettä mutusteli myös toimitus ja päädyttiin olla muuttamatta sitä. Lainausmerkit olisivat tavallaan vesittänyt vihjeen. Enpä toiste laita helpohkoon ristikkooni vihjettä jossa on yksi ylimääräinen ns. kieppi.
Korttikuningatar = akka on käytetty ties kuinka paljon.
Onpahan jotain mistä minut muistetaan vuosien päästä ... :)

Tässä nimenomaisessa aukeamassa yritin tarjoilla vihjeissä muuta kuin "perussettiä" ilman että tehtävä olisi mitenkään liian vaikea ratkoa. Tavoite oli ristikko joka ei ole ainoastaan läpikirjoitettava tehtävä. Viestejä täällä luettuani olin ymmärtävinäni että Iisakin tehtävissä ei tarpeeksi haastetta, joillekin... Harmi että hyvä pyrkimykseni hieman karahti karille. Palataan perussettiin vihjeissäni.

Kiitoksia palautteesta; samma på svenska!
45. Jukkis9.1.2010 klo 16:52
Entäpä samassa aukeamassa TALVIKIN JÄLJESSÄ -> EL-A.

Talvikki 11.2. Seuraavana päivänä ELMA. Mutta mikä sitten on alas tippuvasta lehdestä tuleva EL-M?

Ja mikä on HÄVIÄMÄTÖN -> A--I, jossa 3. kirjain on joko P tai T, sen mukaan onko MIESPUOLISIA -> APET vai ATET.
46. Eki9.1.2010 klo 17:21
töts(x) ark. tötterö; yl. pahvi- tm. pakkaus.
47. Taata9.1.2010 klo 17:23
Seuraavat vielä jotenkin ymmärsin:

PÄÄJOUKKO=TÄIT
KORISTAA KUPOLIA=TIARA
FORDIN KAIMA=TATE
KIERTÄÄ=LAISTAA
LÄPI KÄYTYJÄ=TULLIT

Vasen alanurkka jäi ymmärtämättä ainakin jouluna. En sen jälkeen ole enää miettinyt.
48. Ripa9.1.2010 klo 17:25
HÄVIÄMÄTÖN = ARPI
49. Alf Simberg9.1.2010 klo 17:25
Suomen kielen perussanakirja:
jäljessä 1. paikasta: takana, perässä
Talvikin takana/perässä elna ja lehdestä tulee elin.

Eikö elma ole edessä?

häviämätön > arpi
50. Eki9.1.2010 klo 17:29
Jaa niin, saikin jo paljastaa että tötsä.
51. Taata9.1.2010 klo 17:30
Kyllä tuon sanan TÖTSÄ olen täälläkin Tiernakaupungissa kuullut jo vuosia sitten, mutta on jäänyt ilmeisesti hieman epäselväksi, koska mieltäisin sen paremminkin jonkinlaiseksi päähineeksi.
52. Jukkis9.1.2010 klo 17:34
10.2. Elna
11.2. Talvikki
12.2. Elma

Pitää kyllä aika lailla aivoja nyrjäyttää, että tuosta saa että Elna on Talvikin jäljessä, takana, perässä.
53. Jukkis9.1.2010 klo 17:37
Ai niin, taisi ne aivot nyrjähtää. Talvikki katsoo aikaa taaksepäin ja eteenpäin nimipäivätyyppisesti ja näkee takana Elnan ja edessä Elman.
54. Taata9.1.2010 klo 17:50
Elna, tuo ompelukonemerkki ainakin voi olla joko edessä tai sitten takana. Miksei sitten Elna- misukin riippuen siitä, että miten päin katsoo eikä tarvitse edes päällään välttämättä seistä. On tämä niin ihmeellistä! Aivan pistää empiirisiä kokeita suorittamaan. Minulla oli tuo kohta oikein ratkaistu.
55. Jukkis9.1.2010 klo 18:15
Minusta tuohon HÄVIÄMÄTÖN -vihjeeseen sopisi AHTI paljon paremmin kuin ARPI. Jumalathan kai yleensä mielletään ikuisiksi. Miten arpi on jotenkin erityisen "häviämätön"? Kaikki maailman arvet häviää ennen pitkää.
56. RA10.1.2010 klo 01:36
Jukkis, tuo yllä oleva oli varmaan tarkoitettu vitsiksi? Mitä ihmettä koskaan tarkkaan ottaen voisi sanoa absoluuttisen varmasti, ikuisesti häviämättömäksi?

Olkoonkin, että jumalat mielletään (monet mieltävät) häviämättömiksi, niin veikkaanpa, että huomattavasti suurempi osa ihmisistä mieltää arkikokemuksensa perusteella ja yksinkertaisemmin arven häviämättömäksi; "Tuli jo lapsena polveen ja siinä se on vieläkin. Eikä häviä."

Menee aika vaikeaksi, jos -tosissaan- aletaan saivarrella ja filosofoida vaikkapa sanalla "häviämätön". Ko. sanan käyttö olisi silloin kokonaan kiellettävä. Siis ristikoissa. Ja muuallakin.
57. uusi10.1.2010 klo 01:47
Ei häviä. Napa ei häviä eikä vanhanajan keisarinleikausarpi.

Olen muuten sitä mieltä että tuo keskiaukeaman Simberg on enemmän kuin ****. Minulla on lehti kasassa sen vasenta laitaa, pikku palaa Aulista ja Joutsin s. 18 osasia lukuunottamatta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *