KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > IS KOVIS 5.4.

3924. IS KOVIS 5.4.

Libero7.4.2008 klo 22:15
Tällä kertaa en ajatellut ääneen, sen sijaan nauroin itsekseni...

Ristikko vaikutti helpohkolta kaksi- ja puolipalloiselta. Ratkontarauha oli taivaallinen, ja myös ratkontavire oli hyvä. Silti kumitin uutterasti. Havaitsin vihjeissä olleet jipot. Silti hapuilin vastaussanoja.

Minua huvitti se, että omista ideoistani joka toinen meni ensi yrittämällä mynkään. Arvelen ilmiön johtuvan kolmenvälisistä henkilökemioista. Teemu Pallonen ja Heikki Lavonius muodostavat työparin, jonka ristikot ovat minulle lähes järjestään vaikeampia kuin Teemu Pallosen ja Reima Mäkisen yhteistyön tulokset.

Pääkuvan sisältö oli yllättävä. Missä päin tuo tuollainen on sallittua? Ratkaisulauseet olivat kuvan pöyristyttävyyden huomioon ottaen vähintäänkin osuvia. Suosikkivihjeitä olivat muun muassa KOHOKAS (4), -pall (4), -SARJA (4), piirrossilmä huolitellusti värjättyine ripsineen (4) ja juoksijaa esittävä piirros (7).

Eräässä vihjeessä oli mielestäni jotakin liikaa, mikä aivan suotta johti ajatuksia harhaan. Vihjeen TUHMILLE vieressä olevasta piirrosvihjeestä tuli sana, jota en osaa sijoittaa mihinkään karsinaan.
2. Teemu Pallonen8.4.2008 klo 08:35
Otin pääkuvassa olevasta kyltistä valokuvan pari vuotta sitten Mikkelin torin reunalta. Niille, jotka ette ole ristikkoa nähneet, kyltissä lukee: "Polkupyörien pito kielletty". Ehkä vähän huonosti muotoiltu tuo teksti...
3. IiKoo8.4.2008 klo 11:43
Savossahan tunnetusti vastuu on aina kuulijalla, voinee yleistää koskemaan myös kylttien lukijoita...
4. SIR VON PEE8.4.2008 klo 19:14
VOIVOI, jumittaa! Pääkuvan ratkaisulauseen toinen (vaakasuora) sana, en saa mitään fiksua siihen niin, että pystysanat olis oikein; auttakaa hyvät immeiset...
KIVINEN > kasvikuntaa?
VAPAILLE > monikko?
-SARJA > -paini vai -kello?
-"- > 2 samaa tavua peräkkäin?
Juoksijan piilokirjain: kävisi useampikin, mutta mikä niistä, liittyy vihjeeseen, ei raksuta...
5. RA8.4.2008 klo 19:32
SVP,

KIVINEN (5) - juu
VAPAILLE (7) - juu
- SARJA (4) - "paini"
-"- (4) - ei

Mahtaakohan Libero sanoessaan "Eräässä vihjeessä oli mielestäni jotakin liikaa, mikä aivan suotta johti ajatuksia harhaan." tarkoittaa vasemmalla alhaalla olevaa paperilippu -piirrosta?
6. Libero8.4.2008 klo 22:37
Vihjeestä -SARJA ei tullut molski mieleen. Mitähän RA tarkoittaa tässä yhteydessä "painilla"? :)

RA: Tarkoitin vihjettä LUKIT (7).
7. RA8.4.2008 klo 22:50
SVP kysyi, että -paini vai -kello? Siihen vastasin, että "paini" elikäs ?- SARJA ja ?-PAINI (? = ratkaisusana)

Ahaa, Libero, sinua harhautti se. Minua harhautti se paperilippu, kun sitä liian tarkasti tutkailin niitä numeroita myöten.
8. IiKoo9.4.2008 klo 09:58
Itse asiassa oli aika kivuttomasti ratkennut ristikko, mukana jopa yksi Teemun - voisiko jo sanoa - klassikkovihjekin.
9. jippii10.4.2008 klo 22:24
muuten ratkennut, mutta vasen alakulma ei aukea millään. jospa vähän avittaisitte ja avaisitte tätä paperilippu -vihjettä? ihan vähän vain...
10. toinen taata10.4.2008 klo 22:47
jippii
Lappuhan voi olla vaikka kapakkalasku. Mietipä laskulle synonyymi. Siitä voit johdatella avainsanan.
11. RA10.4.2008 klo 23:23
jippii,
keksi sille paperilipulle erilaisia nimityksiä. MIKÄ se on? Ja sitten siitä synonyymi.

Kuvassa olisi voinut ollut paperilipun tilalla vaikkapa rätti. Olisi toiminut samalla idealla.
12. jippii10.4.2008 klo 23:53
no joo, tämä oli tallainen "kolmipalloinen" vihje. mukaelenpa nyt m larivaaraa ja sanon, että "lopettakaa jo neuvomasta"... kiitos kaunis
13. SIR VON PEE11.4.2008 klo 01:25
Tekstari jo toki skabaan lähetetty, mut toi oikeen laidan juoksijan piilokirjain ihmetyttää. 3-4 kirjainta kävis, mut yhteys piirrokseen? Oon taas ulalla...
14. Libero11.4.2008 klo 15:00
SIR VON PEE: Voisit piirtää vihjeeseen lyhyet vauhtiviivat ja turvautua kolmesta tai neljästä vaihtoehdostasi mitä todennäköisimmin ensimmäiseen. Ratkaisusanan yhteys piirrokseen on koko lailla ilmeinen.
15. Tsusi13.4.2008 klo 17:07
Vain -PALL vihjeestä 2 ruutua auki. PIKAISESTI-vihjeen alkuun sopii S, K, M, ja T? Muuten valmis. Saanko nyt kunnon vihjeen tai oikean ratkaisun, koska määräaika meni umpeen? Jätän keskeneräiset silleen. En tarkasta julkaistuja ratkaisuja. Joskus on valjennut kuukauden kuluttua. TOSIKO lienee anagrammi.
Sisäpiiriläisistä usea taitaa asua Oulun liepeillä, joten ONNEA vaan mestaruudesta! Kuuntelin toisella korvalla radiosta eilen.
16. RA13.4.2008 klo 17:20
-PALL(o) on SALK(o)-. Salkopallo, tolppapallo. Semmoista, kun johonkin tolppaan kiinnitetään naru ja sen päähän pallo ja sitten sitä lyödään.

TOSIKON SOTKEMINEN (6) oli KOISOT. Siis anagrammi.
17. Jaska13.4.2008 klo 17:24
SELAILU on oikein. Mielestäni muut eivät vastaa vihjettä. -PALL on supistevihje, vika kirjain puuttuu, siis myös ratkaisusanasta. Kyseessä aika vähän harrastettu urheilulaji.
18. Tsusi13.4.2008 klo 17:45
Kiitos RA ja Jaska! Jonaksesta oli siis kysymys. Omistin joskus tennispallon, joka kuminauhasta kiinnitettiin tolppaan, mutta en tiennyt, että sellaista kutsutaan salkopalloksi. Ei päivää, ettei jotain uutta.
19. Anonyymi1.5.2008 klo 00:41
Olen aloittelija joten voisitteko valoittaa vähän tuota ristikkoa. Enismmäinen kovis jota ikinä teen ja tuo vasen alareuna ei aukea. Venäjällä? Säveltäjä?
20. RA1.5.2008 klo 01:02
VENÄJÄLLÄ (8) vastaussana on tietty kansa. Itse sotken sen (ne) aina yhteen jauhokasviin tai sen suurimoihin ja ruotsalaisiin mustalaisiin.

SÄVELTÄJÄ (4) on eräs Nino.

Ristikon palautusaika on jo päättynyt, joten laitan alle vielä suorat vastaukset. Älä lue tämän pitemmälle, jos haluat itse vielä miettiä!



TATAARIT
ROTA
21. Anonyymi1.7.2008 klo 23:12
Nyt kahden kuukauden jälkeen pitää kysyä taas kun ei aukea. Mikä on tuo vasemmassa alareunassa oleva paperilappu?
22. RA1.7.2008 klo 23:14
Se on KUITTI eli väsynyt eli UNELIAS. Ei meinannut millään sytyttää.
23. Anonyymi1.7.2008 klo 23:30
Kiitokset tästä. Nyt sitä saa nukkua yönsä rauhassa. Aika paljon sekoitti kun tuossa aiemmin nimimerkki toinen taata sanoi että pitäisi keksiä laskulle synonyymi. Tartuin liikaa siihen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *