KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 29/2026
12592. SK 29/2026
Adelina17.7.2026 klo 22:50
Pekka Joutsin ristikko **, Pertti Oskalan piilosana.Johan meni aikaa ristikon parissa, joka kuitenkin oli paikoin melko yksiselitteinen. Koiruuksia riitti myös, yksi niistä taitaa olla ”kuvalhti”, jonka ratkaisusanan muodostumista en jäljiltä, vaikka sanan siihen sainkin.
Oskalan piilosanaa oli miellyttävä mutustaa. Sai miettiä, mutta ei ollut ylivoimainen. V10 ja V13 hauskuuttivat, V17 ratkesi viimeisenä, mutta ehkä vain siksi viimeisenä, että joku sanahan aina jää viimeiseksi ratkomisessa.
2. Katti18.7.2026 klo 22:47
Kovasti tykkäsin tästä ristikosta. Se ei ollut kovin vaikea, mutta jotenkin ihan omaa luokkaansa. Olisiko kuvan öttiäisen vuoksi
3. Anneli18.7.2026 klo 23:17
Ristikon oikea ja vasen puoli olivat minulle ihan eri tasoa. Oikea puoli oli valmis mutta vasemmalla oli tuskin mitään. Aukesi vaseliinia sitten viimein.Tehdessäni tätä ihmettelin Adelinan tavoin kuvalehti-vihjettä, johon ratkaisu muodostui pystysanojen avulla. Nyt kun vilkaisin ristikkoa uudestaan, tajusin vastauksen idean.
4. Adelina19.7.2026 klo 15:19
Anneli, onhan se ”kuvalhti” ihan ymmärrettävä lopulta, mutta tämäntyyppinen kirjoitusasu ratkaisusanassa aina vähän hämää. Pitää paremmin jännitystä yllä, kun kaikki ei ole ihan vesiselvää ensihetkistä lähtien.
5. Saslik19.7.2026 klo 23:25
Ai hitto kun viiveellä tajusin tuon kuva lhden - päivän viivetllä!
6. Tallukas20.7.2026 klo 09:45
Nyt pitää kyllä odottaa ratkaisun lähetyspäivää, jospa joku sen jälkeen selittäisi tuon kuvalhden minullekin, kun en ole sitä itse vieläkään keksinyt.
7. Saslik20.7.2026 klo 14:46
Tallukas, kun, mielessään laittaa ratkaisusanan ekan kirjaimen jälkeen kaksoispisteen, niin asia selkeytyy : )
8. Terveen paperit20.7.2026 klo 23:37
Kuvalhti-vihjeen järki ei minullekaan auennut. Ratkaisusanalle on kaksi vaihtoehtoa riippuen risteävän kalan nimestä.Vihje -luu tai -puu myös jäi piilokirjaimem osalta hämäräksi. Yleisestihän tämä oli varsin helppo.
KOMMENTOI