KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 33/2025

12040. SK 33/2025

Ylläpito15.8.2025 klo 00:29
Tällä viikolla Pekka Joutsin xxx ja Erkki Vuokilan piilosana.
2. Jontte15.8.2025 klo 19:18
Muuten meni jotenkin, mutta kaakonkulma tökki pahasti. Sain sen valmiiksi, mutta silti ahdistaa. Puuttuuko taaja massa neljä väliviiva. Siis alalaita.
3. Jon15.8.2025 klo 22:05
Oisko ”akan myötä maata” pitänyt olla ”skan myötä maata”?
4. Jon15.8.2025 klo 22:17
Eikun rkan myötä
5. Inga16.8.2025 klo 12:38
Tämäpä olikin helppo kolmetähtinen!
Valmista tuli.
6. Linnanneitoperhokalastuslupa16.8.2025 klo 12:41
Joutsin ristikko oli oivallinen. Ei ollut kikkailua sivistyssanoilla tai vain ristikoissa esiintyviä sanoja, joita joillain muilla "haastavien" ristikoiden laatijoilla toisinaan on. Vähän joutui pinnistelemään, kun välillä oli oman sana-/tietovaraston äärirajoilla, mutta lutviutui homma lopulta ilman apuja. :) Mukavasti veresti muistia eri alojen sanaston suhteen tämäkin Joutsin ristikko. Tähditykseksi olisi voinut minun puolestani merkitä 2,5.
7. Mittarimato18.8.2025 klo 15:47
Ei ollut kovimman pään kolmonen. Sen tietää siitä, että sain valmiiksi. Yläpuolisko meni vieläpä melkein sujuvasti, alapuoliskossa ahdisti enemmän, eniten juuri oikeassa alakulmassa.

”Akan myötä maata” on ihan oikein. Toki ainakin itselleni ratkaisusanan keksiminen pelkästä vihjeestä on mahdotonta, mutta ratkaisusanan muodostuttua risteävien avulla sen älyää olevan oikein.

Taajamassa on todellakin taajamassa, ei taaja massa.

Hienolla ristikolla juhlistettiin Joutsin vuosipäivää, kiitos siitä ja onnittelut mestarille. Tämmöiset kolmoset uppoavat minullekin, Liljeroosit jätän sitten ammattilaisille.
8. Jiikoo18.8.2025 klo 16:44
Kun sain lehden käsiini (perjantaina), näytti Joutsin *** liki mahdottomalta, edes aloituskohtaa ei sattunut silmiin. Samalla jäi piiliskin koskemattomaksi.

Piilis osoittautui sitten tänään helpohkoksi ja valmistui säällisessä ajassa. Ja kun ristikko sitten alkoi lohkeilla ylhäältä päin, eteni senkin ratkonta ihmeen vaivattomasti, vieläpä jokseenkin avuitta. Kaakonkulma työläin minullekin, mutta valmista tuli. Herkkua oli tarjolla tälläkin kertaa. Onnittelut Pekka Joutsin päivän johdosta maestrolle täältäkin post festum!

[Eilen sattui olemaan vuosipäivä meilläkin. Oli 51:s kerta katkoitta, kun pöydässämme oli rapuja nimenomaan 17. elokuuta. Vuonna 0 (lue: 1974) niitä oli 135 kpl, kaikki itse pyydettyjä. Sittemmin on jouduttu tyytymään ostoörniäisiin, jopa ulkomaisiin pakastesellaisiin. Eilen syötiin sentään kotimaisia täplikkäitä.]
9. Eikka18.8.2025 klo 17:30
Sikäli ihmeellinen ristikko, että alku oli aika lailla nihkeäpyyhintää, mutta lopputulos on pääasiassa varsin selkeä. Jälkiviisaana näyttää, että monet ratkaisu ovat varsin yksioikoisia. Onkohan sanojen pituus keskimääräistä lyhyempi? Joka tapauksessa työmaata riitti.

Piilis täyttyi mukavaati kun ekat ps:t ja vs:t ratkesivat heti alkuun.
10. Jontte18.8.2025 klo 18:17
Vanhana noviisina kysyn, kuinka yleistä on, että ratkaisusana selviää vasta, kun kaikki risteävät ovat selvillä. Tässä ristikossa oli minulle kaksi sellaista sanaa. Toisen tajusin lopulta, mutta toista en vieläkään. Vielä lyhyesti. Saat oikean sanan, mutta et ymmärrä, mitä se on ja mistä se tulee. Elämä on.
11. pius18.8.2025 klo 18:24
10. Jos se sana on loppulaskussa oikein mutta et ymmärrä yhteyttä vihjeeseen niin, a) hoksnokassa on puutteita, b) yleistiedossa on puutteita. Luultavasti sana kuitenkin väärin, koska en suin surminkaan usko a ja b vaihtoehtoihin.
12. Eikka18.8.2025 klo 19:48
Minulla oli virhe kohdassa "akan myötä maata!", joten turhaan mietin ratkaisun perusteita. Kun korjasin risteävän "tangon tapainen", tuo ensin mainitun ratkaisukin valkeni. Olin tangossa aivan väärissä askelkuvioissa. Tuon akan sijoitus oli ehkä hieman tavallisista ristikkokäytänteistä poikkeava.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *