KESKUSTELUT > RISTIKOT > POSITIIVINEN PERUSVIRE

11389. Positiivinen perusvire

Eki15.11.2023 klo 19:34
Tarja: "Muutenkin olen alkanut olla sitä mieltä, että on aikamoisen turhaa niuhottaa jokaisesta ristikon virheestä. Elämässä on paljon muutakin, ja jopa tärkeämpää, johon käyttää aikaa."

Tarkastaja: "En minä näitä vihjeitä muuten niin tarkkaan syynäisi ja tällaisia huomioita tekisi, mutta kun se on työtäni!"

Tarkastajakin saa sitten kuulla, jos on jättänyt virheen huomioimatta. Täälläkin vastikään kyseltiin erästä virhettä, jonka laatija tunnusti, mutta olisi sen tarkastajakin voinut huomata. Ja silloin olisi laatijan maine säilynyt puhtaana. Tarkastajat siis pelastavat laatijat tosi usein löytämällä ne virheet, mitä tavalla tai toisella on ristikkoon päässyt.

Eivät kai ristikoiden hyvät ominaisuudet jää käsittelemättä, jos keskitytään liikaa johonkin pieneen yksityiskohtaan? Positiivinen perusvire auttaa aina.
2. Teaktarjotin16.11.2023 klo 00:49
Totta turiset. Maailmassa nysvätään ja ollaan pikkusieluisia aivan liikaa. Jos virhe ei haittaa ratkomista, sillä ei ole väliä. Toki virheen vaikutus voi olla yksilöllistä. Tosin pikkusieluisuus näkyy enemmän hieman perinteisestä ristikkogenrestä poikkeamisissa. Olen ratkonut netissä myös ilmaisristikot.fi -tehtäviä, joista näkee, että niillä ei ole ulkopuolisia pidäkkeitä. Siksi niitä on välillä hauska ratkoa (ja yllättävän vähän virheitä, jokunen näppäinlyöntierhe). Vihje ja tehtävän aihe voi olla oikeastaan mitä tahansa, ehkä joskus jokunen ylilyönti.
3. Eki16.11.2023 klo 02:54
Tämä meni nyt ovelasti sivuraiteelle, mutta annanpa takaisin, ehkä suoraan sylttytehtaalle.

Tällainen ilmaisristikot.fi olisi täysin asiallinen yrittäjä, mutta pitäisi kuitenkin olla tajua tehdä se omaperäisesti, kun taitoa laatia minusta tekijällä on melkoisesti. Miksi tehdä Pekka Joutsin käsialasta fontti ja tehdä Joutsin näköisiä ristikoita, joskus jopa samannäköisiä kuin julkaistut ristikot, jopa napattu osia Joutsilta? Siinä hämätään ja liikutaan tekijänoikeuksien äärirajoilla. Ne olisivat olleet hyviä, jos tuota virhettä ei olisi tehty, siis vain ulkoasu pilaa ne. Joutsin fontin käyttö tuntuu jatkuvan ja on muidenkin laatijoiden tyylejä omittu.

Onko myöskään järkeä nälviä muita laatijoita, joiden normaalielämää ei sivuston väki varmasti tunne, lapsellisilla negatiivisilla viittauksilla jopa alapään asioihin? Tämä ei minua ainakaan haittaa, mutta roastauksessakin on hyvä olla hieman totuuspohjaa mukana. Jos ei tunne ihmistä, ei roast onnistu.

Toivottaisin kaikkea hyvää ilmaisristikoille, jos olisi mietitty vähän pitempään.
4. pelaaja16.11.2023 klo 13:33
Mikähän virheissä on niin kiehtovaa? Erinomaisen ristikon erinomaisista vihjeistä ei yleensä paljon puhuta. Joku hieno vihje ehkä mainitaan mutta keskustelua se ei synnytä. Pienikin virhe sen sijaan saa yhden jos toisenkin kommentoimaan "kauhistuneena" ja peräänkuuluttamaan oikeuksiaan ratkojana. Näkyvyyttä kaipaavan laatijan kannattaa siis ujuttaa ristikkoonsa jotakin puolivillaista, niin alkaa vilkas keskustelu.
5. Funny16.11.2023 klo 13:49
Heti perjantaiaamuna on jollakin ratkojalla negatiivinen perusvirne kasvoillaan, jos hän ehtii ensimmäisenä raportoimaan jostakin virheestä tai sellaiseksi epäilemästään.
6. Jaska16.11.2023 klo 15:46
Virheissä ei ole mitään kiehtovaa. Vai onko pelaajan tiedossa joku niistä lumoutunut. Virheet saattavat kyllä olla harmittavia. Minuakin. Tunne on kuitenkin nopeasti ohimenevä. Sitten positiivinen perusvirne palaa naamalleni.
7. matts16.11.2023 klo 16:21
Virheilläkin on sävyeroja, on selviä lapsuksia (kirj.virheitä tms.), karkeita tietopuolen virheitä, oikean tiedon muuttumisesta johtuneita virheitä, muistivirheitä jne. Eiköhän ratkojat erota nuo ja osaavat olla herjaamatta turhaan. Joissakin noista tapauksissa on asiallistakin oikaista virhe, ilman ilkkumista tai syyttelyä.
8. pelaaja16.11.2023 klo 19:16
Jaska, on.
matts, justiin niin pitäisi olla.
9. pösilö16.11.2023 klo 20:06
Kiitokset Ekille mielenkiintoisen keskustelun avaamisesta !
Tunsin kalikan kalahduksen.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole olla pahansuopa,vaan koen toimivani kuluttajansuojan asialla.
Virheelliset vihjeet eivät todellakaan lisää ratkontanautintoa, tästä lienemme yksimielisiä.
Kokemukseni mukaan Pelikaanin ennakkotarkastus toimii lähes sataprosenttisesti, samaa ei voi ikävä kyllä sanoa Iisakista, b-luokan ristikoihin en nyt halua puuttua.
Miten liberaaleja tuomarit muuten ovat, kun palkintoristikoita tarkastetaan ? Todetaanko, että olihan tuossa nyt muutama pikkuvirhe, mutta positiivinen perusvire on tärkeintä ?
Toimiiko muuten Pelikaanin virhepalvelu ?
10. Eikka16.11.2023 klo 21:25
Lainaus: 7. matts 16.11.2023 klo 16:21
Virheilläkin on sävyeroja, on selviä lapsuksia (kirj.virheitä tms.), karkeita tietopuolen virheitä, oikean tiedon muuttumisesta johtuneita virheitä, muistivirheitä jne. Eiköhän ratkojat erota nuo ja osaavat olla herjaamatta turhaan. Joissakin noista tapauksissa on asiallistakin oikaista virhe, ilman ilkkumista tai syyttelyä.


Tuossahan ne tuli suurimmaksi osaksi lueteltua. Kirjoitusvirheet olisi ehkäistävissä huolellisella oikoluvulla. Eihän vastauksissakaan sallita kirjoitusvirheitä, joten ei niitä soisi olevan vihjeissäkään. Itsekin yritän aina muistaa, että kyseessä on vihje, eikä tyhjentävä selvitys asiasta. Kuvassa esim. saattaa olla esine ja sitten kysytään tuotemerkkiä, vaikkei vihjekuva esitäkään juuri tuota tuotemerkkiä. Selkeät asiavirheet ovat turhaa huolimattomuutta ja niistä on syytäkin mainita. Netin käyttö antaa mahdollisuuden laatijallekin saada ajantasaista tietoa, mutta myös mahdollistaa tiedon tulvan alle jäämiselle.
11. Funny16.11.2023 klo 22:08
On siinä kumminkin ero, onko virhe vastaussanassa vai vihjeessä. Kelvoton vastaussana tekee yleensä mahdottomaksi ratkaista ristikko järkevästi. Vihjeen virhe haittaa ratkontaa selvästi vähemmän.

Asiavirheistä on syytä mainita, mutta kuten tuolla ohjeissa mainitaan, virheillä ei pidä mässäillä. Ja asiavirhekin on toisinaan tulkinnanvarainen. Jotkut "tieteilijät" välillä huomauttelevat sanojen väärästä käytöstä, unohtaen että sanoilla on yleensä laajempi merkitys yleiskielessä kuin tieteessä tai muilla erikoisaloilla.
12. eol17.11.2023 klo 01:44
Säikeen avausviestiin liittyen: Myös se osaltaan häiritsisi tämän palstan mukavan positiivista perusvirettä, jos jokin asiallinen maininta selvästä asiavirheestä pyrittäisiin leimaamaan "niuhottamiseksi". Sekään ei ikävä kyllä liene tällaisella avoimella foorumilla täysin tuulesta temmattu mahdollisuus.

Kaikella virhe-epäilyjä koskevalla keskustelulla on ehkä sellainen sisäsyntyinen ominaispiirre, että se saa harmittavan helposti negatiivisia sävyjä. Tarpeet tällaisiin keskusteluihin uskoakseni vähenisivät, jos Pelikaanien virhepalvelun rattaista saataisiin rasvatuksi pois mahdollinen ruoste: viimeisin Punaiseen Pelikaaniin liittyvä päivitys koskee yllättävän kauan sitten ilmestynyttä numeroa. (Esim. minä olen sittemmin raportoinut virhepalveluun yhdestä tapauksesta. Myöhemmin eräs toinen kysyi samasta tapauksesta tällä palstalla, jolloin kyseinen laatija kiitettävän korrektisti totesi sen virheeksi.)
13. Tarja17.11.2023 klo 09:37
eol, olen pahoillani, jos käyttämäni sana "niuhottaa", loukkasi. Tuota lausetta kirjoittaessani ajattelin eniten itseäni. Olen ollut menneinä vuosina välillä hyvinkin kärkäs tarttumaan ristikoissa oleviin virheisiin, etenkin, jos ne ovat hidastaneet merkittävästi omaa ratkontaani. Mutta vähentäessäni muutenkin sivustolla viettämääni aikaa, olen huomannut, että ristikot ovat "vain" ristikoita. Elämässä on paljon muuta, josta nauttia. En enää jaksa joka asiasta harmistua tai tänne kirjoittaa.
Siinä olen samaa mieltä, että asiallinen maininta on ok. Mutta jos siitä jatketaan ja asiaa väännetään ja käännetään, niin silloin helposti tehdään kärpäsestä härkänen. Yhden maininnan pitäisi riittää.
14. Eikka17.11.2023 klo 16:59
Henkilö- ja paikannimet ovat varmasti ongelmallisimpia, kun aina löytyy jostain sopiva "korvaava" vaihtoehto. Jonkin aikaa sitten HS-ristikossa oli vihje "Amanda", jonka ratkaisusana oli "Laer". No, siinä tietty miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt olla "Lear". Helppo arvata, että googlaamalla jostain löytyy maailmankuulun A. Learin lisäksi A. Laer. Oliko sitten hämäys vai ei? Sitä ei tiedä vanha Erkkikään.

Ongelma pahenee, kun epätavalliset nimeät ovat risteävinä sanoina. Sitten alkaa vaihtoehtoja olla jo todella paljon. Vihjeen tarkentaminen esim. "muusikko Amanda" helpottaisi ehkä liikaakin. Ja sitten jäisi varmemmin kiinni virheestä, kuten kävi legendaarisen Pateanin kohdalla.
15. Teaktarjotin17.11.2023 klo 17:08
En kyllä ymmärrä, mikä vuodatus kirjoitukseeni tuli. Kun katsoin kirjoituksen kellonaikaa (klo 2.54), asia selvisi, ja ehkä kirjoittajakin on jo selvinnyt. Kun ketjun otsikko on "Positiivinen perusvire", niin käsittämätön purkaus väärälle henkilölle johtaa kyllä sivupolulle eikä ole perusvireeltään positiivista. No, virheitä sattuu jokaiselle!
16. Funny17.11.2023 klo 19:22
Eikka, mikä siinä Pateanissa on niin legendaarista, että sitä pitää muistella vielä vuosien kuluttua? Onhan se tietysti legendaarinen esimerkki pienellä virheellä mässäilystä.
17. Eikka17.11.2023 klo 19:36
Lainaus: 16. Funny 17.11.2023 klo 19:22
Eikka, mikä siinä Pateanissa on niin legendaarista, että sitä pitää muistella vielä vuosien kuluttua? Onhan se tietysti legendaarinen esimerkki pienellä virheellä mässäilystä.

No kai se oli yksi pisimmistä ketjuista aiheesta tällä palstalla. Kuitenkin legendaarisinta siinä oli minun mielestäni tukholmasyndroomamainen yritys kääntää ja vääntää se sittenkin oikeaksi, ”olisiko se kuitenkin ihan pikkuinen maakunta tai maakunta jollain murteella”. ”Googlaus-virhe se ei ainakaan ole”. Lisäksi risteävät taisivat olla aika hankalia, joten virhe hankaloitti ratkontaa melkoisesti.
18. Funny17.11.2023 klo 19:49
Nuo ristikot ovat niin täynnä kummallisuuksia, että tuo Patean olisi hautautunut hetkessä, jos joku ei siitä olisi nostanut hirveätä älämölöä.
19. Eikka17.11.2023 klo 21:02
Lainaus: 18. Funny 17.11.2023 klo 19:49
Nuo ristikot ovat niin täynnä kummallisuuksia, että tuo Patean olisi hautautunut hetkessä, jos joku ei siitä olisi nostanut hirveätä älämölöä.

Tosiaan paljon pahempiakin virheitä on ollut, mutta otin tuon esimerkiksi sen aikaansaaman keskustelun pitkäkestoisuuden vuoksi. Ei kukaan varmaan pysty yksin ylläpitämään tuollaista keskustelua. Keskustelijoita kun taisi olla aika paljon normaalia enemmän.
20. eol18.11.2023 klo 18:01
Tarja (13.), älä suinkaan huoli, kyllä arvelinkin sinun tarkoitusperäsi juuri sen kaltaisiksi kuin nyt kuvasit.

Olen tietysti kanssasi samaa mieltä selkeiden asiavirheiden käsittelystä: yhden asiallisen maininnan pitäisi riittää. Vastuu turhanaikaisen vatvomisen välttämisestä on kuitenkin suurelta osin myös niillä, jotka lukevat tuon maininnan ja puntaroivat siihen reagoimista. Jos tuollaiseen mainintaan ylipäätään lähtee reagoimaan, niin olisi hyvä harkita sanansa vieläkin tarkemmin kuin yleensä. Muuten vaarana on, että keskustelu ryöpsähtää pelkäksi palstatilaa syöväksi hedelmättömäksi kiistelyksi.

Esimerkki: Oletetaan, että minä olen lukemassa palstakirjoitusta, jossa joku ratkoja tuo esille asiavirheen jossakin ristikossa. Siinä samassa mieleeni putkahtaa jokin perustelu se-ja-se, jonka vuoksi kyseinen ristikkokohta näyttäisikin olevan aivan ok. Mitä teen? - Silloin minun on kyllä syytä pohtia hyvin tarkkaan, onko tuo juuri keksaisemani perustelu kenties sittenkin kestämätön. Ennen tuollaista läpikotaista pohdintaa minun ei kannata lähteä syyhyttä saunaan ja suinpäin kirjoittaa, että "tuo ristikkokohta on ok, koska siihen löytyy perustelu se-ja-se". Tällainen lonkalta vedetty heittohan suorastaan kerjäisi vastakommentteja, mikäli perusteluni sattuisi olemaan kestämätön.
21. pösilö18.11.2023 klo 19:35
Nyt olen hieman ulalla. Mitä pahaa siinä on, kun keskustellaan esim, virheellisistä vihjeistä ja tuodaan erilaisia näkökulmia esille ?
Eikö sellainen kuulu nimenomaan tämän palstan ydintehtäviin?
Olisihan peräti kiinalanen juttu, jos vain oikeat mielipiteet sallittaisiin.
22. lapatossu18.11.2023 klo 22:07
Lainaus: 21. pösilö 18.11.2023 klo 19:35
Olisihan peräti kiinalanen juttu, jos vain oikeat mielipiteet sallittaisiin.


--- psst! Lainausmerkit unohtuivat sanan 'oikeat' ympäriltä ;)
23. pösilö19.11.2023 klo 12:50
Lainaus: 22. lapatossu 18.11.2023 klo 22:07
Lainaus: 21. pösilö 18.11.2023 klo 19:35
Olisihan peräti kiinalanen juttu, jos vain oikeat mielipiteet sallittaisiin.


--- psst! Lainausmerkit unohtuivat sanan 'oikeat' ympäriltä ;)
Unohdus oli tarkoituksellista, en halunnut moden poistavan viestiäni !
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *