11386. Ikitie

Pekkatyttö10.11.2023 klo 21:41
Ihan spede elokuva
30 ja 40 luvulla ihmiset ajatelleet noin nopeasti
Tuolloin immeiset olivat lukutaidottomia taijos osasivat virsiä korkeintaan
Ajankuvaukset elokuvissa ovat yltiöromanttisia perkelr
2. Jaska11.11.2023 klo 10:11
Taidat Pekkatyttö itse olla pohjimmaltasi romantikko. Ei siinä mitään hävettävää ole. Niin kuin ei siinäkään, että tykkää Auliksesta. Älä taistele vastaan. Tule ulos kaapista.
3. iso S11.11.2023 klo 13:05
Kyllä jo ennen Ikitien aikaa oli ihmisiä jotka ajattelivat nopeasti.

Carl Friedrich Gauss (1777-1855) oli nöösipoikana laskentotunnilla. Opettaja halusi puuhailla rauhassa omiaan ja pani oppilaat kilpailemaan siitä kuka laskee nopeimmin yhteen luvut yhdestä sataan. Siinä riittää tuhertamista pitkäksi aikaa ja lisäksi tulos on luultavasti väärä. Meni vain hetki kun Gauss ilmoitti, että summa on 5050. Opettaja ihmetteli miten tuo oli mahdollista, kestäähän jo numeroiden kirjoittaminen kauemmin. Sanonnan mukaan laiskuus on lahja ja tuo lahja taisi Gaussillakin olla. Vaivojaan säästääkseen hän keksi ykskaks aritmeettisen sarjan summakaavan tai ainakin summakaavaan johtavan intuitiivisen menetelmän.

Jos älyää ajatella hieman tylsää summausta nokkelammin, voi huomata että tuossa pienimmän ja suurimman luvun summa on 101. Toiseksi pienimmän ja toiseksi suurimman summa on samoin 101. Itse asiassa luvuista 1 - 100 muodostuu 50 paria joiden kunkin summa on 101. Kaikkien summa on siis 50 kertaa 101 eli 5050 - tai jos oma pää taipuu tähän helpommin: tuplataan 50 ja kerrotaan sadalla, saadaan 10100 ja perutaan tuplaus eli puolitetaan 10100, saadaan 5050. Siitäs sait, opettaja!

Epäilemättä vanhoja aikoja kuvaavissa ohjelmissa tehdään asiavirheitä. Olihan esimerkiksi Titanic-elokuvassa takin hihassa nappi jollaisia alettiin valmistaa vasta uppoamista seuraavana vuonna. Paha moka! Samoin ihmisten käyttäytymisessä voi olla sellaisia piirteitä jotka olivat elokuvan kuvaamana aikana epätodennäköisiä. Käsikirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät eivät ole eläneet silloin ennen eikä kaikkea tiedä tai tule ajatelleeksi, vaikka lukutaito onkin. Ihmisen aivot eivät ole muutamassa vuosisadassa oleellisesti muuttuneet, joten ajattelemisen nopeudelle on ollut ennenkin samat edellytykset kuin nykyisin.
4. TJV11.11.2023 klo 14:17
Toi sivistys on niin mukavaa. Kerroin tuon vaimollenikin ja hän uskoi oitis minua (!) Kiitos.
5. Jaska11.11.2023 klo 18:03
Gauss? En kiistä, mutta aikaisemmin niksin keksi niin ikään alaluokkalaisena Isaac Newton. Ja opensakin luuli niin ikään, että pitkään saavat piltit ynnäillä.
6. iso S12.11.2023 klo 13:55
https://en.wikipedia.org/wiki/Arithmetic_progressi on
Ote Googlella käännettynä:

"Epävarman luotettavuuden anekdootin mukaan ala -asteella olleen nuori Carl Friedrich Gauss keksi tämän menetelmän kokonaislukujen summan laskemiseksi välillä 1–100, kertomalla N/2 Pari N + 1. Tämän tarinan totuudesta riippumatta Gauss ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka löysi tämän kaavan, ja joidenkin mielestä sen alkuperä palaa pythagoralaisille 5. vuosisadalla eKr."

Jatkossa luetellaan tunnettuja ja tuntemattomia edeltäjiä eri maista. Jätin ne pois, koska Google vääntää jotkut hassusti. Joukossa oli mm. Arkhimedes ja Fibonacci, mutta ei Newtonia, joka oli aluksi varsin laiska ja heikkotasoinen oppilas ja koulukiusattu. Suomenkielisestä ja englanninkielisestä Wikipediasta saa jotensakin erilaisen käsityksen siitä missä iässä ryhdistäytyminen tapahtui. Järki olisi varmaan riittänyt edellä mainittuun temppuun, mutta pikaisella haulla en löytänyt todisteita sellaisesta.

Oleellista ei liene kuka aritmeettisen sarjan summakaavan ensimmäisenä keksi, vaan se että (tarinan mukaan) Gauss keksi sen itse, eli sitä ei ollut hänelle opetettu ja nähtävästi se oli opettajallekin tuntematon. Näin jälkikäteen ajatellen eihän tuo kovin kummoinen keksintö ole, mutta eipä vain kaikilta nykyajan ala-asteen koululaisilta raksuttaisi tuolla tavalla ilman asian opettamista, jos sittenkään. Hikitietä on matematiikka monille.
7. Pekkatyttö14.11.2023 klo 17:09
Ja tarinoita riittä
Juhani Ahokin keksi niitä tostavain muutta totuus on toisenlainen??
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *