KESKUSTELUT > RISTIKOT > ARVON MEKIN ANSAITSEMME -OODI HYVILLE HELPOILLE RISTIKOILLE

11233. Arvon mekin ansaitsemme -oodi hyville helpoille ristikoille

Ritu5.5.2023 klo 11:18
Satuin tuossa aamulla katsomaan kiireisen ihmisen lukematonta lehtipinoa. Tartuin Maaseudun tulevaisuus -lehden perjantaisen numeroon (28.4.) ja ratkoin lopuksi siinä olleen helpohkon ristikon. Kun tarkoitukseni oli vain lukea pinossa olleet lehdet nopsasti niin minulla ei ollut minkäänlaista odotusarvoa ristikonkaan suhteen. Kunhan vain äkkiä ratkoisin sen pois ja saisin lehden sitten paperinkeräykseen. Laatijana oli Pallosen Teemu ja kuvittajana P.A.Manninen.
Ristikko ei vienyt paljon aikaani, mutta se oli mukava ratkottava helpoksi ristikoksi. Muutamien minuuttien ristikko voisi jollekin olla se tylsältä kalskahtava läpikirjoitusjuttu. Minä koin sen kaikkea muuta kuin tylsäksi. Siinä oli arkikielen hyvää sanastoa melko pitkilläkin sanoilla höystettynä. Vaati keskittymistä ja onnistui varastamaan huomiotani sen verran, että toviksi unohtui seinällä olevan kellon tikitys ja lattialla makaavan koiran kovaääninen kuorsaus.
Tuossa samaisessa lehtipinossa minulla on vielä eilinen Aamulehti ja Hesari. Molemmissa sama kansimainos, jossa eräs kaupparyhmittymä väittää, että kiitos alkaa K:lla. Voi se alkaa T:lläkin niin kuin Teemu. Tattista!
2. Pupettaja5.5.2023 klo 12:48
Se ei ole joko tai, molempi parempi. Itse odotan aina uutta PuPea, jotta saan seuraavat kaksi viikkoa painia pahimipien parissa, joskus jopa kaikki selättäen. Sitten kun selviää loppupäästä kohti helpompia ristikoita, tulee nautintoa jo siitä, että ratkontaa aloittaessa tietää saavansa ristikon lähes varmasti, ilman suurempia ongelmia ratkottua. Kunnes taas jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan vahvempaa kamaa.
3. isoäiti5.5.2023 klo 16:39
Riitta Rustari kirjoitti jokin aika sitten myös helppojen ristikoiden ratkonnan puolesta, taisi olla Iltiksen Akatemia-palstalla. Minä aloitan PuPen aina lopusta ja kun hankala ristikko tarttuu kiinni, ratkon välillä alkupäästä muutaman ja sitten taas käsiksi kolmosiin. Lähteenmäen kanssa saankin usein ratkoa tosi monta helpompaa. Hyvin laadittu ristikko on aina ilo, olkoon vaikea tai helppo.
4. Funny6.5.2023 klo 11:36
Sama juttu kuin urheilijoilla. Eivät he kaiken aika treenaa täysillä tehoilla, vaan välillä tekevät kevyitä harjoitteita, niin sitten taas huippusuoritukset onnistuvat. Ja urheilijan pitää myös osata levätä tarpeeksi. Se kannattaa ratkojienkin muistaa.
5. Eki6.5.2023 klo 12:27
Tuore Suomen mestari oli treenannut muutamalla kymmenellä is-pehmiksellä juuri kisan alla. Näin hän kertoi minulle.
6. Jaska6.5.2023 klo 18:47
Uutisristikosta tunnistin mestarin ja kakkosen. Kolmas mahd. R.A. Oliko?
7. Eki6.5.2023 klo 19:38
Tuomas Lähteenmäki. Tuloksia sanasepot.fi.
8. Jaska6.5.2023 klo 20:12
No tietysti. Olisihan minun pitänyt jne.
9. iso S7.5.2023 klo 09:37
Lainaus: 7. Eki 6.5.2023 klo 19:38
Tuloksia sanasepot.fi.

Eilen etsin niitä tuloksia. Mielestäni looginen polku oli Tietopankki - Menneet tapahtumat - Ristikko SM, mutta siellä mennyt aika pysähtyi vuoteen 2011. Nyt huomasin, että tänä vuonna mennyt tapahtunut löytyy tulevista tapahtumista. Yllättävää, mutta kiitos joka tapauksessa. Mielenkiintoista tutkailla.

Menneet mestarit miehittivät palkintopallin ja Juha-sarjassa voitot ovat nyt 3-3. Kärkiporukka oli totutun kova ja ristikot tapahtuman arvolle sopivasti kiitettävän laadukkaita.

Yritin muutama päivä sitten verrata tasoani kärkikymmenikköön ratkomalla finaaliristikon kotioloissa. Periaatteessa se on selvästi helpompaa kuin kilpailutilanteen aiheuttamassa paineessa. Käytännössä osoittauduin tumpeloksi, mikä ei ihmeemmin yllättänyt. Sekuntikello ei ollutkaan lähtenyt käyntiin ja sen näyttämä aika 00:00 on selvästi alimitoitettu. Oikeaa aikaa on vaikea arvioida, mutta uskon ilman muuta että 8 nopeinta aikaa ("hitain" näistä 11.39) ylittyivät reilulla marginaalilla. Hitain finaaliaika 16.57 olisi hyvässä vireessä mahdollisuuksien rajoissa. Yhdeksänneksi nopein 13.56 myös, mutta vain toiveunissa.

Kolme finalistia teki virheen ja itse uskon ratkoneeni oikein. Kun nyt ilmoittaudun teoreettisesti ja taannehtivasti ylimääräiseksi finalistiksi, julistan itseni kahdeksanneksi tuntemattomalla ajalla mutta puhtaalla pelillä. Finaalissa oli neljä Juhaa. On jotenkin soveliasta että tällainen ylimääräinen käenpoikanen eli iloinen pesäloinen on ylimääräisellä lisukkeella pilattu Juha: toinen etunimeni on Juhani.
10. Ritu7.5.2023 klo 10:08
Jos tuli vastaan hyvillä sanoilla mielenkiintoiseksi laadittu helppo ristikko Maaseudun tulevaisuudessa niin jatkumoa sille on Seurassa (17/2023).
Minulle on ollut jo pidempään tunne Ekin laatimista ristikoista, että niihin on ilmaantunut tavanomaista enemmän huomiota herättävän pitkiä sanoja. Joskus ajattelin, että ehkä en ole niihin vain kiinnittänyt aiemmin niin paljon huomiota. Mutta nyt alan olla kyllä varma mutu-tuntumani kanssa, että kyllä niiden määrä on lisääntynyt. Eikä niin vähän olekaan! Eki laittanut jonkun 21-vaihteen päälle. Näin myös Seura-lehden aukeaman ristikossa, jossa oli peräti neljä 21 kirjaimen ratkaisusanaa, eivätkä ne olleet mitään väkisinväännettyjä. Muustakaan sanastosta ei huomannut,että nuo olisivat sinne väkipakolla tungettu.

Ristikko oli muutenkin poikkeava piristys pääkuvasijoitteluineen siihen mitä olen harvakseltaan tottunut Seurassa näkemään. Ainoastaan Mäkisen Reiman kuvitus toi siihen sellaista tuttua "seuramaisuutta". Olen monen mielestä varmaan ylisanojen suurkuluttaja, mutta miksi sanoa vähempää kuin tarkoittaa. Kyllä tuollekin ristikolle on ylistyssanat paikallaan ja tällä kertaa kehut alkaa E:llä niin kuin Erkki. Erinomaista!

Piirainen oli laittanut tavuristikon pääkuva-aiheeksi ja ratkaisulauseeksi niin tuoreen tapauksen, että se toi siihen ajankohtaisuudellaan piristävän tuulahduksen Uutisristikon suunnasta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *