KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 11/2023

11185. SK 11/2023

Jiikoo16.3.2023 klo 16:32
SK kotiin jo torstaina, hienoa! Toni Pitkälällä tuntuu kaksi- ja kolmitähtisten välinen kynnys olevan selkeä: hänen kolmosiinsa ei minun kynäni pysty, mutta tämänkertainen kakkonen (minulle vasta toinen häneltä) ratkesi luonnikkaasti ja hyvinkin kohtuuajassa. Ihan nautinnollinen juttu!

Parkkisen piiliksen luulin ratkoneeni kokonaan jo ennen ristikkoa, mutta nyt kommentoimaan ryhtyessäni huomasin V18:n olevan yhä vailla piilokirjaimiaan. Onneksi niitä ei tarvinnut miettiä kauankaan. Laatupiilis tämäkin, mitäpä muuta olisi osannut odottaakaan.
2. PM19.3.2023 klo 17:48
SK on edelleen jakamatta tätä kirjoittaessani. Niinpä ratkoin verkossa molemmat tehtävät.

Verkossa ratkoessa vallitsee epätietoisuús laatijoiden henkilöllisyyksistä, minkä asian toivoisin siellä korjaantuvan. Kai se olisi lisättävissä SK:n sivuille. Ratkoessani en arvaillut laatijoita. Panin vain merkille, että molemmat tehtävät tarjosivat aivoille mukavan haasteellisia hetkiä.

Etenkin ristikon arvioin ratkoessani SK:n kaksitähtisiä haasteellisemmaksi. Laatimus sisälsi taidokkaita sanasommitelmia. Sellaiset ovatkin juuri tyypillisiä laatijalle, jonka edellä Jiikoo paljasti.
3. Hese20.3.2023 klo 10:37
Teboililla tuli käydyksi vanhan nimen aikaan pikkupoikana, ristikon laatija ei liene käynyt.
4. Eikka22.3.2023 klo 14:52
Mukavan selkeä oli tämä. Jostain syystä SK:n ristikoille on usein ominaista, että niitä ei välttämättä kannata yrittääkään ratkoa yhdellä istunnolla. Usein käy nimittäin niin, että pienen tauon jälkeen ratkominen sujuu paremmin.

Laskeskelin korjanneeni parikymmentä ruutua, liekö harhaanjohdettuna?

Piiliskin lähti käyntiin hitaanpuoleisesti, suurimpina säätöinä laitojen ps:t, joista oikeanpuoleinen oli melko kimurantti. Paras oli kuitenkin ps. 5.
5. lapatossu24.3.2023 klo 07:38
Vastausaika lienee ummessa? Eli voidaan keskustella ratkaisusta?
6. PM24.3.2023 klo 10:47
Vastaukset piti lähettää 23.3. mennessä.
7. lapatossu24.3.2023 klo 11:32
Joo, mutta onkos tässä jokin odotusaika?
8. Ylläpito24.3.2023 klo 11:33
Ei ole, antaa mennä vaan!
9. lapatossu24.3.2023 klo 11:39
Selvä, kiitos!

Niin paljon kuin Pitkälän ristikoista tykkäänkin, kuten myös tästä kaksitähtisestä, niin haluan kuitenkin tarttua vihjeeseen NYKYKOVALEVYILLÄ... kovalevyjen koot määritellään nykyisin teratavuina, joten tämä oli kyllä mielestäni vähän liian harhaanjohtava. Onhan niillä tietenkin yli teran verran bittejäkin, koska tavussa on 8 bittiä, mutta silti tuo jätti vähän harmitusta...

Parkkisen piilis oli helppo ja ihan mukava.
10. Jukkis24.3.2023 klo 11:48
No eihän tuo terabittijuttu ole yhtään harhaanjohtavaa, vaikka ei kovalevyjen kokoa bitteinä ilmoitetakaan. Ihan paikkansa pitävä asia. 500 GB:n kovalevyllä on dataa 4 Gb. Mikä olisi lapatossu parempi vihje tuolle sanalle?
11. Jukkis24.3.2023 klo 11:50
Voi että nyt pitää taas... Siis tietysti 500 GB:n kovalevyllä on dataa 4 Tb.
12. lapatossu24.3.2023 klo 11:55
Minut se ainakin johti pahasti harhaan ... joka kyllä tuli korjatuksia risteävien avulla.
500 GB:n kovalevyllä on 4000 Gb:tä.

En tosiaankaan pohtinut parempaa vihjettä tuolle, en olisi käyttänyt ko sanaa, mutta kun nyt kysyit niin vaikka
10 (potenssiinkorotus) 12 / 8 ... siis typografisesti oikein kirjoitettuna, mitä tässä ei voi tehdä.
13. Jukkis24.3.2023 klo 12:12
Vihjehän ei ole tyyliin "nykykovalevyjen koon ilmoittamisessa", vaan "nykykovalevyillä". Silloin vastaus "terabitit" on absoluuttisen oikein, koska terabittejähän niillä dataa tuppaa nykyään olemaan. Ja "500 GB:n kovalevyllä on 4000 Gb:tä" eli siis 4000 Gb eli 4 Tb.
14. lapatossu24.3.2023 klo 12:26
Kirjoitin tuolla 9.:ssä "Onhan niillä tietenkin yli teran verran bittejäkin, ..."
Joten en protestoinut sitä, etteikö olisi oikein, vaan harhaanjohtavana.
Terabitti on jkäsitteenä kummallinen.
15. Jukkis24.3.2023 klo 12:49
Bittihän on informaation määrän perusyksikkö. Terabitti on yhtä vähän kummallinen käsite kuin terawatti. Sinustako on kummallista, kun on uutinen, jossa kerrotaan että seuraavan sukupolven mobiiliverkossa nopeudet saattavat olla useita Tb/s? Datasiirron nopeushan ilmoitetaan lähes aina bitteinä sekunnissa.

Sä olet lapatossu nyt tilanteessa, jossa sellaiselle, joka asiasta tietää, on selvää, että sinä et asiasta paljoakaan tiedä.

Aika jännää, että ristikkoasioissa kiistat koskee niin usein tosiasioita, kuten nyt, toki usein koskevat mielipiteitäkin.
16. lapatossu24.3.2023 klo 12:59
Tarkoitin, että tuossa kontekstissa kummallinen.
Koko on aika eri asia kuin nopeus, jonka tuohon nyt yhtäkkiä vetäisit.
17. Jukkis24.3.2023 klo 14:21
No mutta montako kertaa pitää toistaa, että eihän tässä kovalevyn koosta ole kysymys(*), vaan sillä olevan datan määrästä. Vihje on "nykykovalevyillä". Ei sen levyn tarvitse olla täynnä, että sillä olevan datan määrä on vähintään 2 Tb. Jos 8 TB:n levyn tilasta on käytetty kymmenesosa, niin sillä on yli 6 Tb dataa.

(*)Paitsi tietysti siinä mielessä, että kovalevyn koon on oltava niin iso (250GB tai enemmän), että sille mahtuu vähintää 2 Tb, jolloin ratkaisusanan monikko on OK.
18. lapatossu24.3.2023 klo 14:32
Tottakai sinun pitää toistella tuota, koska lähdit vänkäämään asiasta, josta en edes ollut eri mieltä.

No, sanotaan sitten tarkasti: Kovalevyllä olevan datan määrä on eri asia kuin verkossa kulkevan datan nopeus.

Eikä tässä muuten tosiasioista väännetä niinkuin väitit (15.) vaan mielipiteestä.

Minun mielipiteeni on edelleenkin se, että kyseinen vihje ja sen ratkaisu eivät ole kovinkaan hyvä pari. Lehdolle tuollaista saattaa sattua, mutta Pitkälän taitavuuteen olen tottunut luottamaan.
19. Jukkis24.3.2023 klo 15:06
"Kovalevyllä olevan datan määrä on eri asia kuin verkossa kulkevan datan nopeus." Höh, tottakai on, ihan älytöntä tuollainen tähän laittaa. "Kovalevyllä olevan datan määrän yksikkö on eri kuin datasiirron nopeuden yksikkö verkossa" olisi järkevä lause.

Mutta sen sijaan kovalevyllä olevan datan määrän yksikkö ja tiedonsiirtoyhteydellä sekunnissa siirtyvän datan määrän yksikkä on sama. Perusyksikkö on bitti, joskus käytetään tavua, kuen esim. kovalevyn tallennuskapasiteettia ilmoitettaessa.

Kovalevyllä dataa ei tallenneta tavuina, vaan bitteinä. Bitin kohdalla levyn pinta on magnetoitu joko noin taikka näin, ykkönen tai nolla. Sitä pintaa ei magnetoida niin, että magnetoinnin tila saisi 256 eri arvoa. Jos data tallennettaisiin tavuina, niin silloin tehtäisiin noin. Mutta eipä anna tekniikka myöten moiseen. Silloin ristikossa oleva "nykykovalevyillä" -> "terabitit" on tarkka ilmaus, jopa tarkempi kuin jos siihen tulisi "teratavut".

Sinä tässä vänkäät, kun et suostu hyväksymään, että et tästä asiasta tiedä riittävästi, jotta voisit vänkäämisellesi saada mitään muuta perustetta kuin se, että luulet tietäväsi.
20. lapatossu24.3.2023 klo 15:38
Tiedän kyllä, että kovalevylle on tallennettu bittejä. Tera viittaa datan määrään tai levyn kokoon ja kovalevyn yhteydessä käytetään sitten tavua. Joten olen mielestäni harhaanjohdettu tuolla vihjeistyksellä.

Kysyit tuolla aiemmin, mikä olisi ollut parempi vihje -oikeastaan vastasit siihen itse: "Sekunnissa läpi" tai "Sekunnissa mobiiliverkossa"...

Ja muuten, sinä et tiedä yhtään mitään siitä, mitä minä tiedän tai olen tietämättä.
21. Jukkis24.3.2023 klo 16:00
Sen, mitä tästä asiasta ymmärrät, näkee kirjoituksistasi. Edelleen tuota asiaan mitenkään liittymätöntä levyn kokoa toistelet. Ja kuka kirjoittaa että "4000 Gb:tä"?

Toni Pitkälä, jos tätä luet. Ethän noteeraa tuota "Lehdolle tuollaista saattaa sattua, mutta Pitkälän taitavuuteen olen tottunut luottamaan" mitenkään. Hieno vihje, myös siksi, että varmaan aika moni laittoi siihen ensiksi "teratavut". Hyvä harhautus, tosin epäilen että ei kovin tarkoituksellinen. Ja, tota noin, tavuja minäkin olin siihen ensin laittamassa.
22. lapatossu24.3.2023 klo 16:24
Tuo "4000 Gb:tä" oli korjaus omaan tekstiisi, jossa väitit 500GB:n olevan 4 Gb:tä. En ollut nähnyt korjaustasi omaa tekstiäni kirjoittaessani.

Tuskinpa näet kirjoituksistani yhtään mitään, kun et taida ymmärtää lukemaasi. Levyn KOKO ( TB ) pitää olla yhteismitallinen levyllä olevan dataMÄÄRÄN kanssa tai päinvastoin.

Ja siitä olen samaa mieltä, että harhautus se oli. Hyvyydestä olen erimieltä.
23. Hese24.3.2023 klo 18:40
Kuten edellä vihjailin, Teboil oli ennen TB. Tässä yhteydessä TB siis terabyte eli teratavu, jonka ensin oletin ratkaisuksi. Olen lapatossun kanssa samaa mieltä, ettei maailman onnistunein vihje. Terabitit vähän niin kuin tietokoneen hinnasta keskusteltaisiin senteillä eikä euroilla, tai joku kehuisi poimineensa mustikoita 100000 kpl.
24. tonimikael24.3.2023 klo 21:49
Hei!
Kiitos ratkomisestanne ja täällä keskustelustanne. Myönnän, että minulla on ristikkoa laatiessani menneet sekaisin ja päällekkäin termit BITTI ja TAVU. Ajattelin sanaa vihjeittäessäni, että kovalevyn kokoa kuvaava lyhenne TB tarkoittaa terabittiä.

Pahoittelen tämän aiheuttamaa hämmennystä.
Ja kiitän teitä, että oikaisitte ja sivistitte minua.

Ystävällisin terveisin
Laatija Toni Pitkälä
25. Jiikoo24.3.2023 klo 23:08
Terabitin ja teratavun ero oli minulle periaatteessa toki tuttu, mutta ei kuitenkaan niin keskeistä osaamisaluettani (if any), että olisin ratkoessani edes huomannut onnahdusta. Risteävät tarjosivat sanaan mitä tarjosivatkin, eikä suodattimeni erottanut siinä mitään kummallista.

Kun Teboil oli lapsuudessani TB, ihmettelin kovin, mitä se ”turistivapaa bensiini” mahtaa ollakaan. Mosset ja Pobedat näyttivät sillä kuitenkin kulkevan, miksipäs eivät (valuuttasäännöstelystä johtuen harvinaisemmat) läntisetkin autot.
26. PM25.3.2023 klo 07:39
Minua ei mitenkään hämmentänyt se, että vastaussanaksi tuli TERABITIT. Sanalla on mielestäni selkeä yhteys vihjeeseen, vaikka on totta, että teratavuja käytetään kovalevyn koon yksikkönä. Sana tuli mieleeni, kun oli joitakin risteävien sanojen kirjaimia siinä käytettävissä.
Terabytet olisi myös sopinut vihjeeseen, muttei käy risteävien kanssa eikä ehkä olisi ristikkokelpoinenkaan.
27. kaplas5.5.2023 klo 18:07
Olipa ihan mainio ristikko! TB-debattiakin tarjolla. Itse odotin myös ratkaisuksi Teratavuja tai Terabytejä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *