KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE JOULUKUU 2022

11076. HS Kuukausiliite joulukuu 2022

Jiikoo3.12.2022 klo 10:07
Jopahan pukkaa taas ”naisnimiä” ja Intian peräkyliä? Ratkojiin on tuttuun tapaan eilen ja tänään tulleita, selvästi tähän ristikkoon liittyviä apuja, mutta pitääkö kaikkiin uskoa? Keskimmäisen pääkuvasta alas pystyyn tulevan ratkaisusanan kanssa on minulla yhä vaikeuksia, jotain on ehkä kyseenalaistettava. Muualta töherretty täyteen, ratkotuksi saamisesta on liioiteltua puhua.
2. Jiikoo3.12.2022 klo 10:11
Ai niin, puuttuuhan minulta myös vaatekappaleen ja ”kenkänimen” yhteinen kirjain. Ja aloitukseni ensimmäisen virkkeen loppuun minun piti tökätä huuto- eikä kysymysmerkki.
3. Jiikoo3.12.2022 klo 10:33
Takille ja kengille löytyi yhteinen kirjain. Takki löytyisi näköjään liikkeestä, jossa olen monestikin asioinut. Ja yhden kirjaimen remontilla sain pääkuvan pystysanaankin järkevät kirjaimet tyhjiin ruutuihin. Nyt on ristikkoni täynnä – kunpa vain löytäisin vahvistuksen sanalle, joka tuosta punertavasta liki-puolisuunnikkaasta on koituvinaan!

Hatunnosto laatijalle siitä, että hän onnistuu kerta toisensa jälkeen taikomaan yhdestä kuvasta niin paljon asiaa! Kolikolla kääntöpuolensa: sanaston laatu kärsii, pakostakin.
4. Jiikoo3.12.2022 klo 10:38
Lainaus: 3. Jiikoo 3.12.2022 klo 10:33
”...kunpa vain löytäisin vahvistuksen sanalle, joka tuosta punertavasta liki-puolisuunnikkaasta on koituvinaan!”

Löytyi! Verkkokauppias Jeff Bezos näkyy noillakin takovan miljardejaan. Juomalasi vai -muoviko lienee?
5. Uusi3.12.2022 klo 10:56
Minullakin vielä pääkuvan alapuoli kesken. Jatkan myöhemmin.
.
6. kaplas3.12.2022 klo 11:07
Sangen epämotivoivaa puuhaa harmaiden kanssa...
7. Mattip3.12.2022 klo 11:11
Jiikoo, kyllä oli jokunen lähes turhake päässyt vihjeisiin ja ratkaisuihinkin, mutta ilon ja kaukomaiden kylien kautta tämäkin ristikko täyttyi.
8. Elva3.12.2022 klo 11:40
Sain ristikon ratkaistua kiitos selkeiden pääkuva-sanojen. Pidin ristikosta, vaikka mukana olikin joitakin hankalasti tunnistettavia ulkomaalaisia tuotteita. Haastavampi kuin kk-laatimukset yleensä.
9. Aleksanteri3.12.2022 klo 15:48
Jonkinmoisen ratkaisun "väänsin". Oiken ylälaidan ukkeli jäi puhtaaksi arvaukseksi. Ristikko ei oikein sytyttänyt,liekö syynä kaamos..
10. Jiikoo3.12.2022 klo 16:32
Lainaus: 9. Aleksanteri 3.12.2022 klo 15:48
”Oiken ylälaidan ukkeli jäi puhtaaksi arvaukseksi.”

Olin löytävinäni kuvasta toisinnon. Seitsenkymppinen seniori, taitaapa olla jo yksikahdeksattakin. Toimittaja, jonka nimi vilahteli isoissakin otsikoissa nelisen vuosikymmentä sitten.
11. kaplas3.12.2022 klo 19:23
Jiikoo, näin on! Tunsin hänen isänsä. Olin tämän isäukon Volvon kyydissä hirvimetsältä Hesaan ja vauhtia riitti.
12. Jondalar3.12.2022 klo 20:41
Oikea ylälaita oli minullekin hankalin. Laitoin ensin SELATA väärin ja ylhäällä outo lintu kummitteli. Kyllä se sitten iltapäiväunien jälkeen kirkastui. Nämä ristikot ovat siitä hassuja, että alkuun kaikki tuntuu helpolta, kunnes pahat paikat tulevat vastaan. Kyllä meitä koetellaan.
13. Rampe3.12.2022 klo 21:11
Jiikoo tarkoittanee kaveria, joka sai ehdottoman vankeustuomion kolmekymppisenä, mutta istui sen jostain syystä Keravan nuorisovankilassa.
Saattaa hyvinkin olla, sopii ainakin oman ratkaisusanani ei-piilokirjaimiin.
14. Aleksanteri4.12.2022 klo 06:45
Jiiko ja Kaplas avasivat silmäni " oikean laidan ukkelin" suhteen. Katsoin kuvaa uudelleen ja tajusin heti,kuka on kyseessä. Jondalarin mainitsema SELATA-vihje harhautti ensin minuakin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
15. Jondalar4.12.2022 klo 08:47
Oikeasti vihje oli plarata. Muistin sen kirjoittaessani väärin. Siitä tulevasta ratkaisusta keskusteltiin täällä aikoinaan. Tulostuspapereita ladattaessa kyseistä toimintoa tarvitaan.
16. Jiikoo4.12.2022 klo 10:48
Lainaus: 13. Rampe 3.12.2022 klo 21:11
”Jiikoo tarkoittanee kaveria, joka sai ehdottoman vankeustuomion kolmekymppisenä, mutta istui sen jostain syystä Keravan nuorisovankilassa.”

Oli ymmärtääkseni enemmän tai vähemmän sijaiskärsijä. Kiven sisään olisi tuossa jupakassa kuulunut pikemminkin eräs poliitikko, mutta hänen tuomitsemisensa pelättiin ärsyttävän erään suuren naapurimaan päättäjiä.
17. Heppu4.12.2022 klo 13:37
Kiperä ja tavanomaista laadukkaampi kk-ristikko. Intian kylää en viitsi tarkistaa kun alaharmaakin ratkesi luontevasti kun Amazonin tuotteen löysi. Olipa Aulis oksan löytänyt!
18. Juho4.12.2022 klo 14:55
Ylärivin keskellä heinäkasvin ja Kimin välissä on outo kapine, mistähän mahtaisi kuvan löytää, kun se toinen kirjain
ei oikein ulkomuistista löydy.
19. Heppu4.12.2022 klo 15:02
Juho. Suurennuslasilla minä löysin sille musiikillisen muodon.
20. Rampe4.12.2022 klo 15:05
George Harrison sai aikanaan opetusta sen soittoon intialaiselta mestarilta.
21. Juho4.12.2022 klo 16:04
Heppu ja Rampe, kiitokset instrumenttivihjeistä, sieltähän se löytyi, Olin ratkojista valinnut väärän Ketilin,
Aika paljon löytyikin korjattavaa, enpä ollut huomannut Auliksen vinkkiä vierestä.
22. Artsi5.12.2022 klo 23:56
Otin HS-kuukausiliitteen ristikon työstettäväksi vasta tänään. Oli normaalia työläämpi. Pidin tästä. Harmittavan monta vihjekuvaa menee arvaamalla, kun en saa selvää. Ristikko on muuten ratkaistu, mutta en saa selvää oikeassa alakulmassa olevasta vihjeestä jossa on punainen ruksi päällä.
23. kaplas6.12.2022 klo 07:38
Artsi, minulla oli alussa eka risteävä kirjain eri kuin yleensä
Eli risteävän lopun vaihdoin.
Ei tarvitse tietää, mitä NE kuvassa olevat olisivat.
24. PM6.12.2022 klo 09:51
Ratkottavaa ja ratkonnan hidasteita oli tehtävässä yllin kyllin, muutaman pitkähkön ja osin keinotekoiselta kalskahtavan yhdyssanan sekä pikkupaikkakuntien ja useiden muiden harvinaisuuksien muodossa. Viimemainitut tekivät mm. kuvavihjeen vastaussanat hankaliksi löytää.
Jouduin käyttämään (liian) paljon hakukonetta ja ratkojat.fi-sivustoa.
Arvostaisin kyllä enemmän ratkontatehtävää, jossa etenkin harvinaisuuksia olisi vähemmän, ja minulle kelpaisi hyvin lyhyemmät sanat pääkuvasta.
25. Jiikoo6.12.2022 klo 10:10
Lainaus: 24. PM 6.12.2022 klo 09:51
”Arvostaisin kyllä enemmän ratkontatehtävää, jossa etenkin harvinaisuuksia olisi vähemmän, ja minulle kelpaisi hyvin lyhyemmät sanat pääkuvasta.”

Noista eksoottisista mitäänsanomattomuuksista (hakemalla haettavista erisnimistä) olen samaa mieltä.

Sen sijaan tässä ristikossa minua viehätti erityisesti se, että kaikki pääkuvasta kehitellyt ratkaisusanat olivat pituudestaan huolimatta poikkeuksellisen luontevia ja vihjekuvaan sopivia – tästä ropisee pisteitä laatijan laariin! Lehdoltahan löytyy monesti todella pitkiäkin ratkaisusanoja, mutta ne pakkaavat olemaan teennäisen makuisia.

Kolikon toinen puoli on sitten se, että ”sinisten” luontevuus väkisinkin kostautuu risteävien laadussa, tässä varsinkin pystysanoissa. Siellä globaali, googletettava eksotiikka jyllää.
26. Artsi6.12.2022 klo 11:59
23. Kaplas. Ahaa, eli puhealalla vihjeen ratkaisua muuttamalla päädyit oikeaan ratkaisuun. Minulla siinä on toistaiseksi se hyvin yleisesti käytetty muoto. Täytyy funtsia. Olisi kivempi, jos vihjekuvista saisi selvää. En tiedä johtuuko painotekniikasta vai kuvien alkuperäisestä huonosta laadusta.
27. Artsi6.12.2022 klo 12:18
22.25.ja 26. Kiitos 25. Kaplas. Toimii. Epäselvän vihjekuvan perusteella en voinut edes arvata mitä se mahtaa esittää. Nyt tuli looginen ratkaisu vihjeelle.
28. Ninni6.12.2022 klo 12:51
Oikean ylälaidan punavihreä logo on vielä varmistamatta enkä löytänyt sitä äkkipäätä myöskään googlettamalla,,,
29. Rampe6.12.2022 klo 13:16
Ninni, kyllä logo kuvahausta tulee esiin, jos sinulla on kirjaimet oikein. Tosin kuvahaku tarjoaa ensin "tarkoititko"-vaihtoehtona lyhyempää sanaa.
30. Ananias6.12.2022 klo 22:42
Nyt kun Rampe liippasi jo näitä Beatles-teemoja niin sanokaapa B-nörtit, soittaako piisissä "Drive my Car" soolokitaraosuuden edellä mainittu George Harrison vaiko Jack Lemmon?
31. Erik II9.12.2022 klo 09:19
Löysin kesämökin nurkista 20v sitten ilmestyneen kk-liitteen ja silmäilin sen ristikkoa. Ero nykyisiin on melkoinen. Vanhan olisi vielä helposti saanut täyteen ilman internettiä. Nyt sivun vas ylälaidassa lukee RISTIKKO, pitäisi olla INTERNETRISTIKKO.
32. Tulkitsija9.12.2022 klo 11:15
Lainaus: 30. Ananias 6.12.2022 klo 22:42
Nyt kun Rampe liippasi jo näitä Beatles-teemoja niin sanokaapa B-nörtit, soittaako piisissä "Drive my Car" soolokitaraosuuden edellä mainittu George Harrison vaiko Jack Lemmon?

Taidat vähän sukkeluuksia heitellä, ei näyttelijä Lemmonilla siellä mitään tekemistä ollut, vaan John Lennon tietysti
oli yksi heistä. Harrisonin lisäksi ilmoitetaan myös Paul McCartneyn soittaneen slidekitaraa äänityksissä.
33. Rampe9.12.2022 klo 11:43
George Harrisonin tekemällä kappaleella "While my guitar gently weeps" kitaraa soitti Eric Clapton.
Vuosikymmeniä uskoin että se oli Harrison itse.
34. Tulkitsija9.12.2022 klo 18:04
Siinä olikin käytännön seikat taustalla. Soittamalla Harrisonin loistokappaleeseen nasevat soolot Clapton sai
varmaan sopuisasti siirrettyä Harrisonin vaimon itselleen. Oli kai 'puhutaan kuin mies miehelle¨ -diili. Kunnon
poikia.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *