ARTIKKELIT > PIILOSANA 30 VUOTTA SUOMESSA
↶ Takaisin Artikkeleihin

Piilosana 30 vuotta Suomessa

Ensimmäinen piilosana ilmestyi Suomen Kuvalehden numerossa 9/75. Samainen numero vuonna 2005 juhlistaa piilosanan merkkipäivää. Myös lehden nettisivuilta löytyy kahden piilosanaveteraanin, Erkki Vuokilan ja Aulikki Nenosen, muisteloita harrastuksensa ja työnsä varrelta. Sanaristikot.netistä löytyvät heidän ensimmäiset piilosanansa, joka Aulikin tapauksessa on hänen ensimmäinen julkaistu tehtävänsä, Eki oli jo tehnyt niitä Iisakille.

Koko tämänhetkinen piilosanatarjontamme ei ole kovin laaja, mutta sitä pyritään lisäämään.

Aulikki Myös Ilta-Sanomat juhlisti piilosanoja viikonloppunumerossa 26.-27.2. Juhani Tolvasen kirjoittamana ja Erkki Vuokilan pienellä piilosanalla elävöitettynä.

Eki Tärkeimmät piilosanojen julkaisijat vuonna 2005 ovatkin SK ja IS, joilla kummallakin on viikoittainen tehtävä. Lisäksi kenties jopa 50% niistä ristikkolehdistä, joissa on muitakin kuin kuvaristikoita tai kryptoja, julkaisee jokaisessa numerossaan ainakin yhden piilosanan. Lukuisat pienlehdetkin niitä tarjoavat, kiitos innokkaitten piilosanamaakareiden, jotka ovat niihin älynneet tehtäviä tarjota.

Sanaristikot.netin piilosanaohjeet ovat varmaan toimineet osaltaan harrastusta laajentavana apuna. Onhan mahdotonta julkaista jokaisessa lehden numerossa täydellisiä ohjeita. Kuitenkin piilosanan idea pitää sisäistää, ennen kuin voi alkaa ratkoa niitä, muuten vihjelauseet kuulostavat pähkähulluilta.

Piilosanan toi Suomeen Risto Pitkänen. Joko häntä ei ole etsitty tarpeeksi innokkaasti tai hän on kadonnut, mutta hänestä on suunnilleen yhtä paljon tietoa kuin ensimmäisen suomalaisen ristikon tekijästä, nimimerkki Suomettaresta. Tehtävät lähetettiin Suomeen Englannista. Englantia voidaan pitää piilosanan mekkana ja alkulähteenä, mutta se on levinnyt laajalti ympäri maailmaa.

↶ Takaisin Artikkeleihin